Pirkko Koskela 
13 Sinne ja takaisin

Lökäpöksyinen sankarimme tallustaa tässä jaksossa määrätietoisesti pitkin ja poikin peltoja ja metsiköitä vakuuttuneena siitä, että kaikki tiet vievät Budejoviceen. Matkallaan hän tapaa lukuisia paikallisia alkuasukkaita, jotka suhtautuvat häneen enimmäkseen ystävällismielisesti. Joka ikinen tuntuu automaattisesti pitävän häntä sotilaskarkurina, joita seudulla näköjään vilisee kuin Vilkkilässä kissoja. On yksinkertaisempaa toimia kuin näin olisikin sen sijaan, että yrittäisi selvittää asiain monimutkaista tilaa. Švejk ei suotta tuhlaa energiaa, hän on mestari sopeutumaan tilanteeseen kuin tilanteeseen. Loppujen lopuksi tämä tilapäinen vapaus päättyy jälleen virkavallan väliintuloon. 
 
 

Ruokaa, juomaa ja yösijaa

Böömiläinen maalaisväestö antaa täyden tukensa rintamakarkureille ja sotapalvelusta pakoileville. Kirkkoreissulta palaava mummo tarjoaa hyviä neuvoja ja reittiehdotuksia perunakeiton höysteeksi, oikeat sotilaskarkurit jakavat auliisti heinäsuovansa ja vähät eväänsä, kulkuri tarjoaa ryypyn ja lupaa auttaa siviilivaatteiden hankinnassa, ystävällinen lampuri keittelee perunoita ja tarjoaa lämpimän kamarinsa lisäksi juttuseuraa. Saamme tilannekatsauksen äijien turistessa sotatilanteesta ja kaikenlaisista sattumuksista muutenkin. Vieraiden nimien vilinässä tulee yksi tuttukin vastaan: Kladnossa yövyimme vuonna 1979, kun Prahan hienot hotellit olivat kaikki täynnä köyhille opiskelijoille. Muistan hajalle pommitetun vanhan kaupungin, punatähdet katulamppujen pylväissä, pienen hotellin, jossa ei ollut minkäänlaista aamiaistarjoilua, ja pitkät bussimatkat harmaina syysaamuina kurnivin vatsoin kohti Prahaa läpi juuri sellaisten kylien, joista tässä nyt kerrotaan. Olisikohan kannattanut hypätä bussista, kun se joutui odottamaan ankkaparven marssiessa yli tien perässään koira, kärrit ja mummo - jos vaikka meillekin olisi tarjottu sapuskaa... 
 
 

Švejk lähtee livohkaan ja pidätetään

Budejoviceen Švejk kuitenkin tahtoo, ja lähtee siksi hiljaa yön selkään herättämättä kumppaneitaan. Onnettoman suuntavaistonsa vuoksi hän kulkee yhä täysin väärään suuntaan, nyt lännen sijasta kohti pohjoista, kun etelään olisi määrä. Keskipäivällä hän saapuu hämmästyksekseen jälleen Putimiin, jossa oli sitä edellisenä yönä nukkunut heinäsuovassa. Ristikuulusteluun mieltynyt santarmivääpeli nappaa hänet saman tien, ja riemastuu kuulusteltavan oudoista vastauksista, sillä hän päättelee saaneensa kynsiinsä venäläisen huippuvakoojan. Mehän tunnemme Švejkin taipumuksen myötäillä puhekumppaninsa tarpeita ja toivomuksia, vain venäjää hän ei myönnä osaavansa. Vaan eipä tarvitsekaan, virkaintoinen vääpeli tulkitsee lauhkean yksinkertaisuuden suunnattomaksi oveluudeksi - mitä se kyllä minustakin on, tarkoituksena vain on lähinnä oman nahan varjelu eikä minkään vieraan vallan etujen ajaminen. Vääpeli ei sitä tiedä, vaan väsää raporttia innosta täristen: vihdoin hän pääsee pätemään ylempiensä silmissä, ties mitä urakehi tysnäkymiä hänen päässään vilistää! 
 
 

Pyhä byrokratia

Santarmiasemalla olemme myös näköalapaikalla: Hašek käyttää tilaisuutta hyväkseen ja irvailee taas kerran byrokratian järjettömyyttä ja sen palvojien naurettavuutta. Itävallan sisäministeriön määräyksiä sisältävien mappien ja muiden painotuotteiden näännyttämä vääpeli Flanderka ei kyseenalaista systeemiä, vaikka pelkää sen vievän oman järkensä viimeisetkin rippeet. Juttu ilmiantajaksi värvättävästä vähämielisestä paimenesta, joka lopulta joutuu itse syytetyksi toistettuaan varsin väljästi muistamiaan ohjeita julkisella paikalla on hauska, mutta tarkemmin ajatellen myös aika rankka. Ei ihme, että vääpeli saa ajoittain tunnontuskia ja näkee painajaisia; krouvissa olut maistuu kitkerältä kymmenennen lasillisen jälkeen, ja naapuripöydässä epäillään, että sota menee huonosti. 
 
 

Kunnon ihmisiä

Švejk on tavallinen pieni ihminen, joka on tyytyväinen, kunhan maha on täynnä. Ja täyttäväähän keskieurooppalainen arkiruoka on: possua, kaalia ja knödeleitä. Teetä ja rommiakin on tarjottu. Päivä on kulunut leppoisasti kamiinan äärellä vääpelin alaisten seurassa. Švejk löytää kaltaisiaan kaikkialta: vain valta ja korkea yhteiskunnallinen asema pilaavat ihmisiltä suhteellisuudentajun ja terveen järjen. Vääpelikin on niin uppoutunut omiin fantasioihinsa, että kaikki Švejkin lausahdukset vain vahvistavat vakoojateoriaa. Osallistunut jo vuoden 1910 keisarillisiin sotaharjoituksiin: pitkän linjan ammattilainen siis! Huussireissullekin tarvitaan pistimellä varustettu vartija valvomaan selustaa, kun vääpeli itse vartioi oven edessä. - Olikohan tällainen kohtaus jotenkin trendikäs tuohon aikaan? Leopold Bloomkin kävi pihan perällä... Tässä lukujaksossa on kyllä paljon muutakin Odysseuksesta muistuttavaa. Ja knödelien hajukin muistui mieleen sieltä salzburgilaisen vanhainkodin ruokasalista 70-luvulta. 

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän