Rouva Kakonyi loukkaantuuSaamme lukea, miten yliluutnantti Lukasin uusi romanssihanke lähti käyntiin. Teatterissa esitetään sopimatonta revyytä ja rouva Kakonyi loukkaantuu kun hänen miehensä on vienyt hänet tällaista katsomaan. Lukas vaihtaa katseita tämän toistaiseksi tuntemattoman naisen kanssa ja ottaa selville osoitteen. Kirje rouvalle syntyy kapakassa runsaan konjakkiannoksen siivittämänä. Aamulla yliluutnantti ei pysty lähtemään palvelukseen, vaikka Švejk yrittää häntä toistuvasti herätellä. Kirje on kuitenkin toimitettava rouvalle - ja hienotunteisesti.Väkivaltainen pioneeriPahaksi onneksi sankarimme tapaa vanhan tuttavansa prahalaisen pioneerin, ja kapakkaan sitä on tietysti mentävä. Jos on isäntä viinaan menevä, niin on sitä palvelijakin. Mustassa lampaassa istutaan pari tuntia ja sitten kirjeenkantotehtävää suorittamaan - pioneeri tuppautuu mukaan turvamieheksi. Švejk on kertonut koko salaisen tehtävänsä kaverilleen. Pioneeri kuvailee, miten hän oli ollut rökittämässä unkarilaisia "aseveljiä". "Moni unkarilainen ei mahda mitään sille, että on unkarilainen", toteaa Švejk. Ystävä kiihtyy tästä väitteestä: "Mikä on, ettei mahda - jokainen mahtaa, sinä puhut roskaa!" Pioneeri kertoo, miten hän toisella kerralla sai selkäänsä unkarilaisilta husaareilta. Švejk toppuuttelee pioneerin uhoa kertomalla opettavan tarinan väkivaltaisesta kapakoitsijasta. Švejkin tehtävän onnistuminen alkaa näyttää hyvin epävarmalta näin väkivaltaisen kaverin seurassa.Švejk ei tunne unkarilaisiaPioneeri vaatiikin saada tulla Švejkin kanssa Kakonyin asuntoon saakka ja uhkaa vielä hakata "sen unkarilaisen" - ja "naikkosenkin, jos sikseen tulee". Ei auta Švejkin kertoma tarinakaan. Pioneeri puolestaan vastaa tarinalla hänkin, jossa "me hakkasimme suunnilleen viisi perhettä lapsineen". Koska häntä siinä auttoivat toverit, hän haluaa nyt väkisinkin "auttaa" Švejkiä. Katastrofi siitä tuleekin, sillä herra Kakonyi on kotona ja lukee kirjeen. Pioneeri heittää raivostuneen herran alas portaita - tämä tapahtuu yhtä nopeasti kuin sadussa, jossa piru noutaa ihmisen. Kadulla puhkeaa joukkotappelu. Putkassa pioneeri todistelee Švejkille: "Enkö minä sanonut, että sinä et tunne unkarilaisia?"Tunnettu tšekkiläinen kansankiihkoilijaKalpea yliluutnantti Lukas istuu eversti Schröderin puhuttelussa, jossa luetaan vasta ilmestyneitä sanomalehtiä. Mellakasta on tehty laajoja juttuja, joissa se pannan tšekkiläisten kontolle. Lukasin nimikin mainitaan ja kysytään, mikä on hänen osuutensa "tässä Unkarin kuningaskunnan alamaisia vastaan tähdätyssä omalaatuisessa kiihotustyössä". Toisessa artikkelissa Lukas jo leimataan tunnetuksi tšekkiläiseksi kansankiihkoilijaksi. Erään kirjoituksen mukaan Lukas oli yrittänyt raiskata rouva Kakonyin keskellä ruokasalia tämän miehen läsnäollessa. Eversti on kuitenkin Lukasin puolella ja oikaisut on lähetetty kaikkiin lehtiin. Švejk oli kuulusteluissa väittänyt kirjoittaneensa kirjeen itse ja kieltäytynyt kirjoittamasta samaa tekstiä uudelleen vertailua varten: hän väitti unohtaneensa yön aikana kirjoitustaidon. Lopulta hän oli syönyt kirjeen. "Kuulusteluissa todettiin, että teidän Švejkinne on hauska vekkuli". Hän kertoi olevansa samassa asemassa kuin eräs palvelija, joka joutui pinteeseen neitsyt Marian kuvan tähden. Kyllä Švejkillä tarinoita rittää.Käsi sydämelleSaamme selityksen everstin asenteelle unkarilaisia kohtaan: nämä olivat avanneet tulen everstin joukko-osastoa kohti ja aiheuttaneet melkoisen sotkun, jonka turvin vihollinen oli päässyt heidän kimppuunsa. Lopuksi eversti kysyy Lukasilta tuttavallisesti: "Käsi sydämelle. Montako kertaa olette maannut rouva Kakonyin kanssa?"
|
||
PalautettaPekka Pihlanto: Jälkimietteitä
|
||
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20060102 (20060102) o
o AJK kotisivu o Shvejk