Sorry, no Summary"Sorry, no Summary this time! On antoisampaa kirjoittaa äidinkielellä, ja tuskinpa sivullemme eksyy montaakaan englanninkielistä lukijaa. Mainio teos on nyt luettu ja vaikutelmia sulatellaan. Hašek on soveltanut melko uhkarohkeaa lähestymistapaa, joka voisi helposti epäonnistuakin: realismin ja huumorin yhdistäminen. Taustalla ja itse miljöössäkin pyörii säälimätön ja raadollinen sodanaikainen tapainturmelus. Tuoreita hautoja ohitetaan, ihmisiä kiusataan ja tapetaankin sumeilematta, sotilaita haukutaan karkeasti - heidän ihmisarvonsa ja oikeusturvansa on olematon. Itävalta-Unkarin armeija on mädännäisyyden tilassa ja upseeristo suurelta osin kyvyttömiä tomppeleita. Kansallisuuteen perustuva syrjintä rehottaa: tšekit ovat armeijan pohjasakkaa. Toinen tärkeä instituutio, kirkko, on samassa tilassa: papit ovat juoppoja leipä- tai oikeastaan viinapappeja, jotka siunaavat kyynisesti joukot tykinruuaksi ja kiiruhtavat sitten jatkamaan juopotteluaan ja irstailuaan.
Švejkin ivallisuus ja kapinallisuusKaiken tämän haisevan kaaoksen keskellä liikkuu kuin kotonaan joviaali kunnon sotamies Švejk. Hän näyttelee tyhmää ja saa kaikki valtaansa ja myös pyörryksiin loputtomilla ironisilla jutuillaan. Tyhmätkin upseerit huomaavat hänen kätketyn ivansa ja kapinallisuutensa, mutta eivät pysty saamaan näin ovelaa veijaria käpälälautaan. Švejkillä on kyllä myös uskomatonta tuuria, mutta suurelta osin hän pääsee pinteistä, joihin hän jatkuvasti ajautuu, normaalista poikkeavalla asennoitumisellaan ja käytöksellään. Hän ei näytä pelkäävän kuolemaa, eikä muitakaan rangaistuksia, vaan heittäytyy kuulusteluissa tyhmältä vaikuttavan suupaltin rooliin - tietysti "nöyrimmästi". Hän on nöyrä, mutta ei nöyristele. Tuo piittaamaton heittäytyminen on juuri se piirre, joka vie hänet ongelmiin. Hän kokeilee varomattomasti kaikenlaista - kuten nyt puolitahallista eksymistä ja venäläiseen asepukuun pukeutumista - ja joutuu tietysti vaikeuksiin. Ikään kuin hän ei haluaisikaan aina käyttää älyään ongelmia välttääkseen ja pinteestä päästä kseen: hän vastaa kuin tietokone vain niihin kysymyksiin, joita hänelle esitetään, selittelemättä ja puolustelematta ja piittaamatta syntyvistä väärinkäsityksistä. Toisaalta tämä puutteellista itsesäilytysvaistoa todistava käyttäytyminen saa kuulustelijat hämmentymään ja pitämään miestä syyntakeettomana: normaali ihminen puolustelisi itseään, mutta tämä vain suoltaa hyväntuulisena loputonta tarinaa.
Taitavasti piirrettyjä henkilöhahmojaMyös muut henkilöhahmot kuin Švejk ovat taitavasti piirrettyjä, yleensä karikatyyrejä. Švejkin juopot esimiehet pastori Katz etunenässä, ovat mainiosti kuvattuja. Tuskin olen missään törmännyt näin herkullisiin humalaisten toilailujen kuvauksiin kuin Katzin tapauksessa. Luutnantti Lukasissa on naisiin ja viinaan menemisen ohella hyviäkin piirteitä. Hänen ja Švejkin välinen suhde kehittyy vähitellen "toverillisemmaksi" ja jollakin tavalla lämpimämmäksi, vaikka tiukka esimies-alainen -suhde säilyykin. Švejk turhauttaa esimiestään toilailuillaan ja jutuillaan, mutta esimies alkaa jo loppupuolella jopa pyytää Švejkiä kertomaan jotakin, vaikka on aikaisemmin tuskastunut tämän juttuihin melko nopeasti. Oman lukunsa henkilögalleriassa muodostaa luutnantti Dub, "jonka opitte vielä tuntemaan": autoritäärinen paskiainen, jolta puuttuvat ihmissuhdetaidot ja myös kyky luoda auktoriteettia - säälittävä tapaus. Toisella tavalla säälittävä on suursyömäri Baloun, jolle armeijan sapuskat eivät millään riitä. Suhteessa häneen Švejkistä paljastuu myös säälimätön puoli. Valtaa Švejk kunnioittaa ainakin muodollisesti ja ivan sekaisesti, mutta luonteenheikkoutta hän ei armahda. "Paksu vapaaehtoinen" Marek on melkein Švejkin veroinen veijari ja tarinankertoja, joka saakin virallisen tehtävän pataljoonan historioitsijana. Švejk huomannee Marekin luonteen vahvuuden ja taipuu mukaan tämän koiruuksiin. Siinä mainio parivaljakko ja aliupseerien kiusa.
Huumori teoksen parhaita puoliaHuumori on teoksen parhaita puolia - ilman sitä tuskin jaksaisi tällaista tarinaa lukea. Kaikki kirjan henkilötyypit ovat omalla tavallaan huvittavia, kuten Švejkin moninaiset kertomuksetkin. Huumoria syntyy Švejkin tarinoiden hassunkurisuudesta ja myös niiden yhteensopimattomuudesta tapausten kanssa, joiden yhteyteen Švejk ne usein "samanlaisina tapauksina" tarjoaa. Huumorin ja sodanvastaisuuden yhdistäminen ei liene aivan helppoa. "Tuntematon sotilas" sovelsi sitä, mutta ei mielestäni yllä "Kunnon sotamiehen" tasolle. Ehkä "Tuntemattoman" ratkaisu oli realistisempi - huumorilla on sodan olosuhteissa paikkansa vain suvantopaikoissa. "Kunnon sotamiehessä" huumori tuotiin myös vakavien tapahtumien yhteyteen, joissa sitä ei tosielämässä tapaa - Švejk säilytti hyväntuulisen huvittavuutensa hirttoköyden varjossakin. Aikaisemmin jo vertasinkin näitä kahta teosta, ja "Kunnon sotamies" voitti.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20060424 (20060424) o Asko.Korpela@nbl.fi o Webmaster o Shvejk