Pihlanto Pekka
15 Arvon mekin ansaitsemme

• Ei hyödyn vuoksi
• Yksinomaan henkisiä arvoja
• Filosofista kontemplaatiota "vaistonvaraiselle ihmiselle"
• Ihminen ei ole kaikkien asioiden mitta?
• Vapaa intellekti ja korkeammat sfäärit
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Ei hyödyn vuoksi

Edellinen lukujakso oli jo tavallaan loppukappale, mutta tämä on toinen, jossa vielä arvotetaan alue ja sen tutkimus. Aluksi torjutaan filosofian osalta (Russellin mukaan) luonnontieteelle ominainen hyötyajattelu. Itsekin olen tieteen osalta tiukkaa hyötyajattelua vastaan, vaikka edustankin melko hyötysuuntautunutta liiketaloustiedettä. Tarvitaan perustutkimusta, jonka hyödystä - ainakaan välittömästä - ei ole mitään takeita.

Yksinomaan henkisiä arvoja

Filosofian arvo on Russellin mukaan löydettävissä yksinomaan henkisistä arvoista. Hyvä. Filosofia tähtää kuten tiedekin, tietoon. R. myöntää, että siinä se ei ole saavuttanut erityisen suurta menestystä. Ainakin tämän kirjan tulosten perusteella näin lienee. Eräs Russsellin esittämä filosofian puolustus on, että kun täsmällinen tieto jostakin aiheesta käy mahdolliseksi, siitä tuleekin erillinen tiede, jota ei enää kutsuta filosofiaksi - esimerkkeinä taivaankappaleiden tutkimus ja psykologia. Filosofian puolelle ovat jääneet itse asiassa ratkaisemattomat ongelmat, kuten esimerkiksi se, onko maailmakaikkeudessa suunnitelmallista ykseyttä tai tarkoitusperää ja onko tietoisuus maailmankaikkeuden pysyvä osa. Mahtaako nykyfilosofia pohtia näin huikaisevia näkymiä? Ainakaan esimerkiksi George von Wright ei tietääkseni mennyt tällaisille alueille.

Filosofista kontemplaatiota "vaistonvaraiselle ihmiselle"

Filosofian arvo on Russellin mukaan suurelta osin sen varmuutta vähentävässä ominaisuudessa. Varmaankin Russellin mainitsemalle "vaistonvaraiselle ihmiselle" sillä olisi uutuusarvoa, mutta ainakin itse olen tieteellisen urani (ja ehkä luonteenikin) kautta oppinut hyvin ymmärtämään epävarmuuden olemassaolon. Nämä Russellin ajatukset olisivat kuitenkin ilmeisen terveellisiä esimerkiksi juuri tämän päivän yritysmaailmassa toimiville. Ajatellaanpa vaikka seuraavaa kommenttia: "Sellaisessa [vaistonvaraisen ihmisen]elämässä on jotakin kuumeista ja rajoittunutta, mihin verrattuna filosofinen elämä on tyyntä ja vapaata." Luultavaa tosin on, että tällainen ajattelu ei herättäisi mainituilla tahoilla vastakaikua. Russell ehdottaa tarkemmin määrittelemätöntä "filosofista kontemplaatiota" keinoksi paeta kuumeista ja rajoittunutta elämää. Mieleeni tulee tästä meditaatio, vaikkapa transsendenttinen sellainen, joka juuri tähtää samalta vaikuttavaan päämäärään kuin filosofinen kontemplaatio.

Ihminen ei ole kaikkien asioiden mitta?

Russell toteaa, että on laajalle levinnyt filosofinen taipumus käsittää että ihminen on kaikkien asioiden mitta, että totuus on ihmisen luomaa, että avaruus ja aika sekä yleiskäsitteiden maailma ovat mielen ominaisuuksia ja että jos on olemassa jotain, mitä mieli ei ole luonut, niin sitä ei voida tietää ja se on meille merkityksetöntä. Nyt selviää nimenomaisesti, miksi olen niin monessa asiassa joutunut olemaan eri mieltä Russellin kanssa: lähtökohtani on ihmiskeskeinen, ja voisin sanoa, että ihminen tulisi ottaa kaiken mitaksi tai ainakin näkökulmaksi, josta asioita (pakostakin) tarkastellaan. Tuon pitkän virkkeen muita osia en sen sijaan hyväksy - siis sitä, että totuus on (pelkästään) ihmisen luomaa ja siitä eteenpäin.

Vapaa intellekti ja korkeammat sfäärit

Russell toteaa, että "vapaa intellekti" arvostaa enemmän abstraktia ja universaalia kuin aistien tarjoamaa tietoa, joka on riippuvainen yksinomaan henkilökohtaisesta näkökulmasta ja ruumiista, jonka aistit vääristelevät yhtä paljon kuin ilmaisevat. Minä vain kysyn, miten tällainen intellektikaan pääsee aistiensa ja ruumiinsa kahleista, vaikka kuinka pyrkisi abstrakteille ja universaaleille tasoille (intialainen viisaus on tosin tällaiseen käsittääkseni pyrkinyt, mutta ihmisestä itsestään lähtien). Ihminen voi ja hänen pitää tietysti pyrkiä Russellin esittämään puolueettomuuteen, totuuteen ja oikeudenmukaisuuteen - ja se on ilman muuta parempi kuin kapea-alainen itsekkyys - mutta oman nahkansa (maailmankuvansa ja situationaalisuutensa) ulkopuolelle hän ei pääse. Lopuksi Russell irtoaa aikaisempien lukujen tiukasta loogis-analyyttisyydestä korkeampiin sfääreihin, jota kuvatkoon lukujakson viimeisen virkkeen loppuosa. Siinä esitetään tärkein syy siihen, miksi filosofiaa on tutkittava: "…filosofisen mietiskelyn k ohteena olevan universumin suuruuden vuoksi myös sielu kasvaa suureksi ja kykenee saavuttamaan yhteyden maailmankaikkeuden kanssa, joka on sen korkein hyvä". Olkoon näin, mutta mitä tuo sielu sitten lieneekin, se on jossakin yhteydessä ihmisyksilöön, eli ei ihmisestä sittenkään päästy irti!

Palautetta 

Lähetä palautetta!