Pirjo Hellä
12 Tolloksi tekeytynyt vai syntymätollo

Onko Svejk tolloksi tekeytynyt vai syntymätollo,

Onko Svejk tolloksi tekeytynyt vai syntymätollo, sitä pohditaan taas useammankin henkilön voimin tässä jaksossa. Svejkin tolloudet ovat viemässä yliluutnantti Lukasia yhä uusiin sotkuhin. Koiravarkaudesta se alkoi ja nyt junassa, kun jo ollaan rangaistukseksi matkalla Budejovicen kautta rintamalle, Svejk ärsyttää kenraalimajuri von Schwarzenburgin, ankaran tarkastajan, höpinöillään. Niistä saa kärsiä myös Svejkin isäntä, joka ei pysty pitämään passariaan kurissa. Tuttuun tapaan Svejk selviää ilman suurempia tällejä, koska on moitteitten edessä niin viattoman nköinen ja tunnustaa, kaiken mistä häntä syytetään.

Uskomattoman muistinsa lisäksi Svejk omaa uteliaan luonteenlaadun. Pysähdysasemalla tarjoutuu oiva tilaisuus selvittää mieltä kauan kaihertanut ongelma, pysähtyvätkö junat todella kun hätäjarrusta käännetään. Pysähtyvät, sen huomaavat niin matkustajat, rautatievirkailija kuin myös Svejk. Tästä ei tietysti hyvä seuraa, Svejk joutuu asemapäällikön kuulusteltavaksi. Yliluutnantti Lukas puolestaan taitaa huokaista helpotuksesta, kun pääsee jatkamaan matkaa ilman Svejkiä. Ainakin hetken rauha on tiedossa.

Asemalaiturilla syntyy väenkokous ja Svejk saa sympatiat puolelleen. Tilanne päättyy siihen, että viaton lihamestari pidätetään ja Svejkin sakot maksetaan, hänelle lahjoitetaan rahaa junalippuun ja muihin menoihin. Rahat kuluvat kapakassa, jossa Svejk tarjoaa olutta niin unkarilaiselle kuin itselleenkin. Ja taas Svejk pidätetään, tällä kertaa siksi, ettei hänellä ole papereita. Mutta jälleen kerran Svejkin lapsen katse säästää hänet suuremmilta rangaistuksilta ja hänet passitetaan eväiden kera jalkapatikassa kohti Budejoviceä. Mutta saapa nähdä miten Svejkin käy, sillä hän suuntaa kulkunsa länteen etelän sijasta.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pirjo Hellä ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20051127 (20051127) o  SP-osoite o AJK kotisivu o Shvejk