Lökäpöksyinen sankarimme tallustaa tässä jaksossa
määrätietoisesti pitkin ja poikin peltoja ja metsiköitä
vakuuttuneena siitä, että kaikki tiet vievät Budejoviceen.
Matkallaan hän tapaa lukuisia paikallisia alkuasukkaita, jotka suhtautuvat
häneen enimmäkseen ystävällismielisesti. Joka ikinen
tuntuu automaattisesti pitävän häntä sotilaskarkurina,
joita seudulla näköjään vilisee kuin Vilkkilässä
kissoja. On yksinkertaisempaa toimia kuin näin olisikin sen sijaan,
että yrittäisi selvittää asiain monimutkaista tilaa.
Švejk ei suotta tuhlaa energiaa, hän on mestari sopeutumaan tilanteeseen
kuin tilanteeseen. Loppujen lopuksi tämä tilapäinen vapaus
päättyy jälleen virkavallan väliintuloon.
Ruokaa, juomaa ja yösijaa
Böömiläinen maalaisväestö antaa täyden tukensa
rintamakarkureille ja sotapalvelusta pakoileville. Kirkkoreissulta palaava
mummo tarjoaa hyviä neuvoja ja reittiehdotuksia perunakeiton höysteeksi,
oikeat sotilaskarkurit jakavat auliisti heinäsuovansa ja vähät
eväänsä, kulkuri tarjoaa ryypyn ja lupaa auttaa siviilivaatteiden
hankinnassa, ystävällinen lampuri keittelee perunoita ja tarjoaa
lämpimän kamarinsa lisäksi juttuseuraa. Saamme tilannekatsauksen
äijien turistessa sotatilanteesta ja kaikenlaisista sattumuksista
muutenkin. Vieraiden nimien vilinässä tulee yksi tuttukin vastaan:
Kladnossa yövyimme vuonna 1979, kun Prahan hienot hotellit olivat
kaikki täynnä köyhille opiskelijoille. Muistan hajalle pommitetun
vanhan kaupungin, punatähdet katulamppujen pylväissä, pienen
hotellin, jossa ei ollut minkäänlaista aamiaistarjoilua, ja pitkät
bussimatkat harmaina syysaamuina kurnivin vatsoin kohti Prahaa läpi
juuri sellaisten kylien, joista tässä nyt kerrotaan. Olisikohan
kannattanut hypätä bussista, kun se joutui odottamaan ankkaparven
marssiessa yli tien perässään koira, kärrit ja mummo
- jos vaikka meillekin olisi tarjottu sapuskaa...
Švejk lähtee livohkaan
ja pidätetään
Budejoviceen Švejk kuitenkin tahtoo, ja lähtee siksi hiljaa yön
selkään herättämättä kumppaneitaan. Onnettoman
suuntavaistonsa vuoksi hän kulkee yhä täysin väärään
suuntaan, nyt lännen sijasta kohti pohjoista, kun etelään
olisi määrä. Keskipäivällä hän saapuu
hämmästyksekseen jälleen Putimiin, jossa oli sitä edellisenä
yönä nukkunut heinäsuovassa. Ristikuulusteluun mieltynyt
santarmivääpeli nappaa hänet saman tien, ja riemastuu kuulusteltavan
oudoista vastauksista, sillä hän päättelee saaneensa
kynsiinsä venäläisen huippuvakoojan. Mehän tunnemme
Švejkin taipumuksen myötäillä puhekumppaninsa tarpeita ja
toivomuksia, vain venäjää hän ei myönnä osaavansa.
Vaan eipä tarvitsekaan, virkaintoinen vääpeli tulkitsee
lauhkean yksinkertaisuuden suunnattomaksi oveluudeksi - mitä se kyllä
minustakin on, tarkoituksena vain on lähinnä oman nahan varjelu
eikä minkään vieraan vallan etujen ajaminen. Vääpeli
ei sitä tiedä, vaan väsää raporttia innosta täristen:
vihdoin hän pääsee pätemään ylempiensä
silmissä, ties mitä urakehi tysnäkymiä hänen päässään
vilistää!
Pyhä byrokratia
Santarmiasemalla olemme myös näköalapaikalla: Hašek käyttää
tilaisuutta hyväkseen ja irvailee taas kerran byrokratian järjettömyyttä
ja sen palvojien naurettavuutta. Itävallan sisäministeriön
määräyksiä sisältävien mappien ja muiden
painotuotteiden näännyttämä vääpeli Flanderka
ei kyseenalaista systeemiä, vaikka pelkää sen vievän
oman järkensä viimeisetkin rippeet. Juttu ilmiantajaksi värvättävästä
vähämielisestä paimenesta, joka lopulta joutuu itse syytetyksi
toistettuaan varsin väljästi muistamiaan ohjeita julkisella paikalla
on hauska, mutta tarkemmin ajatellen myös aika rankka. Ei ihme, että
vääpeli saa ajoittain tunnontuskia ja näkee painajaisia;
krouvissa olut maistuu kitkerältä kymmenennen lasillisen jälkeen,
ja naapuripöydässä epäillään, että sota
menee huonosti.
Kunnon ihmisiä
Švejk on tavallinen pieni ihminen, joka on tyytyväinen, kunhan maha
on täynnä. Ja täyttäväähän keskieurooppalainen
arkiruoka on: possua, kaalia ja knödeleitä. Teetä ja rommiakin
on tarjottu. Päivä on kulunut leppoisasti kamiinan äärellä
vääpelin alaisten seurassa. Švejk löytää kaltaisiaan
kaikkialta: vain valta ja korkea yhteiskunnallinen asema pilaavat ihmisiltä
suhteellisuudentajun ja terveen järjen. Vääpelikin on niin
uppoutunut omiin fantasioihinsa, että kaikki Švejkin lausahdukset
vain vahvistavat vakoojateoriaa. Osallistunut jo vuoden 1910 keisarillisiin
sotaharjoituksiin: pitkän linjan ammattilainen siis! Huussireissullekin
tarvitaan pistimellä varustettu vartija valvomaan selustaa, kun vääpeli
itse vartioi oven edessä. - Olikohan tällainen kohtaus jotenkin
trendikäs tuohon aikaan? Leopold Bloomkin kävi pihan perällä...
Tässä lukujaksossa on kyllä paljon muutakin Odysseuksesta
muistuttavaa. Ja knödelien hajukin muistui mieleen sieltä salzburgilaisen
vanhainkodin ruokasalista 70-luvulta.
|