|
Löytääpä Shvejk parempansa sanatulvan päästelijänä.
'Pulska vapaaehtoinen' on sellainen. Juttua tulee kuin turkin hihasta.
Mutta mielestäni vapaaehtoisen jutut ovat palon sovinnaisempia kuin
Shvejkin aivoitukset, joiden kanssa tuskin edes Havukka-ahon ajattelijan
maailmoja syleilevät mieteet pystyvät kilpailemaan. Eri sarjoissahan
painivatkin: Konsta syleilee maailmoja, Shvejk arkipäivän ihmeitä.
Näin minäkin
näistä asioista ajattelen…
Jossakin mielessä samasta puusta ovat Shvejk ja 'Pulska' veistetyt.
Hyvin tuntuvat keskenään pärjäävänkin. Shvejk
kuitenkin jättää tavanomaiset tarinansa kertomatta, ikään
kuin ei saisi suunvuoroa tai sitten ei ole tarvetta hassuttaa vastapuolta
sanatulvaan. Ei sitä olisi 'Pulskallakaan', mutta silti hän antaa
sanan soida. Shvejk jotuu kuuntelemaan. Ei ala vastaankaan väittämään,
joten voitanee katsoa, että on pääasiassa samaa mieltä
ja onpahan itsekin eri yhteyksissä ladellut varsin samansuuntaisia
käsityksiä kuin mitä on 'Pulskalla'. Pulska' kylläkin
esittää kaikki tarinansa pitäen niissä esiintyviä
itseään tyhmempinä tai moraalittomampina. Tässä
on ero Shvejkiin. Shvejk ei esitä subjektiivisia arvioita tarinoihinsa
sisältyvien yksittäisten henkilöiden älyllisestä
tai moraalisesta tasosta. Käyttää ns itämaista puolustusta
eli myötäilevää liikettä kaikissa hyökkäyksissä
ja tarinoidensa kohteissa näkee systemaattisesti hyvät puolet.
Lukujakson alkupuolen teemoja ovat ristiriidat saksalaisten ja tshekkien
välillä sekä ammattisotilaiden ja reserviläisten välillä
ja tietysti myös upseerien ja miehistön välillä. Vastapuolta
pidetään puolin ja toisin vähä-älyisenä.
Vain tyhmimmät pääsevät upseereiksi ja kaikkein tyhmimmät
etenevät sotakorkeakouluun saakka. Sotamiehet taas ovat upseerien
mielestä sivistymättömiä moukkia, eläimiin heitä
verrataan, älynlahjojensa puolesta halveksittuihin eläimiin:
sikoja, nautoja, …
Yhteistä 'veljeksissä' on mieltymys lauluun. Koettelevat oikeuksiensa
rajoja pitämällä äänekkäitä konsertteja
iltahuudon jälkeen. Laulut ovat itse asiassa varsin isänmaallisia,
keisaria kunnioitetaan, jopa sotasankaruutta… Vartijat tuntuvat voimattomilta
jermujen meteliä hillitsemään. Mutta kasarmin pihalle kuuluu
möykkä ja päivystävä upseeri tulee vartijoiden
avuksi. 'Pulska' on kova tupakkamies ja on antanut viisi kruunua vartijalle,
että tämä ostaisi hänelle tupakkaa, mutta 'maan tavan'
mukaan vartija ryyppää rahat ja 'Pulska' jää nuolemaan
näppejään. Mutta hän on upseerin tuttu ja hänellä
on tästä jonkinlainen yliote tai ainakin ote: eiköhän
tältä tupakkaa heltiäisi.
Rykmentinkomentajan puhuttelu
Kuvaan astuu rykmentin komentaja, eversti Schröder. Hän on pitävä
aamulla puhuttelun. Se miten hän edellisenä iltana latautuu,
ei lupaa hyvää aamuksi. Eversti on hyvin tyytymätön
viihdytykseen upseerikerholla. Sekin yliluutnantti Lukásh, missä
luurannee. On kuulemma rakastunut taas johonkin uuteen naiseen, eikä
ennätä lainkaan täyttämään viihdytysvelvollisuuksiaan.
Toista oli ennen. Toivat naikkosensa kerholle, eräätkin tanssivat
pöydällä ja strippasivat komennon mukaan. Nyt ei mitään
hupia saada aikaan. Kotiin joutuu synkissä mietteissä lähtemään.
Eikä huono tuuli yön nukkumisellakaan parane. Sopii arvata jo
uhkaavasti ratsupiiskalla saapasvarsiaan läiskyttelevän everstin
paikalle saapumisesta, että 'koiria potkittaisiin' eli huonoa tuulta
vielä purettaisiin.
Eversti kiertää muutaman kerran puhuteltavien ympäri
ennen kuin aukaisee suunsa. Vapaaehtoiskoulun oppilaat marssitetaan paikalle,
ymmärtääkseni näkemään varoitukseksi hyvää
esimerkkiä huonosta käyttäytymisestä. 'Pulskan' tuomio:
kolme viikkoa verschärftiä eli kovennettua ja lemput koulutuksesta.
Ja tuomio ulottuu koulutovereihin saakka: viisi vuorokautta poistumiskieltoa.
Entä Shvejk? Mitä tuolle lammassilmäiselle hölmölle
voisi? Katsotaan Shvejkin papereita. Tämähän on se yliluutnantti
Lukáshin sotilaspalvelija, joka katosi. Nyt on löytynyt. Kun
ei Lukáshilla ole aikaa käydä kerholla, jatkakoon Shvejkin
kouluttamista kotonaan. Näin saavat ansionsa mukaan sekä Shvejk
että Lukásh. "Pöljä kanttura, saatte kolme päivää
verschärftiä, ja kun olette sen kärsineet, ilmoittaudutte
yliluutnantti Lukáshille." Siinä tuomio. Lukásh oli
viikko sitten anonut sotilaspalvelijaa. Tästä sen saisi. Shvejk
ja 'Pulska' jatkavat rattoisaa yhdessäoloaan ja äänekkäitä
isänmaallisia konserttejaan. Härnäävät vartijaa
kuten Sevillassa härnätään härkää punaisella
vaatteella. Lukásh odottaa ahdistuneena, milloin Shvejk tulee 'nöyrimmästi
ilmoittamaan' paluustaan.
|