Kertojan rooli korostuuTeoksen tyylilaji muuttuu lukujaksossa kun kertojan osuus kasvaa ja Švejkin rooli hieman pienenee. Voisi melkein puhua tyylirikosta, kun tekijä kuvaa Švejkin uutta asuinsijaa, sotilasvankilaa, aikaisemmasta kevyemmästä tyylistä poiketen varsin realistisin ja vakavin ottein. Tuli mieleen, että tekijällä on omakohtaisia kokemuksia sotilasvankilasta. Toki Švejkin toilailluillekin jää tässä lukujaksossa tilaa. Hän tekee heti edullisen vaikutuksen julmaan vääpeliin sanomalla tämän heristämästä paksusta nyrkistä: "Tuollaista ei mielellään päästä nenälleen, sillä sehän haisee hautausmaalle".
Tyytyväinen alushousupoikaŠvejk määrätään samaan koppiin "alushousupoikien" kanssa, sillä miehen papereissa vaadittiin ankaraa valvontaa - alushousuissa karkaaminenhan on vaikeaa, siinä motiivi. Švejkille annetaan sanat suuhun sen varalta, että mahdollinen tarkastajan kysyy, onko valittamista. Švejk toistaa: "Ei ole, ei mitään valittamista, olen täysin tyytyväinen". Tämä tulee niin lempeän näköisenä, että vääpeli luulee sitä todelliseksi nöyryydeksi ja viattomuudeksi. Näin kertoja raottaa hieman Švejkin todellisten ajatusten edessä yleensä olevaa verhoa.
Saarna porsaille ja pölkkypäilleSeuraavana päivänä Švejk pääsee muiden alushousupoikien kanssa kuulemaan toisaalta hilpeää, toisaalta rienaavaa saarnaa, jonka pitää hulttiomainen sotilaspastori Otto Katz. Kertoja esittelee Katzin värikkään elämäkerran ja sitten siirrytään teatteriin, siis kirkkoon. Pastori on ympäripäissään ja huvittaa tahattomasti vankiyleisöään poikkeamalla virallisesta tekstistä ja sättimällä kuulijoitaan tyyliin: "Toivottavasti ette ole unohtaneet isämeitää, porsaat! --- synnin orjantappuratie, pölkkypäät, se on taistelua syntiä vastaan. --- älkää unohtako, senkin elukat, että olette ihmisiä --- meidän herramme mieleen ei juolahtaisikaan auttaa tuollaisia haljuja --- annan sulkea teidät eristyskoppeihin, sen minä teenkin…" ja niin edelleen.
Iloa papilleŠvejk yllättää papin (ja lukijan) purskahtamalla itkuun. Sakastissa Švejk tunnustaa teeskennelleensä haluten tuottaa papille sen ilon, että tämä näkisi maailmassa vielä olevan kunnon ihmisiä. Jekku onnistuu ja katseltuaan tutkivasti Švejkin yksinkertaisia kasvoja pappi sanoo alkavansa pitää hänestä. Keskustelu päättyy, sillä papilla on "vielä pyhä messu riesanaan". Messu päättyy "paskiaisille" osoitettuun kehotukseen lähteä kotiin, siis koppeihin.
Kuin hiilikauppiaan kaksivuotias lapsiŠvejkillä on tuuria, sillä sotilaspastori alkaa puuhata häntä apulaisekseen. Siihen tarvitaan kuulustelija Bernisin lupa. Tämän sotkuisista papereista ei löydy Švejkiä koskevaa asiakirjaa. Tekijä huomauttaa, että Švejkin paperit löydettiin sota-arkistosta vasta vallankumouksen jälkeen varustettuna merkinnällä: "Osoittanut käytöksessään vilppiä sekä esiintynyt hallitsijahuonetta ja valtiota loukkaavalla tavalla." Kun Švejkiä itseään pyydetään tunnustamaan (kuulustelija ei paperien puutteessa tiedä, mitä) hän ilmoittaa nöyrimmästi olevansa sotilasvankilassa kuin hänen kadullaan asuneen hiilikauppiaan kaksivuotias lapsi, joka katosi ja vietiin poliisikamarille: "Jos hän olisi osannut puhua ja häneltä olisi kysytty, miksi hän siellä istuu, ei hän olisi osannut vastata. Minun laitani on vähän samalla tavalla. Minäkin olen löytölapsi."
Švejk saa vielä maistaa mitä kuuluuŠvejkistä säteilee sellainen välinpitämättömyys ja viattomuus, ettei kuulustelija voi muuta kuin astella liikuttuneena edestakaisin. "Ellei hän olisi jo luvannut lähettää Švejkiä sotilaspastorille, niin herra tietää, miten Švejkin olisi käynyt", tilittää kertoja. Švejk on ilmeinen näyttelijälahjakkuus, kun pystyy hämäämään tottuneen kuulustelijankin. Vielä yhden yön vääpeli kuitenkin määrää Švejkin viettämään sotilasvankilassa "voidakseen antaa Švejkille tilaisuuden maistaa mitä kuuluu." Karmea se yö onkin.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20051006 (20051006)
o
o AJK kotisivu
o Shvejk