Asta Manner
10 Sotilaiden monet murheet

Yleensä tulee pidettyä sotaa "ilmiönä", johon ns. muihin asioihin liittyviä murheita sotilailla ei pitäisi olla - ei ainakaan yliluutnanteilla. Tämän lukujakson alun tekstissä Hasek kuitenkin tuo tuon inhimillisemmän piirteen ihmisessä eli naismurheet saattavat seurata ihmistä missä tahansa. Samoin koiramurheet. Tästäkin saan yhden lisäargumentin siihen, että Hietamiehen kirjasarjoista saa yhden , ihan tärkeän ja yhtä oikean näkökulman sotien tapahtumiin kuin pelkkien taisteluiden kuvauksesta, strategioiden ja johtamisen kuvauksesta. Sotaan kuuluvat kaikki inhimilliset piirteet. Asia, joka on tietysti itsestään selvä, mutta unohtuu usein - etenkin kun miesten kanssa keskustelee sodasta. (Tai oikeammin silloin kuuluu vain kuunnella).

 

Monta peliä

Yhteen jaksoon on saatu mukaan monta peliä ja/tai pelitilannetta. Ensimmäinen strategia joudutaan laatimaan, jotta väärään aikaan saapunut rouva saataisiin lähtemään. Tähän keksittiin viattoman oloinen ilmoitus ja pian mies saapuikin noutamaan vaimoaan. Pitkän keskustelun aikana humalakauppias sai vuodatettua murheitaan ja pelot humalakaupan tyrehtymisestä olivat suuret ja varmaan aidot.

Samaan aikaan rouva sai kokea olevansa yhden pelin pelinappula ja suutuksissaan tai syvästi loukkaantuneena rouva jätti rahaa saamistaan palveluistaan. Hän halusi ne rahat antaa palvelijalle. Luulen, että piruttaan. Tämän pirullisuuden huomasi sitten taas Lukas ja antoi Svejkin maistaa omaa lääkettään ja rehellisyyttä korostaen Lukas pisti Svejkin palauttamaan rahat, jotka olisivat kait kuuluneet Svejkille itselleen. Tästä taas peliä jatkaen Svejk lupasi Lukasille koiran, joka puree. Kyllä osaa maailma olla kova !

Kaiken kaikkiaan taitavasti kirjoitettu luku ja kokonaisuus, jossa nähdään elämän raadollisuus. Tämän tyyppisen huomion tekeminen ilman lukupiiriä olisi voinut jäädä jopa huomaamatta.

 

Koiran hankintataidot koetuksella

Jokaisella "tieteenalalla" näyttää olevan lukuisia erilaisia metodeja. Svejkin luontainen viaton ystävällisyys on tässäkin kohtaa oiva apuvälinen. Viekkaasti keskustelemalla niitä näitä(nähdään taas small talkin vaikutus!) hän saa udelluksi juuri sen tarpeellisen tiedon, joilla koira saadaan houkuteltua mukaan: maksa missä muodossa tahansa. Palvelijatar jopa kertoo milloin on kävelyllä ja kertoo vielä senkin, että ei luota yhteenkään mieheen…

Koiran ryöstö sujui suunnitellusti ja niinpä edessä oli enää syntymätodistuksen kirjoittaminen. Koirakin joutui nöyrtymään ja tyytymään uuteen nimeensä ja uuteen isäntäänsä. Svejk lohdutti itseään sanomalla, että " Onhan jokainen sotilaskin varastettu kotoaan". Samaan aikaan kun Lukas oli tyytyväinen palveljiansa toimintaan niineversti , jolta koira oli varastettu, riehui kotonaan. Ei taida Svejkille tässäkään palvelussuhteessa käydä hyvin. Miten käy Lukasille? Taidanpa jatkaa lukemista jo heti tänään.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asta Manner ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20051114 (20051114) o  SP-osoite o AJK kotisivu o Shvejk