Rintanen Tapio
13 Tiedon portilla

Kappaleen otsikko on Tieto, erhe ja todennäköinen käsitys, näin ainakin minun opuksessani. Jäin tuijottamaan tätä nimikointia vasta tekstin luettuani. Tietoa toki on, erhettä ei terminä paljoa käytetä, mutta tuo todennäköinen käsitys. Oliko tätä termiä itse asiassa kertaakaan näkyvissä? Sen sijaan viljeltiin sanaparia todennäköinen mielipide, mikä maistuikin hieman omituiselta. Eräät tekstin kohdat pitäisi sulatella tämän johdosta uudelleen.

 

Tietämisen olemus

Tieto jostakin on kunnon tietoa vain jos se on johdettu oikein. Johtopäätösten pitää seurata premisseistä. Kaikkeen totuustietoomme vaikuttaa jokin epäilyn aste. Tästä on aistittavissa, että jatkuva kaiken epäily on filosofian korkein aste. Ettei tämä johda jonkinasteiseen vainoharhaisuuteen? Sanomalehden uutisia luettaessa pitäisi kai suorittaa päättely kirjainten merkityksestä. Tietämisen ytimeen näyttää olevan vaikea päästä. Erityisesti sielullisiin tosiseikkoihin pääsee käsiksi vain henkilö itse, ja kuitenkin tällä tasolla filosofialla olisi suorastaan lääkinnällistä käyttöä. Jospa joku filosofi tutkisi omaa sieluaan ja sen toiminnan lakeja tarjoten lopulta kirjallisessa muodossa koosteen ihmismielen laeista.

 

Itsestäänselvyydestä todennäköiseen mielipiteeseen

Asfaltilla meistä poispäin ravaava hevonen tarjoaa esimerkin yhtenäisestä itsestäänselvyyden asteikosta, kun vähitellen ääni vaimenee ja lopulta häipyy. Varma tieto häipyy samalla. Niinhän käy ajan ravatessa eteenpäin. Taannehtivat muistikuvat käyvät yhä hämärämmiksi ja lopussa unohtuvat. Optimisti unohtaa ensin ikävät asiat, pessimisti miellyttävät.

Russell luokittelee suurimman osan meikäläisen tiedoista enemmän tai vähemmän todennäköisiksi mielipiteiksi. Lohdutukseksi tarjotaan koherenssia. Nämä mielipiteemme pitää koota yhteen, jolloin parhaassa tapauksessa saattaa tuloksena tieteellinen hypoteesi. Siistiä!

 

Julkista filosofiaa

Näkyypä Russelin otteen mukainen filosofointi olleen esillä hiljattain päättyneillä Tieteen päivillä. Te kulttuurin lihapatojen äärellä istujat olitte tietysti nauttimassa tilaisuudesta, mutta täällä takametsissä täytyy omaa korpifilosofiaa ravita vain lehdistön välityksellä. Martin Kusch: "Mistä voin tietää, että seison nyt tässä puhumassa ? Kokemus vaikuttaa aidolta, mutta entä se mahdollisuus, että näemme unta tai olemme huumeiden vaikutuksen alaisena - tai että olemme aivot oudon tiedemiehen ammeessa." Tässähän on uudestisyntynyt Bertrand Russell!

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Tapio Rintanen ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20050124 (20050124) o   o AJK kotisivu o Russell