|
Kouluajoilta kyllä muistan, että ajattelen,siksi
Kouluajoilta kyllä muistan, että ajattelen,siksi olen olemassa, mutta viattomille(?) koululapsille ei ilmeisesti voitu kertoa sitä, että Descartes päätyi tähän perustavanlaatuiseen oivallukseen itse keksimänsä demonin avulla.
Russelin toteamus, että itse on jotain muuta tänään kuin eilen on varmaan ollut matematiikasta ja sen logiikasta lähteneelle mietiskelijälle mullistava ajatus, mutta tänä päivänä pidämme itsestään selvänä, että itse on, paitsi muuta, myös omien kokemustensa luomus.
Sitten alkavatkin vaikeudet:"Thus the certainty of our knowledge of our own experiences does not have to be limited in any way to allow for exeptional cases." Tämä virke ei avaudu minulle edes käännöksenä:" Omia kokemuksia koskevan tietomme varmuutta ei tarvitse rajoittaa millään tavalla poikkeuksellisissa tapauksissa." OK, jatketaan:"Here, therefore, we have for what it is worth, a solid basis from which to begin our pursuit of knowledge". Tässä tarjotaan nyt vankkaa pohjaa tiedon "metsästykselle", eikä tuo lähtökohtakaan kirkastu minulle. Olemmeko kaikessa ajattelussa ja havainnoinnissa velkaa arkitodellisuudelle vai emmekö ole? Onko se peräti harhaanjohtavaa ja tuhoisaa vai ainoa, mihin voimme luottaa?
Pieni hyvitys tulee hiukan myöhemmin, kun Russel varoittaa absurditeeteista: jos haluaa tulla filosofiksi, ei tule pelätä mielettömyyksiä. Turhilta vaikuttavien päättelyiden jälkeen olemme nyt päässeet siihen, että aine on olemassa ja jopa muita havaitsevia ja ajattelevia olentojakin.
Erityisesti minua viehättää jakso, jossa pohdiskellaan sitä, onko kuitenkin kaikki, mitä ympärillämme on, sittenkin pelkkää unta. Tämä ajatushan olisi hyvin lohdullinen ja rauhoittava tilanteessa, jossa arkinen elämä on täynnä tuskaa ja epäonnea. Tästä lohdutuksesta ei kauan saa nauttia, sillä Russel toteaa, että vaikka tämä ei loogisesti ole mahdotonta, ei ole mitään syytä olettaa että se olisi totta. Äskeisen ongelmani osalta näyttääkin siltä, että ajattelu onkin kaiken velkaa arkitodellisuudelle.
Yksinkertaisuuden periaatteen kautta pääsemme toivottamaan maailmaan tervetulleiksi muutkin olennot, mukavaa saada seuraa, hetken olikin jo kovin kolkkoa. Kaikesta epäilystä ja johdonmukaisuuden vaatimuksesta huolimatta hyväksymme nyt vaistomaisen uskomuksen tai uskon siihen, että ulkopuolinen maailma on olemassa.
Filosofian tulee näyttää vaistomaisten uskomustemme hierarkia ja auttaa rakentamaan tiedoistamme kunnolla organisoitunut kokonaisuus hyväksyen tässä pohdinnassa vain ne tosiasiat, joihin vaistomaisesti uskomme. Jälleen kerran kompastun samaan kohtaan, johon juutuin kappaleen alkupuolella: mihin arvoon ja tehtävään arkitodellisuuden kokemukset asettuvat. Nyt kun olen päässyt varmuuteen siitä, että pöytä on olemassa ja kissakin, silloinkin, kun en sitä näe, voin ehkä saada lisää ymmärrystä havaintojeni merkityksestä.
|
o AJK kotisivu
o Russell