Pirkko Koskela
12 Junamatkalla sattuu ja tapahtuu

• Kalju kenraalimajuri
• Hätäjarrun käyttö
• Niin kauan kuin on olutta, on ystäviä
• Yksin lumisella tiellä
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Švejk ei olisi Švejk ellei hän joutuisi pulaan heti kohta astuttuaan Budejovicen junaan. Yliluutnantti haukkuu häntä koko ajan, jo asemalla on yksi matkalaukku varastettu, ja pahempaa on tulossa. Ennen kuin lukujakso päättyy, on kelpo sotamiehemme ypö yksin tarpomassa lumisella maantiellä - ja vielä ihan väärään suuntaan. Sellaista elämä on, mutta rintamalle ei tätä menoa ihan heti kyllä jouduta.

Kalju kenraalimajuri

Pahaksi onneksi Švejkin ja Lukášin kanssa samaan vaunuun sattuu vielä korkea-arvoisempi ja tiukkapipoisempi upseeri. Tämä kaikkien aikojen pelottavin tarkastusupseeri ei juuri ilahdu yliluutnantin ja sotilaspalvelijan sanailusta, joten siirto rintamalle näyttää entistä todennäköisemmältä. Švejkin mielenrauha on kuitenkin järkkymätön. Ei voi millään olettaa, että hän olisi voinut tietää kaljupäisen herran olevan kenraalimajuri, se oli traaginen virhe, jolle ei voi mitään. Sellaista sattuu, ei pitäisi hermostua. Yliluutnantin mitta alkaa selvästi olla piripinnassa, joten Švejk katsoo parhaaksi hankkia muuta juttuseuraa.

Hätäjarrun käyttö

Švejkin keskustelunavaus herättää kylmiä väristyksiä: joku on väittänyt, etteivät hätäjarrut koskaan toimi. Satunnainen rautatievirkailija tarttuu heti koukkuun, eikä aikaakaan, kun jo käy selväksi, että kyllä vain ainakin tämä toimii. Kohta jo väkeä valuu junasta asemalaiturille, joku panikoi, selvitellään kuka oikein veti kahvasta. Yliluutnantti vetäytyy vastuusta, juna lähtee taas liikkeelle. Ylikonduktööri perää sakkomaksua, onneton rautatieläinen sulkeutuu vessaan, mutta Švejk vain suhtautuu lunkisti ja kertoo iänikuisia juttujaan. Looginen seuraus on, että Švejk jää kyydistä seuraavalla Táborin asemalla vakuuttamaan syyttömyyttään asemapäällikölle ja ihmisjoukolle, kun taas jollakin tapaa kumman huojentunut yliluutnantti Lukáš jatkaa matkaansa kohti Budejovicea vieden mukanaan niin rahat, matkaliput kuin Švejkin henkilöllisyyspaperitkin.

Niin kauan kuin on olutta, on ystäviä

Tokihan Švejkillä on sana hallussaan, ja tuota pikaa hän on puhunut itsensä asemaravintolan pöydän ja olutlasin ääreen. Sakotkin on jo maksettu, ja taskusta löytyy vitonen, niin että voi tarjota lasillisen unkarilaiselle sotilaalle, joka sattuu istumaan samaan pöytään. Tosin raha oli tarkoitettu sotilaslipun ostoon, mutta se unohtuu kielimuurin ylittävän yhteisymmärryksen ja nautittujen oluiden huumassa. Viereisestä pöydästä saadaan vielä vahvistusta seurueeseen. Taas Hašek pyöräyttää ohimennen lukijan eteen laajemman, vähän pateettisenkin vision syrjäisestä asemakapakasta sodan pyörteen hetkellisenä suvantokohtana.

Idylli särkyy vartiosotilaiden väliintuloon. Ilmeisesti itävaltalainen, siis saksaa puhuva aliupseeri perää papereita, ja taas Švejkiä viedään. Sotilaiden keskinäisen solidaarisuuden nimeen Švejkiin lipsauttama "kullanmuru" käännetään hienovaraisesti "Herra vääpeliksi", joten vartiotuvalle päästään kommelluksitta propagandajulisteita lukemaan. Pienen odottelun jälkeen Švejk joutuu taas kerran kuulusteluun: miksi hän maleksi asemalla ilman henkilöllisyyspapereita?

Yksin lumisella tiellä

Seikkaperäinen selvitys junakommelluksista saa päivystävän luutnantin pasmat sekaisin. Hänen johtopäätöksensä on, että tämä oluen takia kaikista junista myöhästynyt mies on degeneroitunut höhlä, joka saa poistumiskäskyn. Ei se kuitenkaan helposti käy, kun ei ole rahaa eikä papereita. Jalkapatikassa sitten vain kohti Budejovicea! Ystävälliset vartiosotilaat tarjoavat kuitenkin ensin kahvia, ja vielä limpun ja tupakkaa evääksi. Švejk on nyt ihan oman onnensa nojassa, in the middle of nowhere, mutta hän lähtee matkaan kohti uusia seikkailuja iloisesti laulaen. Eikä lukija taatusti ole tippaakaan huolissaan: Švejk pärjää kyllä!

Mitä pitemmälle lukeminen edistyy, sitä selvemmäksi käy, että Švejkin elämäntapa on sitä, mitä ennen sanottiin ajeeraamiseksi: että käännytään ristyksissä aina oikealle, ja katsotaan mihin päädytään. Tai niin kuin kuulemma Helsingin nuoret baari-Monopolyssä: heitetään noppaa, mennään sille kadulle, mihin pelinappula joutuu, ja sitten ensimmäiseen baariin. Ehkäpä Hašek kehitteli Švejkin hahmon selvitäkseen järjissään sodan järjettömyydestä?

Palautetta 

Lähetä palautetta!