|
Näköjään olemme edellisessä luvussa tehneet ilman sitovia perusteita sopimuksen, että on järkevää uskoa aistinsisältöjen olevan merkkejä jonkin meistä ja havainnoistamme riippumattoman olemassaolosta. Tämän hieman horjuvan peruskiven päälle muurataan fysikaalisia totuuksia. Avaruus tuodaan lähellemme ja paloitellaan yksityiseksi ja tieteen avaruudeksi. Aika onkin sitten jo vaikeammin analysoitava ulottuvuus. Tässä vaiheessa aletaan päästä saivartelun saaristosta yleisfilosofian ulapalle.
Väriongelmia
Russell katsoo esineen todellisen värin olevan eräänlaisen keskiarvovärin niistä vivahteista, jotka näkyvät eri näkökulmista. Pitäisikö tässä ottaa havainnontekijäkaartiin myös joukko eläimiä? Ainakin eräät hyönteiset näkevät meidän silmiemme erottamattomia ultraviolettivärejä. Valaistus on myös rajoittava tekijä. Pimeässä kaikkien kissojen sanotaan olevan harmaita. Etäisyys muuttaa värivaikutelmia: Koemme naurulokin pään mustana, mutta läheltä katsoen tämä osio onkin ruskea. Ihmisen värien erottelukyky on luultavasti kehittynyt monipuolisemmaksi evoluution edetessä.
Hyökkäysvalmisteluja
Luvun lopussa varaudutaan ottamaan yhteen (kirjan julkaisuhetken tilaston mukaan) useimpien filosofien kanssa. Onko se, mikä on todellista, myös jossain määrin sielullista? Jo tässä vaiheessa Russell ilmoittaa kielteisen kantansa. Toivottavasti kohta määritellään, mikä on sielu ja millaistaon sielullisuus.
|
o AJK kotisivu
o Russell