Anne Rongas 
01 Maailmanhistoria kääntyy

Surutonta tuntuu olevan Svejkin elämä. Pääsemme mukaan kertomukseen maailmanhistoriallisesti merkittävänä päivänä. Eletään siis kesää 1914. (Hyvä historiapätkä taustoiksi löytyy Tampereen yliopiston sivuilta: 

http://www.uta.fi/suomi80/teema2.htm  

Nykyinen Tsekki kuului tuolloin Itävalta-Unkariin, kuten Sarajevokin, jossa arkkiherttua Ferdinand on murhattu 28.6.14. Sarajevo on nykyisin Bosnia-Herzegovinan pääkaupunki. Arkkiherttua on siis Itävalta-Unkarin kruununperillinen. 
 
 

Ajatuksen juoksu kuin vasikka kevätnurmella

Svejk kuulee uutisen emännöitsijältään. Jo ensimmäinen keskustelu johdatteluineen paljastaa, että sankari on varsin huoleton veikko, jonka ajatuksen juoksu on nopeaa, mutta aikuiseksi lapsekkaan viatonta ja rönsyilevää. Näin psykologiaan hiukan paneutuneena viehättää notkea assosiointi, joka hyvin kuvaa ihmismielen toimintaa. Moni meistä ajattelee kuin Svejk, mutta harva ääneen. Matalat rinnastuvat korkeisiin, vakavat humoristisiin tapahtumiin. Yksi tuo mieleen toisen, vailla järkevyyden aasinsiltoja. 
 
 

Poliittista ruutia ilmassa

Svejk lähtee kapakkaan. Poliittinen tilanne on niin räjähdysherkkää, että pienimmästäkin ilveilystä otetaan ihmisiä kuulusteluihin. Poliisi-urkkijan toimesta näin käy myös kunnon sotamiehelle ja kapakka-kahvilan omistajalle. 

Svejk ei näytä olevan moksiskaan. Putka ei hänelle ole häpeällinen paikka, vaan suurella kiinnostuksella hän tutustuu muihin konniin, suuri osa heistäkin epäiltyjä salaliitosta Ferdinandia vastaan. 
 
 

Syntipukki löytyy nopeasti

Poliisilla lienee ollut jo tuona aikana suuri paine saada tuloksia aikaan. Nopeasti äkkäävät, että syyllinen saadaan vaivatta Svejkistä. Hän tunnustaa suorastaan ilomielin ja reippaasti, että on vehkeillyt maanpetoksen ja murhannut arkkiherttuan. 

Valtioelimen toiminta vaikuttaa paniikinomaiselta. Svejkin huolettomuutta vasten vakavat suren maailman asiat peilautuvat uudella lailla. Tuntuu, että nyt on lähdetty matkaa hykerryttävälle seikkailuretkelle. 

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Anne Rongas ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20050914 (20050914) o SP-osoite o AJK kotisivu o Shvejk