Komppaniaa jymäytetään pahemman kerranVääpeli, Shvejk ja Baloun lähetetään marssilta etujoukkona hoitamaan yöksi majapaikka ruokapalveluineen edessä olevaan kylään. Kylä on hiljainen, mutta koirat heräävät ja alkavat haukkua. Partio arvelee, että saattaa merkitä hankaluuksia. Toisin kuitenkin on: koirat vainuavat kyllä tulossa olevat sotilaat, mutta eivät ollenkaan pahassa mielessä, vaan iloisen tietoisina siitä, että pian he saavat herkkupaloja. Sodan melskeissä syntyy koiralle purtavaa. Olkoon tarkemmin erittelemättä, että mitä kaikkea. Niinpä 'koira koiran tuntee', koirat hyppivät iloisina koiravaras Shvejkin ympärillä. Tällä kertaa saavat Shvejkin puolesta jäädä rauhaan. Asiaa on koirien isännille, kylästä pitäisi löytyä komppanialle yösijat ja ruokaa. Kylänvanhinta etsitään. Heti osutaankin kohdalle. Mitään ei ole, ei edes omiksi tarpeiksi, venäläiset ovat jyränneet kylän yli ja vieneet ihan kaiken, kirppuja ja koleraa on joka paikka täynnä. Ei ruokaa, ei yösijaa. Naapurikylässä olisi. Shvejkiä ei petetä. Hirtehinen juttu siitä, miten käy valehteleville kylänvanhimmille ja jo alkaa löytyä sekä ruokaa että suojaa.Ruokapuolen kanssa käy kyllä köpelösti. Sikaa jahdataan,
tai ei vielä jahdata, mutta etsitään. Mutta ei tosiaankaan
löydy. Onneksi on jutsku, joka pystyy myymään lehmän.
On muka kylän paras, maan paras, Euroopan paras, maailman paras. Ei
tuo nyt oikein siltä näytä, mutta ei auta nälissään
nirsoillakaan. 'Herrat hyväntekijät' siis ostavat lehmän.
Se on kuitenkin niin olemattomassa lihassa, että nylkeminenkään
ei tahdo onnistua saati sitten keittäminen. Melkein vain luuta on
kantturassa. Ei kyljyksiä upseerimuonaksi, ei lihaa lopulta edes gulashiin.
Luusoppaa kai syntyy, jos edes luut saadaan pehmenemään. Ei onnistu
illan mittaan. Pitää jättää yöksi kiehumaan.
Syödään sitten aamulla joskus. Liha 'luutunutta kuin byrokraatilla,
joka on puoli vuosisataa laiduntanut vain paperisodassa ja syönyt
ainoastaan asiakirjoja' kuten kirjassa todetaan. Herra yliluutnantti, se
on posliinia. 'Sillä lehmällä on niin kova liha, että
sillä voisi leikata lasia.' Kokilta ja virtuoosi Balounilta menee
kummaltakin hammas maistaessa.
Shvejk viihdyttää yliluutnanttiaVaikka Lukásh koko ajan uhoaakin ja Shvejkiä kantturaksi nimittelee, on hän niin tottunut Shvejkin seuraan, että pyytää tätä kertomaan viihdykkeeksi jonkun päättömistä jutuistaan. No, sehän käy Shvejkiltä. Juttua tulee yhtenä pötkönä kuin tajunnanvirtavirtuooseilta nykyään. Lopulta Lukáshin mitta tulee täyteen. Ei hän jaksa enää. Helppo onkin 'panna nappula kiinni', hän vähän kannustaa ratsuaan, lisää vauhtia. Sinne jää Shvejk tallustelemaan. Ei tosin hänkään kauan vitsi tallustella vaan järjestää itselleen paikan lääkintärattailla.Shvejkille käy köpelöstiSotasuunnitelmat muuttuvat. Prikaatista tulee käsky, että 11. komppanian pitääkin mennä ihan muualle. Ei muuta kuin taaskin Vanek ja Shejk asialle uutta yöpaikkaa etsimään. Ohjeet annetaan lähtiessä. Ihan helppo juttu: ensin vasemmalle, sitten oikealle, sitten taas … No kyllä tästä selvitään. Matkalla tulee kuitenkin tenka poo. Feltsztyniin näyttäisi olevan kaksi tietä. Toinen menee puron vartta missä kukkia kasvaa, toinen nousee kukkulalle, kuten ohjeissa oli sanottu. Menköön Vanek kukkulan kautta, Shvejk lähtee puron vartta. Sittenpähän perillä nähdään, kumpi oli joutuisampi tie. Mutta Shvejkille käy uteliaisuuttaan köpelösti. Aivan odottamaton käänne. Hän tulee pienelle lammelle, missä venäläinen karannut sotavanki on uimassa. Vaatteet ovat rannalla. Mies kipaisee ilkosellaan metsään. Shvejk ei malta olla kokeilematta venäläistä asepukua. Mutta vankia ollaan etsimässä. Partio yllättää Shvejkn. Ja niin tämä vastaan pyristelyistään huolimatta joutuu liitettäväksi venäläisiin vankeihin. Ei muuta kuin rautatien rakennushommiin vankiporukassa. Shvejk joutuu omiensa vangiksi Siinä sitä on anabasista kerrakseen! Sivuja on enää vähän jäljellä. Mitenkähän tämä oikein päättyykään!
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20060403 (20060403) o
o AJK kotisivu o Shvejk