|
Tämä jakso tuntui ensialkuun todella sekavalta. Vaikutelmaa tehosti lisäksi kolmioesimerkissä ollut (käännös?)virhe: ...jos piirretään kohtisuorat kolmiot sivuille vastakkaisista kulmista, niin kaikki kolme kohtisuorat leikkaavat toisensa samassa pisteessä". Luvun lopussa oleva yhteenveto pelasti kuitenkin tilanteen, kun rakensin sen pohjalta termeistä dikotomisen yhteenvetokaavion.
Mystinen sielukäsite
Russell näkee jonkin verran vaivaa torjuakseen ajatuksen, että jokin kohta filosofisessa pohdinnassa jäisi tai päätyisi mystiseksi käsitettävään tilanteeseen. Yleiskäsitteiden välisten relaatioiden havaitsemiskykyymme liittyneet mystiset tuntemukset todistetaan perustuneeksi erheeseen.
Taas tullaan tähän sielun käsitteeseen. Olipa sielu sitten jumalyhteyden edustaja ihmisen mielessä tai sitten pääkopan sisällä oleva käyttöjärjestelmä, niin totta ihmeessä välittömillä aistihavainnoilla
voidaan saada tietoa tarkkailtavan henkilön sielunelämästä.
Ymmärränkö vai en?
Russellin tekstiä lukiessa on jatkuva epätietoisuus siitä, olenko käsittänyt tekstin sisällön edes likimain niin kuin kirjoittaja on tarkoittanut. Vierellä pitäisi olla filosofian sanakirja, jos sellainen on olemassa. Luulisi, että sille olisi tarvetta, ainakin biologian sanakirja on palvellut lukijoita jo kauan.
|