|
Yhdeksännen luvun alussa kertoja taas puhuu
Yhdeksännen luvun alussa kertoja taas puhuu minämuodossa kertoessaan ystävästään, joka halusi vankilaan eikä sotaan - aseistakieltäytyjien tšekkiversio siis. Sotaoikeutta ylistetään suurenmoiseksi, ja muutenkin toimintaa sodan aattona ja aikana kehutaan. Sitten jatkuu Švejkin tarina.
Tässä jaksossa Švejkille käy hyvin. Ensin tomppeli vanginvartija erehtyy luulemaan häntä rehelliseksi ja Švejk saa tavanomaista lempeämpää kohtelua. Jumalanpalveluksen aikana hän teeskentelee itkua, joka herättää varsin omalaatuisen papin huomion. Papin kanssa keskustellessaan Švejkin sanotaan panevan kaiken yhden kortin varaan - siis ottavan riskin. Hän kertoo papille rehellisesti itkunsa syyn ja huomaa, että riskinotto kannatti: pappi kiinnostuu Švejkistä.
Kuvausta jumalanpalveluksesta lukiessani tulee ihmetelleeksi, minkälaisen vastaanoton nämä tekstit saivat 20-luvulla. Toki koko tarina on niin absurdi, että lukijan on helppo sivuuttaa omista mielipiteistään poikkeavat kohdat, mutta kyllähän tässä niin moni ammattikunta tulee käsitellyksi, että luulisi jonkun hermostuneen.
Yhdeksännen luvun tuomarikin on ammattinsa valioita. Jos hän kadottaa syytetyn paperit, hän keksii syytteen itse. Tuomarin ammattitaidon ansiosta Švejkkin olisi saattanut päästä pälkähästä: alaviite nimittäin kertoo, että 30 % syytetyistä ei koskaan päässyt kuulusteluun asti. Švejkiä tuomari kuitenkin kuulustelee. Luvattuaan papille vapauttaa Švejkin tuomari ei voi muuta, vaikka Švejk tuntuu tätäkin lainvaalijaa ärsyttävän.
Vietettyään yön vielä sellissä Švejk pääsee pois. Selliyön ratoksi kerrotaan tarinoita, mutta tällä kertaa kertojana on joku muu kuin päähenkilömme. Nämä sisäkertomukset ovat mainioita. Hašek käy läpi kaikenlaisia ihmistyyppejä ja luonteenpiirteitä näissä pikku tarinoissa.
|
o AJK kotisivu
o Shvejk