Pistimen nenässä virkaanKuten on nähty, vankilakeikan Shvejk junailee yllättävällä tavalla edukseen. Säästyy ties miltä kohtalolta ja saa hyvän tuntuisen homman kenttäpastorin sotilaspalvelijana. Tapa, jolla hän virkaansa astuu, hätkähdyttää. Kaksi miestä pistimet ojossa lähtee häntä saattamaan. Näinköhän se kuuluukin olla. Vankeus päättyy vasta kun on saatu seuraavan asemapaikan kuittaus. Jos olisi sieltä tultu hakemaan ja allekirjoitettu päävartiossa, olisi varmaan vältytty pistinsaattueelta. Ajatus pistimistä selän takana tuntuu tosi karmealta. Jos vaikka vartija katukiven kompastuu…No, eipä mene kauan, kun tilanne laukeaa leppoisammaksi. Shvejkin peloton ja luottavainen asenne kirjaimellisesti riisuu aseista. Pistimet poistetaan ja päätetään ottaa 'yhdet'. Shvejkllä on heti tiedossa sopiva paikka, mutta sinne on matkaa. Eipä mitään, onhan tätä aikaa. Tallustellaan ja jutellaan mukavia. Shvejk kertoo loputtomia kaskujaan, väliin joku laulun renkutus. Pssyt kyökkiin ja sekaan. Onkin paikka oikea sotaväen keidas, muun tarpeellisen lisäksi täynnä palvelualttiita tyttöjä. Yhden lisäksi menee toinenkin tuopillinen. Hongankolistaja tarvitseekin viisi ennenkuin rohkenee tyttöä puhutella. Tanssahdellen kontakti syntyy. Ilonpito jatkuu. Iltapäivällä ilmestyy uudenlaisten palveluiden tarjoaja. Vitosella saisi ajoksen jalkaansa, että pääsisi sairaslomalle. Paloöljyllä se tehtäisiin. Illan suussa kuitenkin muistuu mieleen pääasia. Kenttäpastorin
luo pitäisi mennä. Jatketaan matkaa, mutta poiketaan matkalla
vielä muutaman kerran kurkkua kostuttamassa. Lopulta vartioitava raahaa
'yli-inhimillisin ponnistuksin' umpijuopuneet vartijansa määränpäähän.
Shvejk saa kontaktin myös uuteen isäntäänsä, hänkin
umpijuovuksissa. Ei kuitenkaan niin juovuksissa, etteikö kiinnittäisi
huomiota vartijoiden juopumukseen. Virantoimituksessa ja juovuksissa, päävartioon.
Shvejk riisukoon heidät aseista ja vartioikoon kunnes tulevat päävartiosta
noutamaan. Soitankin heti sinne. Olisi ehkä soittanutkin, mutta kun
ei löydy puhelinta, lampunjalkaan oli yrittänyt. Menkää
kotiin ja muistakaa, että palveluksessa ei ryypätä.
Kenttäpastori ylen sekavia puhuuSeuraavat kolme päivää Shvejk odottelee, kenttäpastorista ei näy vilaustakaan. Hän on jonkun kaverinsa luona ryyppäämässä. Tullaan pyytämään, että Shvejk hakisi hankalaksi käyneen isäntänsä. Pannaan toimeksi. Kenttäpastori on täydellisesti ulalla. Kysyy mihin ollaan menossa. Kun Shvejk vastaa, että kotiin, pastori ilmoittaa jo olevansa kotona. Shvejk raahaa holtittoman isäntänsä ajurin pysäkille. Nyt luulisi helpottavan, mutta ei ilman muuta. Ensimmäinen ajuri ilmoittaa hyvin tuntevansa tämän miehen. Joutui häntä kyyditessään vaikka mihin hankaluuksiin eikä lopulta edes täyttä kyytirahaa saanut. Kuitenkin Shvejk onnistuu taivuttelemaan yhden ajurin ja niin päästään matkaan.Kenttäpastori pitää Shvejkiä itseään ylempänä
upseerina ja puhuttelee ja käyttäytyy sen mukaisesti. Vaikka
ei sillä niin väliä, sillä pastori on omissa maailmoissaan
ja puhuu täysin sekavia. Shvejk ottaa henkisessä mielessä
poliisin kuljetusotteen isännästään. Sekavia puhuva
kenttäpastori joutuu tyytymään Shvejkin komentoon. Vihdoin
tullaan kenttäpastorin asunnolle ja on maksun aika. Vihdoin löytyy
myös viitonen. Ilmeisesti ei ole täysi maksu, koska kohtaloaan
kiroten poistuu ajuri paikalta. Sisällekin asuntoon päästään
ja loputtomien hulluuksien jälkeen kenttäpastori vihdoin nukahtaa.
Shvejk osaa bisneksenIsännän rahattomuus on ongelma, mutta Shvejk ratkaisee sen radikaaleilla tempuilla. Hänet lähetetään lainaamaan satanen joltakin luetelluista ystävistä. Shvejk saa satasen kaikilta. Mikä on taikakeino, jolla näin onnistuu? Shvejk perustelee rahantarvetta sanomalla, että kenttäpastorilla on lapsenruokkoja maksettavanaan. Äiti on muka viisitoistavuotias ja kaunis. Kenttäpastorikin kauhistuu. Mutta Shvejk on varmuuden vuoksi antanut jonkun vanhan mummon osoitteen. Shvejk tuo retkeltään myös kunnolla ryypättävää ja tiedon, että sekä piano että sohva tullaan pian hakemaan. Niistäkin tulee rahaa. Tätä onnistunutta rahanhankintamatkaa juhlitaan ryypiskelemällä tuttavallisissa tunnelmissa. Siitä kuitenkin kenttäpastorin pää menee uudelleen aivan sekaisin. Taitaa olla kysymyksessä juoppohulluus. Näytelmä päättyy vasta, kun kenttäpastori vaipuu unten maille.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20051016 (20051016) o
o AJK kotisivu o Shvejk