Yliluutnantti Lukas ei ole lainkaan tyytyväinen uuteen sotilaspalvelijaansa suursyömäri Balouniin. Sen sijaan uunituore lähetti Švejk toimii ainakin lukijan arvion mukaan toistaiseksi varsin moitteettomasti.
Vieroitushoitoa ylensyömärilleLukasin kooltaan jättimäinen sotilaspalvelija Baloun on noutaessaan esimiehensä lounaan syönyt siitä leijonanosan alituiseen nälkäänsä. Kaiken huippu Lukasin mielestä on se, että mies kehtaa vielä anoa yliluutnanttia pyytämään hänelle kaksinkertaiset annokset. Rangaistus on sadistinen: Baloun sidotaan keittiön ikkunan taakse niin, että hän tuntee keittiön herkulliset tuoksut ja jopa näkee gulassin keittämisen ja jakelun. Balounin annos annetaan muille. Kysymyksessä on siis eräänlainen vieroitushoito ylensyömisestä. Mahtaako tämä simputus johtaa tulokseen? Kuvaavaa sen aikaiselle "sotilaskurille" on myös Lukasin uhkaus: "Jumalauta, minä annan sinulle kuonoon niin, että pääsi turpoaa kuin tynnyri!"
Huonoja uutisia punanenäiseltä vääpeliltäLukasin täydennyskomppaniassa kuri on höltynyt pahasti. Yötaisteluharjoituksissa ensimmäinen joukkue vielä seurasi Lukasia hiljaa, mutta toinen käyttäytyi kuin huviretkellä: miehet lauloivat ja tömistelivät jalkojaan. Kolmannen joukkueen "siat" tupakoivat ja neljäs joukkue ajautui etujoukkojen eteen niin, että sitä pidettiin vihollisena. "Miten tämä komppania tulee käyttäytymään taistelussa?" kysyy Lukas aiheellisesti. Toimistovääpeli Vanek yrittää lohduttaa sanomalla, että tällaisia täydennyskomppaniat ovat, ja huonosti niiden on käynyt taistelussa. Vielä huonompia uutisia tulee: kapteeni Sagner on toimistovääpelin kuulemien huhujen mukaan määrätty täydennyspataljoonan komentajaksi. Lukas on hänen kanssaan huonoissa väleissä, joten tämä saattaa määrätä Lukasin komppanian pahimpiin paikkoihin. Lukas on synkän tietoinen tästä mahdollisuudesta. Harmistuneena hän siirtää keskustelun vääpelin romminkulutukseen ja sen seurauksena syntyneeseen punaiseen nenään. Vääpeli puolustautuu sillä, että Karpaattien kylmyydes sä oli pakko juoda. Lukasin huomautukseen, että talvi on jo mennyt vääpeli vastaa rommia tarvittavan sotakentällä kaikkina vuodenaikoina.
Kirjuri on nöyrimmästi taas täälläLukasin päivä on lopullisesti pilalla kun Švejk ilmoittaa - tietenkin nöyrimmästi - "olevansa taas täällä". Samalla hän mainitsee everstin määränneen yli puoli tuntia sitten, että Lukasin on mentävä heti hänen luokseen. Uuden lähetin ensimmäisen työtehtävän suoritus on siis myöhässä. Švejk lohduttaa epätoivoista yliluutnanttia vakuuttamalla, että kyllä eversti voi odottaa, sillä eihän hänellä ole mitään erikoista tekemistä. Švejk saa aluksi ynseästi suhtautuvan toimistovääpelin myönteisemmäksi kyselemällä tämän siviiliammattia. Kuultuaan miehen olevan rohdoskauppias Švejk saa aiheen pitkälliseen kertomukseen omasta palveluksestaan rohdoskaupassa, jossa valmistettiin lehmänlääkkeitä. Lääkepullon mukana asiakas sai pyhän Pelegrinuksen kuvan ja pienen rukouksen, joka luettiin lehmän puolesta.
Švejk harrastaa italialaista lakkoilua?Yliluutnantti soittaa toimistoon. Keskustelu ei suju oikein onnellisissa merkeissä, sillä Švejk ottaa esimiehen käskyn kirjaimellisesti: kun Lukas sanoo, että heti kun olette ripustanut kuulotorven paikoilleen, Švejk tekeekin sen - onkohan tämä piruilua tai italialaista lakkoilua? Italialaiseksi lakoksi sanotaan sitä, että kaikkia käskyjä ja ohjeita noudatetaan kirjaimellisesti, mikä saattaa organisaation kaaokseen. Uuden puhelun myötä ja melkoisen rähinän jälkeen tehtävä lopulta selviää: on etsittävä joukkueenjohtaja Fuchs ja kehotettava tämä menemään välittömästi kymmenen miestä mukanaan varikolle säilykkeitä hakemaan. Fuchs löytyy keittiöltä, missä hän on muiden aliupseerien kanssa huvittelemassa edelleen sidottuna olevan Balounin kustannuksella: eräs kokeista on tupannut luisen uunipaistin Balounin suuhun. Hän pyörittelee luuta suussaan ja yrittää saada siitä lihaa irti. Tehtäväänsä suorittaessaan Švejk on taas "voiman oikealla puolella" ja komentelee röyhkeästi Fuchsia aivan kuin olisi itse tämän esimies .
Švejk pysyy järkyttävän lujanaŠvejkin seuraavakin tehtävä onnistuu ainakin Balounin vapauttamismääräyksen viemisen osalta. Baloun pitää Švejkiä vapauttajanaan, ja Švejk tulee pääsemään osalliseksi tämän siviilipaketeista. Toimistovääpeli Vanekille varastolle menemistä koskevan käskyn perille saaminen kangertelee siitä syystä, että tämä istuu ryyppäämässä jo syyntakeettomassa tilassa olevan esikuntavääpelin seurassa. Vanek ei ota käskyä tosissaan vaan todistelee tietävänsä muonitusasioista paljon enemmän kuin yliluutnantti: "Säilykkeet ovat säilykkeitä ja muonitus on muonitusta" hän järkeilee. On hänen mukaansa pelkkää everstin mielikuvitusta, että varastossa on säilykkeitä. Hän on lisäksi tietävinään kokemuksesta, että ei rykmentti vielä huomenna mihinkään lähde, vaikka säilykekäsky sitä enteileekin. Hän suosittelee Švejkille istuutumista pöytään, mutta olisiko mies parantanut tapansa kun sanoo "järkyttävällä mielenlujuudella", että ei käy päinsä. Uusi asema on saanut hänet "palvelusintoiseksi" kuten toimistovääpeli asian ilmaisee.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20060116 (20060116)
o
o AJK kotisivu
o Shvejk