|
Tähän kirjaan huomioitani lukujaksoista 22 - 24 eli kolmannen osan luvusta yksi. Muistan jonkun sukulaismiehen joskus sanoneen, että armeijassa on aina kiire odottamaan. Tämä tuli mieleeni luvun alun kuvauksesta, jossa sotakarja, vaikka tietääkin matkaavansa pahaan paikkaan, innostuu, kun pitkän jahkailun jälkeen jotain tapahtuu.
Matka on pitkä, mutta se sujuu korttia pelaten ja juttuja kertoen. Upseerien vaunussa sen sijaan keskitytään kirjallisuuteen, mutta tarkoituksena on perehtyä uuteen salakirjoitusjärjestelmään. Menetelmä kuulostaa monimutkaiselta, eikä tilannetta paranna käytössä olevat Die Sünden der Vater -teoksen eri osat. Onneksi kokeneet upseerit Lukášin johdolla tietävät, että salakirjoituksella ei käytännön sotatilanteessa ole käyttöä, joten he voivat keskittyä vaunussaan muihin puuhiin, esimerkiksi lukemaan mainittua Die Sünden -teosta.
Lukáš on sen verran myös Švejkin toilailuja kokenut, että arvaa, miksi päällystöllä on väärät kirjat. Alan tässä vaiheessa ymmärtää, miksi lukupiirimme herrat olivat kuin yhdestä suusta kauhuissaan Švejkin uudesta pestistä. Jo puhelimessa esitetyt kohtaukset antoivat esimakua: lähetillä on todella mahdollisuuksia töpeksiä koko joukkueen edestä.
Kadetti Bieglerin hahmo alkoi kiinnostaa minua. Hän on koulutettu ja halukas oppimaan uutta. Mies, joka osaa teoriassa paljon ja kantaa oppikirjoja repussaan, ei ole vanhojen jermujen mieleen. Bieglerin motiivit olla mukava jäivät minulle epäselviksi, mutta ainakin hän haluaisi olla kirjailija. Lienevätkö hänen muistikirjassaan olevat otsikot todellisten sodasta kirjoitettujen tekstien otsikoita? Tuli mieleen "Kansa taistelee - miehet kertovat" - taisi olla jokin julkaisu sodan aikana vai sodan jälkeen, mutta sitä en muista, missä olen ko. julkaisusta kuullut, tuskin olen lukenut.
Hauska yksityiskohta tässä jaksossa on junan vessan Käymälän käyttö sallittu -kyltti. Samanlaisia on nähty matkalla Jyväskylään. En ole pitkään aikaan matkustanut junalla, joten uusissa vaunuissa ei näitä kylttejä muistaakseni ole. Yllättävän pitkään on junan vessojen viemäröinti ollut samalla tasolla kuin ensimmäisen maailmansodan aikana. Biegler-parka käyttää vessapaperina kunnianhimoisia kirjallisia suunnitelmiaan. Hänen uskoaan omiin kykyihinsä on loukattu, joten hän päätyy ryyppäämään ja näkee painajaismaisia unia. Taivaskin on kuin armeija palveluskelpoisuustarkastuksineen, tunnussanoineen (ihmettelen, mitä se keisari taivaallisessa tunnussanassa tekee?) ja upseerienkeleineen. Bieglerin painajaiset jatkuvat, mies tekee housuihinsa, joten tutustumme jälleen yhteen lääkintäupseeriin. Tämänkertainen on kovin oppinut, koskei ollut halunnut valmistua, ettei sedän stipendin varassa vietetty mukava elämä loppuisi. Sotatohtori pelastaa Bieglerin rintamalta, mutta hänen kohtalonaan on joutua koleraparakkiin kole
rabasillien kantajana. Taas yksi kummallinen ihmiskohtalo tässä kirjassa.
|
o AJK kotisivu
o Shvejk