Pekka Pihlanto
26 Kehuja ja simputusta

Hashek: Kunnon sotamies Shvejk

 

Švejk saa käymäläkenraalin kehut

Edelleen odottelua asemalla. Sota on siinä suhteessa samanlaista kuin lentomatkustelu, että odotukseen kuluu runsaasti aikaa. Käymäläkenraali käy tarkastamassa käymälän miehistön ollessa aamuistunnossa. Švejk huutaa huomiota kenraalin astuessa sisään. Kenraali muistaa vielä miehen taannoisesta reippaasta esiintymisestä ja antaa kehumiset sekä torjuu jyrkästi luutnantti Dubin yritykset leimata Švejk idiootiksi ja pässinpääksi. Kenraali ehdottaa kapteenille pataljoonan historian kirjoittamista - harmi, että kadetti Biegler on poissa pelistä.

 

Baloun ei vain paranna tapojaan

Baloun on pihistänyt yliluutnantti Lukasin kahvia ja säilykemaitoa kahvitarjoiluun esikuntavaunussa. Švejk saa Balounin uskomaan, että uuden määräyksen mukaan jokainen sotilaspalvelija, joka varastaa herraltaan kahvia ja maitoa, on hirtettävä kahdenkymmenenneljän tunnin kuluessa. Lukas vaatii Balounia näyttämään, että hänen sardiinirasiansa on vielä jäljellä. Yliluutnantti on turhan hyväuskoinen jättäessään vielä jäljellä olevat ruokatarvikkeensa Baloun-ahmatin hoteisiin. Niinpä yliluutnantin sardiinit katoavat ennen lukujakson päättymistä Balounin pohjattomaan mahalaukkuun.

 

Švejk sotarosvona - siis väärinkäsityksen uhrina

Lukas määrää Švejkin hakemaan hänelle jotakin hyvää kympillä ja seurauksena on Švejkille tyypillinen katastrofi - tai Švejkin mukaan väärinkäsitys. Mies tuodaan sotilasvartion, maalaispariskunnan ja kanan saattamana esikuntavaunuun syytettynä kanavarkaudesta. Lukasin kuitattua lähettinsä vartiolta alkaa ankara sättiminen ja myöskin selittely. Švejk on vain yrittänyt ostaa kanan, mutta kielivaikeuksien vuoksi transaktio muuttui varkausyritykseksi - samalla kananomistaja sai puolivahingossa mustan silmän. Švejk säilyttää hyväntuulisuutensa ja ehdottaa esimiehelleen kanan ostamista: viisi guldenia kanasta ja saman verran mustasta silmästä. Švejk tekee kaupat, hölmistyneen kananomistajan tuskin tajutessa, mistä on kysymys. Lukasille ei "hirttotuomion ansaitsevan sotarosvon" suunnittelema kanakeitto kelpaa, ja Švejk tulkitsee asian niin, että hän saa tehdä kanalle mitä haluaa.

 

Kanakeittoa ja hinttareita

Kanakeiton valmistus aiheuttaa Švejkille uuden katastrofin. Ensin luutnantti Dub tulee vaunun edustalla pyörivien kananhöyhenten houkuttelemana kysymään, mitä Švejk ja kumppanit puuhaavat, ja saa kuulla esitelmän mustan italialaisen kanarodun tavattomasta munimiskyvystä. Todisteeksi Švejk työntää kanan runsaat munasarjat luutnantin nenän eteen. Dud vihjaa kostoon vanhalla sananlaskulla: "Kyllä me vielä tapaamme Filippon luona." Kun okkultistikokki Durajda kysyy Švejkiltä, mitä Dub sanoi, tämä vastaa: "Päätimme tavata jossain Filippon luona. Nuo ylhäiset herrat ovat melkein kaikki hinttareita." Tämä vie keskustelun pedofiliaan. Mikään aihe ei ollut tabu Hašekille.

 

Švejk taas liemessä

Kananvarkausliemen jälkeen Švejk saattaa itsensä vielä toisenkin kerran liemeen. Balounin pihistettyä keitonvalmistuksen tuoksinassa kanankoiven, Švejk alkaa pitää hänelle rangaistukseksi sulkeisia ratapihalla. Joukko sotilaita kerääntyy katselemaan ja kostonhimoinen luutnantti Dub huomaa tilanteen käräyttäen Švejkin. Älypäämme selitys on, että he eivät halua unohtaa oppimaansa ja käyttää aikaa pelkkään lorvailuun. Kapteeni Sagner on hyvällä tuulella upseereille juuri jaetun viiniannoksen johdosta, mutta ei niin hyvällä, että ummistaisi silmänsä Švejkin hassuttelulta (kuten Dub sitä kutsuu). Tunnettu sotamiesten kiusaaja, vääpeli Nasakla saa käskyn harjoittaa Švejkin kanssa kivääriotteita tunnin ajan ilman pienintäkään hengähdystaukoa. "Aika ei kyllä tule teille pitkäksi", vakuuttaa kapteeni Sagner.

 

Švejkin muistisäännöt tyrmäävät vääpelin

Švejk on kuitenkin liian kova pala vääpelille - tai sitten auringonpaiste. Vaunun ulkopuolelta alkaa komentojen lomasta kuulua Švejkin jatkuva puheenpulputus kivääriotteiden anatomiasta. Vääpelin komentaessa levon sätkän käärimisen ajaksi Švejk aloittaa kiväärinsä sarjanumeron innoittamana kertomuksen siitä, miten Peckan asemalla oli samannumeroinen veturi, joka piti siirtää pois. Käskyn antanut vääpeli alkoi opettaa siirtotehtävän saaneelle erittäin huonomuistiselle veturinkuljettajalle monimutkaisia sääntöjä numeron 4268 muistamiseksi. Ilmeisesti Švejkiä harjoittava vääpeli Nasakla uppoutuu näihin yhä absurdimmiksi käyviin sääntöihin, joissa jaetaan, kerrotaan, lasketaan yhteen ja vähennetään, ja pyörtyy lopulta. Hätiin hälytetty lääkäri toteaa tapauksen joko auringonpistokseksi tai äkilliseksi aivokalvontulehdukseksi. Vääpeli Nasaklan avattua silmänsä Švejk päättää juttunsa: veturinkuljettaja laski aivan vikaan, kertoen jossakin vaiheessa kolmella muistellessaan pyhää kolminaisuutta. Niinpä veturi 4268 se isoo edelleen raiteella kuusitoista, koska veturinkuljettaja ei löytänyt sitä. Tämän kuultuaan Nasakla sulkee uudelleen silmänsä.

 

Tapaamme jälleen paksun vapaaehtoisen

Asemalle saapuu sotilasjuna, joka kuljettaa rintamalle "epäilyttäviä tyyppejä", mukana Švejkin vanha sellikaveri "paksu vapaaehtoinen", käymälän puhdistuksesta kieltäytynyt Marek. Tutkimukset häntä vastaan nostetussa kapinajutussa olivat rauenneet ja mies astuu pataljoonamme palvelukseen. Kapteeni Sagner saa nerokkaan oivalluksen: siinäpä käymäläkenraalin ehdottama pataljoonan historioitsija. Ja eikös vain Marek sijoiteta samaan vaunuun kuin Švejk! Veikkaan, että lukijalla on odotettavissa rattoisia hetkiä ja upseereilla harmaita hiuksia.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20060227 (20060227) o  SP-osoite o AJK kotisivu o Shvejk