Pirkko Koskela
09 Herra yliluutnantti ja lainarouva

Isännän vaihduttua Švejkin toimenkuvakin muuttuu. Yliluutnantti Lukáš on upseeri ja herrasmies ainakin kenttäpastori Katziin verrattuna, mutta on hänelläkin omat omituisuutensa. Vaikka Hašekin mielestä sotilaspalvelijainstituutiossa onkin tapahtunut huolestuttavaa rappeutumista, Švejk ryhtyy heltymättömän hyväntuulisena hoitelemaan tämän eläinrakkaan naistenmiehen juoksevia asioita. Totien sekoittelu saa jäädä, nyt tarvitaan vallan muita taitoja.

 

Isännän vaatimukset

Lukáš tietää tasan tarkkaan millainen hyvän passarin tulee olla, sillä huonoista hänellä on runsaasti kokemusta. Siisteys ja rehellisyys ovat ensisijaisen tärkeitä, mutta myös tietynlainen hienotunteisuus on tarpeen, sillä huushollissa käy paljon naisvieraita. Ja eläimistä täytyy pitää hyvää huolta, edeltäjien konnankoukut eivät saa toistua. Ei herra yliluutnantti Švejkistä kovin korkeaa käsitystä alussa tunnu saavan, vaikka tämä tyylilleen uskollisena auliisti myötäileekin isäntänsä kaikkia mielipiteitä ja kertoo iänikuisia valaisevia esimerkkejään. Ensimmäisen työpäivän tulos ei ole järin lupaava: kissa ei ymmärrä Švejkin koulutusmetodia, vaan syö kanarialinnun. Isännän viha unohtuu kuitenkin, kun Švejk pääsee esittelemään laajaa koira-alan asiantuntemustaan. Yhteistuumin päätetään hankkia taloon taas karkeakarvainen snautseri, ja angorakissa saa kolme päivää poistumiskieltoa, kun uskollinen palvelija noudattaa kirjaimellisesti unisen isännän käskyä.

 

Rouvavieraan toiveet

Seuraavana päivänä ovelle ilmestyy kaunis nuori nainen matkalaukkuineen. Švejk suhtautuu vieraaseen tylysti: sisään ei ole asiaa, kun ei kerran ole ohjeita annettu. Kirjeen hän sentään suostuu toimittamaan kasarmille, eikä daamin auta kuin lähteä mukaan. Lukáš lukaisee saksaksi kirjoitetun viestin, mutta ei oikein ihastu miehensä vainoaman Katy-rouvan saapumisesta. Vanha tuttu arvatenkin, mutta kun valmiiksi sovittuja tapaamisia on jo muutenkin joka päivälle. Kun ei muukaan auta, hän jättää asian Švejkin hoitoon, daami on pidettävä tyytyväisenä kaikin mahdollisin keinoin. Isäntä luottaa jo passariinsa: vastauskirjekin kirjoitetaan tšekinkielisenä! Mikäs siinä, Švejk saa huhkia hiki hatussa, kun kerran isäntä käskee. Katy-rouva hävittää pontevasti toisten naisten jäljet asunnosta, ja viinipullollisen kiskaistuaan hän kelpuuttaa jo palvelijan petikaverikseen, kun rakasta Heinrichiä ei kuulu kotiin tulevaksi. Kaikki ovat ilmeisesti tyytyväisiä tähän järjestelyyn.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pirkko Koskela ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20051114 (20051114) o  SP-osoite o AJK kotisivu o Shvejk