Ei kyllä edellisen otsikon kysymykseen tässäkään
lukujaksossa lisäselvitystä juuri tule. Täynnä on hulluuksia
tämä lukujakso. Sankarikaan ei ihan tuntuisi täysillä
valoilla ajavan, mutta toisaalta taas koko ajan astelee maan kamaralla
ja vaikuttaa hyvinkin järkevältä ja viisaalta. Mikä
tästä selvän ottaa?
Oikeuslääkäreistä ronskit karikatyyritFerdinand on murhattu. Syylliset pitää nopeasti saada kiikkiin. Ei puhettakaan niin lepsusta meiningistä kuin viime aikoina Ruotsissa pääministerin ja ulkoministerin murhan selvittämisessä. Virkakoneisto rivakasti toimeen ja vähänkin epäilyttäviä puhuvat kaikki kiinni. Kaikkia vastaantulijoita epäillään ja todistustaakka on epäiltyjen kannettavana: olet syyllinen kunnes toisin todistat. Shvejkiä eivät nämä syyllisyyskysymykset kuitenkaan lainkaan askarruta. Hän suhtautuu kaikkeen myönteisesti, myös syyllisyyteen, yleensä mihin tahansa mitä hänelle esitetään. Tästäköhän olisin itse keksinyt, kun toistakymmentä vuotta siten julistin omaksuneeni epäkriittisen elämänasenteen kyllästyneenä kaiken maailman kriittisyyteen. Kritiikki on helppoa: sen kuin valmiin teesin pohjalta kääntää kielteisen antiteesin. Harmitti, kun niin moneen asiaan tuli kriittisesti suhtauduttua. Shvejkillä on epäkriittinen elämänasenne. Se on jotakin niin tavatonta, että hulluksi äkkiä leimataan. Itse en ehkä ole onnistunut niin pitkälle (vielä) pääsemään. Ei ole niin paljon rohkeutta kuin Shvejkillä, ehkä siitä on kysymys. Kolme lääkäriä tutkii Shvejkiä siihen aikaan psykoanalyysin uusimmilla menetelmillä. Selvästikin Hashek pitää pilkkanaan koko psykoanalyysia, kun sen nimissä Shvejkille aivan järjettömiä kysymyksiä esitetään, radiumin ja lyijyn keskinäisestä painosuhteesta, maailmanlopusta, maapallon halkaisijan pituudesta ja ihan mahdoton kertolasku. Ei osaa Shvejk yhteenkään kysymykseen oikeata vastausta antaa. Mies on ilmiselvästi hullu. 'Hullun paperit' kirjoitetaan ja lisätutkimuksiin ohjataan. Lopulta kuitenkin tässä lääkärit joutuvat outoon valoon, ei Shvejk.Hullujenhuoneeseenkin Shvejk on liian hulluYlen värikäs on Shvejkin kuvaus hullujen huoneesta. Siellä sitä vasta on lysti elämä. Puhua sopii mitä hyvänsä ja tehdä sopii myös mitä tahansa. Eikä kukaan oudoksu. Paratiisi on tämä paikka. Taas tehdään Shvejkille joukko kysymyksiä ja kokeita. Marssitetaan eteen- ja taaksepäin, laulatetaan. Kaikki käy päin mäntyä kuin sukulaismies Sven Tuuvalta. Täällä kuitenkin Shvejk sentään kahdesti kieltää. Hän kieltää olevansa teeskentelijä, hän on aito hourupää eikä mikään vähämielinen teeskentelijä. Toinen protesti tulee siitä, kun hänet lähetetään kotiin ilman päivällistä. Kuinka voidaan ihminen heittää ulos hullujenhuoneelta ilman päivällistä?Poliisiasemalla tavataanHeti hullujenhuoneen portilla Shvejk joutuu poliisin haaviin. Shvejk näet kieltäytyy lähtemästä ilman ateriaa ja portinvartija joutuu kutsumaan poliisin. Ei muuta kuin ukko tyrmään. Tähänkin Shvejk suhtautuu leppoisasti. Sen sijaan hänen koppikaverinsa on aivan vauhkona. Ravaa edes takaisin pienen kopin lattialla. Shvejk ihmettelee ja lueskelee aikansa kuluksi edellisten asukkaiden jälkeensä jättämiä seinäkirjoituksia. Tavanomaisia rivouksia ja hävyttömyyksiä päiväyksillä ja ilman, runojakin. Kaveri pyytelee vyötä hirttäytyäkseen. Shvejk auliisti antaisi ja pitää hirttäytymistä oivana tuumana. Hanke raukeaa kuitenkin siihen, ettei ole mitään sopivaa paikkaa, johon hirttoköyden voisi ripustaa. Ryyppyretkistä on puhe. Sellaisen yhteydessä tapahtuneista seikoista johtuen sellitoveri on paikalla. Perheellinen mies on. Sääli on lapsia ja vaimo-parkaa. Virkakin on mennyttä. Sinne jää selliin toveri murehtimaan, kun Shvejkiä taas viedään, tällä kertaa kotiin. Mutta kodin lähellä Shvejk joutuu taas jonkinlaiseen mellakkaan, jossa tulee lausahtaneeksi jotakin vaarallista ja niin mennään uudelleen kohti poliisikamaria. Sinne siis kelpaavat hullutkin sellaisinaan. Seuraavassa luvussa kuitenkin luvataan Shvejkin pääsevän tästä noidankehästä koiin. Mutta tuskin lopullisesti.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20050918 (20050918) o
o AJK kotisivu o Shvejk