Juuri kun Shvejk oli saamassa kolmipäiväisen arestirangaistuksensa
suoritetuksi tuli liikekannalle pano: junalla rintamalle, Unkariin. Kansojen
sekoittuminen on vain hyvä asia, estää ihmissuvun rappeutumista.
Erityisesti sanotaan, että neitojen raiskaaminen on paras keino rappeutumista
vastaan. Tässä suhteessa ovat ruotsalaiset ja espanjalaiset kunnostautuneet
kolmikymmenvuotisen sodan aikana. Eikä tähän tarvita edes
raakaa väkivaltaa. 'Vie sinä minä vikisen' riittää.
Puhutaan sekarotuisista, neekereistä ja mustalaisista niiden omilla
nimillään - toisin kuin nykyään, jolloin tällaisesta
nimittelystä ilman muuta seuraa syyte ja leimaus rasistiksi.
Ohjesäännön mukaan…Shvejkin ja 'Pulskan' vapaaehtoisen tie vankivaunuun johtaa väkijoukon halki eräänlaista kunniakujaa pitkin. Shvejk vilkuttaa lakillaan ja huutaa 'Terve!' Yleisöjoukko vastaa tähän ja huuto etenee lumivyöryn tavoin ihan kuin ihmisaalto stadionilla. Eipä malteta olla saman tien olla huutamatta myös näissä maissa suosittua huutoa 'Alas serbit!' Saattueen edellä kulkee sana 'Ovat jo tulossa' ikään kuin suurtenkin sotasankareiden voittokulkueesta olisi kysymys. Kuitenkin tulossa on vain kaksi arestilaista. Hyvä ettei tarkkampujien orkesteri kajauttanut kunniamarssia. Ei nyt sentään, onneksi sattui paikalle asiaa ymmärtävä ylikenttäpastori, joka lopetti tämän juhlinnan lyhyeen. Shvejkin tervetulleeksi toivottamana siirtyy sitten itsekin vankivaunun penkin alle nukkumaan pois kohmeloaan. Vartijakorpraali on kauhuissaan: ylikenttäpastori on sotilasarvonsa puolesta hänen esimiehensä. Miten tässä nyt pitäisi menetellä.Penkin alta kuuluu jonkin aikaa asiantuntijan latelemia ruokareseptejä,
mutta äkkiä sanatulva katkeaa ja uni voittaa. Korpraalin ongelma:
Pitäisikö tästä mennä tekemään ilmoitus?
- Antakaa olla - olette Eskortenkommandant ette saa loitota meistä.
Ettekä saa ohjeiden mukaan päästää ketään
saattajistakaan tekemään ilmoitusta, ellei teillä ole sijaista.
Toisaalta on taas ohje, jonka mukaan vankivaunussa ei saa olla ketään
muita kuin pidätettyjä ja heidän saattajiaan. Näin
tietää 'Pulska' kertoa. Kyllä nyt on tulossa korpraalille
sotilasarvon alennus - ja alennetut laitetaan rintamalla aina eturiviin.
'Ohjesäännön mukaan teidän olisi pitänyt jo lähtöasemalla
ilmoittaa meidät junan komendantille eikä touhuta jonkin juopuneen
ylikenttäpastorin kanssa.' Sitä paitsi 21. marraskuuta 1879 annetun
määräyksen mukaan vankivaunun varustuksen pitää
olla sellainen ja sellainen… Mitä aiotte tehdä, kun kello tulee
11, silloin minun kuuluu olla härkävaunussa…
EläintiedettäSeuraavaksi pidätetyt siirtyvät käsittelemään eläintiedettä. Pulska on ollut Eläinten maailma lehden toimittaja. Kertoo kuinka hän sai toimen mielikuvituksellisilla lehden sisällön uudistamisideoillaan. Mielikuvituksellisissa ideoissaan hän menee vähän liian pitkälle: hän alkaa keksiä uusia eläinlajeja. Mitä nyt vaivata lukijoita tarinoilla kaikkien ennestään tuntemista eläinlajeista. Parempi keksiä uusia, sellaisia kuin rikkivatsavalas, kengurun sukulainen omaedukki, ruokahärkä, lehmän prototyyppi, musteripsieläin, eräs viemärirottalaji. Uusia eläimiä joka päivä. Kukaan ei kai tuntenut Kilimandjaron kotikissaa 'valehirviöällöhaisukki' tai insinööri Khunin kirppua. Eläinmaaliman tilaajat alkavat hermostua. Lopulta hän sotkeutuu pähkinähakkeliin ja närheen ja saa lemput. Pulska ilmoittaa eläintieteen oppituntinsa olevan vain esimerkki siitä, kuinka jokainen joutuu joskus kiperään tilanteeseen - niin kuin korpraali nyt.Ehkä olisi ollut kaikin puolin parempi, jos olisitte syntynyt joksikin muuksi nisäkäslajiksi ettekä kantaisi tuota typerää nimeä 'ihminen' ja korpraali. Erehdytte pahan kerran luullessanne olevanne täydellisin ja kehittynein olio. Kun teiltä leikataan tähdet irti, olette pelkkä nolla, jollaisia ammutaan täysin viileästi kaikissa ampumahaudoissa ja kaikilla rintamilla. Olette kuollut aivopoimu. On siinä röyhkeä parivaljakko. Kuinkahan selviävät
jatkossa, kun upseeri astuu remmiin sotilaskuljetuksen päällikön
ominasuudessa.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20051225 (20051225) o
o AJK kotisivu o Shvejk