|
Niin menee viisaskin vipuun: koirajuttu ei pääty Švejkin kannalta hyvin, kun kiukkuinen eversti tunnistaa kadonneen Foxinsa. Leppoisa viivyttely selustassa loppuu vääjäämättä, mikä lienee se todellinen katastrofi. Yliluutnanttikaan ei ole järin iloinen.
Puupääeversti von Zillergut
Hašek jatkaa rankkojen karikatyyriensä väsäämistä. Nyt esitellään toinen upseerityyppi, itsestäänselvyyksiä lateleva uraohjus, jolla on oikeanlaisia suhteita. Olen maistavinani tässä herkkupalassa kitkerää sivumakua, kuten niin monissa muissakin sellaisissa kohdissa, joissa kirjailijan omat kokemukset tuntuvat väkisinkin työntyvän esiin Švejkin leveän selän takaa.
Švejkin hienovaraisista varoituksista huolimatta uutta koiraansa ulkoiluttava yliluutnantti Lukáš joutuu törmäyskurssille juuri tämän miekkosen kanssa, joka on snautserin entinen isäntä. Jäi tervehtimättäkin vielä, eikä koiran käytös jätä mitään pelivaraa. Jälleen koiraton mies joutuu poistumaan paikalta häntä koipien välissä, Švejkiä manaillen.
Madonlukuja
Švejk toimittaa sillä välin keisarikuntaa pois päiviltä kahvikupposen äärellä kasarmin lähetin kanssa tulkiten Hašekin mukaan tšekkien näkemyksiä sodasta ylimalkaan. Rauhaisa rupattelu keskeytyy, kun yliluutnantti kotiutuu kipinöivän kiukkuisena. Salamat kuitenkin sammuvat Švejkin lauhkean viattomaan lempeyteen, jonka tämä itsekin myöntää äärimmäiseksi hölmöydeksi. Kohtaloonsa alistuva yliluutnantti Lukáš passittaa palvelijansa nukkumaan, ettei tämä ainakaan tekisi enempiä töllöntöitä.
Aamiaisesta selvitään ilman pahempia yhteenottoja, mutta sitten jo yliluutnanttia haetaan kasarmille. Everstin tuomio on tyly: koska Lukáš on itse pari vuotta aikaisemmin halunnut siirtoa 91. rykmenttiin, saa hän nyt oitis lähteä sinne. Tosin tilanne on nyt muuttunut sikäli, että sieltä kootaan juuri täydennysjoukkoja rintamalle, ja entiset upseerit on hiljan tapettu. Tämä taktinen veto ei masenna kunnon sotamies Švejkiä, joka ilmoittaa nöyrimmästi olevansa kertakaikkiaan iloinen, kun saa kaatua yhdessä isäntänsä kanssa hänen majesteettinsa ja keisarillisen perheen puolesta. Yliluutnanttikin näkee asiassa valoisan puolen ja suunnittelee läksiäisjuhlaa.
Kukin taaplaa tyylillään.
Tekijän jälkisanat
Jälkisanat tuntuvat yhtä lailla kieli poskessa kirjoitetuilta kuin itse teoskin. Mukana on hiukan ennakkomainontaa, vähän selittelyä ja paljon kaksinaismoralistien irvailua. Hašek katsoo tarpeelliseksi painottaa, että näillä tarinoilla on paljon yhtymäkohtia todellisuuteen. Ovatko ne sitten juuri noissa kohdissa, jotka tässä mainitaan...se lienee epäoleellista. Todeksi taisivat kuitenkin tulla nuo viimeiset enteelliset sanat tšekin kielen rikastuttamisesta, muista kielistä puhumattakaan. Švejkin pöhköydestä ja švejkismeistä on tullut yleiskäsitteitä niillekin, jotka eivät ole itse kirjaa lukeneet.
|
o AJK kotisivu
o Shvejk