Minna Torvinen-Artimo
01 Onko Švejk antiodysseus?

Johdanto
Kunnon sotamies Švejk
Poliisikamarin kautta oikeuslääkäreiden puheille
Palautetta
Lähetä palautetta!

Švejk ei ole minulle uusi tuttavuus sikäli, että olen lukenut jonkin pätkän kirjasta osana opintojani ja muistan myös hämärästi nähneeni tv:stä univormuasuisen miehen seisovan vartiossa puhellen omituisia. Švejk mainitaan myös äidinkielen oppikirjoissa satiirien yhteydessä, mutta kokonaan kirjaa en ole koskaan lukenut. Jossakin äidinkielen kirjassa Švejkin seikkailujen mainittiin olevan antiodysseia ja Švejkin itsensä antisankari, antiodysseus. Odysseuksen seikkailujen lukemisesta on minulla aikaa, vaikka toki muistan osan hänen kohtaamistaan vastoinkäymisistä. Ne, jotka ovat lukeneet Homeroksensa vastikään, saavat ehkä Švejkin ja Odysseuksen vertailusta yhden, mahdollisesti uuden näkökulman tähän tarinaan.

Johdanto

Pidän onnellisista lopuista, joten tämä johdanto on minulle mieleen. Kävipä mitä tahansa, tiedän, että sankarimme kuljeskelee edelleen Prahan kaduilla ketään häiritsemättä. Hauska yksityiskohta on, että kirjailija vertaa Švejkiä Herostratokseen Švejkin hyväksi. Kirjoittaja siis tuntee antiikin sankarit ja antisankarit.

Kunnon sotamies Švejk

Lukijalle kerrotaan heti, mikä on miehiään tämä Švejk - hourupää ja raihnainen. Ei siis sopivaa sotilasainesta. Hän ei myöskään seuraa maailman tapahtumia, koska yhdistää Ferdinandin ennemmin rohdoskauppiaaseen tai koiranpaskan kerääjään (?) kuin arkkiherttuaan. Tyylilaji on sekin heti selvillä: huumoria ja värikästä kieltä. Toivottavasti eteen ei tule monia outoja sanoja. Tässä on heti leini, jonka ymmärsin Pekan tekstin perusteella reumatismiksi. Onneksi lainaamani painoksen lopussa on vieraskielisten sanojen ja lauseiden selitykset - Kiitos suomentaja Eero Balkille !

Švejk on puhelias - huh huh, mikä määrä juttua. Arkkiherttuan murhaa pohtiessaankin hän ehtii käydä läpi monta elämänkohtaloa. Mies tuntuu tietävän myös jotain aseista ja muustakin maailmanmenosta, eli aivan typerys hän ei taida olla. Tosin hyvät puheenlahjat eivät ravintola Pikarissa ole hyödyksi, sillä salainen poliisi Bretschneider kärkkyy siellä "asiakkaita".

Poliisikamarin kautta oikeuslääkäreiden puheille

Arkkiherttuan murha on vakava asian, ja salainen poliisi on ollut tarmokas. Haaviin on tarttunut muun muassa professori, paperikauppias ja hyväntekeväisyysjärjestön pj., joita Švejk lohduttelee: tokihan poliisin pitää tehdä työnsä, jotta väki pysyy peloissaan. Kuulustelunsa jälkeen hän kertoo muille entisajan kuulustelukeinoista. Mitään erityiskeinoja ei hänen tapauksessaan tarvita, vaan hän tunnustaa kaiken, jopa murhan. Kolmen eri psykologianhaaran edustajan toimesta Švejk todetaan parantumattomaksi hourupääksi.

Kirja alkaa vauhdikkaasti. Päähenkilö on hädin tuskin esitelty, kun hän on jo matkalla hullujenhuoneeseen. Näinkin lyhyessä jaksossa kirjailija ehtii tuoda eteemme monta absurdia tapahtumaa, siis muitakin kuin Švejkin itsensä tarina. Teksti on helppo ja nopea lukea. Huumori perustuu hullunkurisiin vastakkainasetteluihin - esim. Ferdinandit koiranpaskankerääjä ja arkkiherttua tai alueoikeuden ja Pilatuksen toiminnan vertaaminen - ja järjettömiin tarinoihin, kuten 38-vuotiaan pidättäminen 40 vuotta vanhasta taposta.

Tätä kirjaa lukiessa paljastuu nolosti unohdetut historiantiedot. Tietääkö kukaan, onko tässä jaksossa kuvattu Elisabethin viilamurha todella tapahtunut, vaiko lasketteleeko Švejk omiaan?

Palautetta

Lähetä palautetta!