Ihmisellä oleva
tieto, jota ei tunneta
Russell kelailee osittain samoja asioita uudelleen. Puhuessaan ihmisen
hallussa tiettynä aikana olevasta tiedosta Russell jakaa niin yleis-
kuin yksilökäsitteetkin: 1) niihin, jotka tunnetaan tuttuuden
perusteella, 2) niihin, jotka tunnetaan ainoastaan kuvauksen perusteella
ja 3) niihin, joita ei tunneta tuttuuden eikä kuvauksen perusteella.
Heti voi kysyä, miten tuo kolmas laji on ihmisen tietoa tiettynä
aikana. Toiseksi, eikö kuvauksen perusteella tutuksi tulluttakin voida
oppimisen tuloksena tuntea tuttuuden perusteella eli kahtiajako vaikuttaa
epätarkalta?
Taas relaatioista
Relaatioista mieleeni tulee, että R. kuvaa ihmisen tuntemaa tietoa,
vaikka ihminen kokijana häneltä monasti unohtuikin: "Tällä
tavoin tulen tuntemaan yleisen relaation". Kuten aikaisemmin olen väittänyt,
relaation tunteminen edellyttää ihmisen havaintoa - R. ei sitä
koppakuoriaisen tapauksessa edellyttänyt. Hän vain "tiesi", että
koppiainen oli huoneessa, vaikka kukaan ei sitä nähnyt.
Induktion kautta yleiskäsitteisiin
Russell näkee vaivaa todistaakseen lauseen: "Kaikki apriorinen tieto
käsittelee yksinomaan yleiskäsitteiden relaatioita". (Apriorinenhan
edusti 'synnynnäisiä ideoita ja periaatteita', jotka tunnemme
kokemuksesta riippumatta). Todistelussa näyttelee esimerkin roolia
tuttu laskutoimitus: 2 + 2 = 4. Se sisältää yleiskäsitteitä,
joiden tunteminen riittää laskutoimituksen ymmärtämiseksi.
Niin varmaankin, mutta kyllä ihminen siitä vakuuttuakseen "kokeilee"
asiaa yksittäiskäsitteillä, ennekuin uskoo ja ymmärtää
yleisen periaatteen. Siihen näyttää Russellkin lopulta päätyvän
kiertelyn ja kaartelun jälkeen - ainakin laskutoimituksen sovellusten
osalta. Hän esittää kuin uutena asiana, että jos useat
yksityiset (yksittäiset) tapaukset ovat tunnettuja, yleiseen lauseeseen
voidaan päätyä ensi sijassa induktion kautta ja yleiskäsitteiden
välinen yhteys voidaan havaita vasta sen jälkeen. Juuri niin!
Eikö yhtään
yksittäistapausta?
Russell ihmettelee tapausta, että tunnemme yleisen lauseen, mutta
emme tunne yhtään sen yksittäistapausta. Hän esittää
lukuesimerkin: kaikki kahden kokonaisluvun tulot, joita ei kukaan ihminen
tule koskaan ajattelemaan ovat suurempia kuin 100 (näin on, koska
tätä pienemmät tulot tunnetaan kaikki). Vaikuttaa kiehtovalta?
Hän pitää tällaisia lauseita tieteen kannalta elintärkeinä.
Kyllähän noita sataa suurempia tuloesimerkkejä voidaan tuntea
niin paljon kuin joku vain viitsii laskea - ei tosin tietenkään
juuri niitä, "joita kukaan ihminen ei koskaan tule ajattelemaan",
mutta tämähän on puhdasta saivartelua.
"Todelliset
fyysiset esineet" ja von Munchausen
Yhtä saivarteleva on mielestäni Russellin jo aikaisemmasta tuttu
väite: kaikki tietomme fyysisistä esineistä on sellaista,
ettei siitä voida antaa mitään todellista esimerkkiä
- esineitä koskevista aistinsisällöistä kyllä,
mutta ei "todellisista fyysisistä esineistä". Tässä
kompastutaan jälleen siihen, että oletetaan "todellinen fyysinen
esine", ottamatta huomioon, että se mitä fyysinen esine on ihmiselle,
rakentuu hänen sinänsä vajavaisista ja subjektiivisista
havainnoistaan. Russell on vain luonut tällaisen "todellisen esineen"
käsitteen, jonka vastinetta ei itse asiassa ole olemassakaan ja päätyy
sitten sitä koskevan todellisen tiedon mahdottomuuteen! Parooni von
Munchausen oli mestari tässä lajissa. Kaiken huipuksi R. ottaa
vielä esimerkin tiedosta, joka koskee toisen ihmisen sielua! Omasta
sielusta hänellä siis taitaa olla jotakin yksityistä tietoa?
Totuudet ovatkin "totuuksia"
Lukujakso päättyy yhteen vetävään yleiskatsaukseen
tietomme lähteistä. Siinä on olioita ja totuuksia koskevaa
tietoa - välitöntä ja johdettua eli tuttuuteen ja kuvaukseen
perustuvaa. Melko monimutkaiselta hänen systematiikkansa vaikuttaa.
Totuuksista puhuminen osoittautuu harhaanjohtavaksi, sillä Russell
joutuu uuteen ongelmaan, erheen ongelmaan. "Totuudet" onkin siis harhaanjohtava
termi tässä yhteydessä - kyse on väitteistä tai
oletuksista.
|
Palautetta
Pirjo: "se mitä
fyysinen esine on ihmiselle"
| Pirjo: |
Kävin juuri katsomassa elokuvaa Pelikaanimies, joka useaan otteeseenkin
sivusi Russellinkin tematiikkaa. Pelikaanimies mm. väitti että
"ihmiset haluavat illuusioita" eli nähdä esimerkiksi hänet
pelikaanin ihmisenä - tosin tarkkasilmäisimmät hoksasivat
totuuden ja Pelikaanimiehen tultua huolimattomammaksi ihmismäisessä
käyttäytymisessä yhä useammat ihmiset hoksasivat asian
oikean laidan. Pelikaanimies totesi myös että "eläimet ovat
ikuisia", koska ne eivät ajattele kuolevansa eikä niillä
ole muistia.
|
Pekka Pihlanto: Illuusioita
tarvitaan
| Pekka: |
Tämä on teemapiirimme mielenkiintoinen kytkentä elokuvan
maailmaan. Ehkä juuri tuon ihmisten havainnointikoneiston epäluotettavuuden
johdosta matemaatikko Russell haluaa havaintojen kohteet substanssiltaan
yksiselitteisiksi. Ongelmana vai on se, että kun meillä ei ole
muuta keinoa tehdä havaintoja kuin aistimme (vaikkakin havaintovälineillä
vahvistettuina) joudumme tyytymään niihin. Tiedehän yrittää
lähestyä tätä tavoittamatonta "todellista", samoin
ihmiset pähkäillessään asioita ja ilmiöitä.
Joku voi tarvita tällaisen teoreettisen "todellisen esineen tai substanssin",
mutta minulle se ei ole välttämätön. Ihminen haluaa
joskus luoda illuusioita ja se sallittakoon hänelle, ellei siitä
ole haittaa kenellekään.
|
Asko Korpela:
Kokeilu yksittäiskäsitteillä
| Asko: |
"Niin varmaankin, mutta kyllä ihminen siitä vakuuttuakseen
"kokeilee" asiaa yksittäiskäsitteillä, ennekuin uskoo ja
ymmärtää yleisen periaatteen." Näin minustakin tuntuu
ja tämä tuntuu heikolta kohdalta koko aprioristisen tiedon ideassa.
""joita kukaan ihminen ei koskaan tule ajattelemaan", mutta tämähän
on puhdasta saivartelua." ... mutta eikö 'harmaa alue' ole vähän
asiassa kuin asiassa saivartelua?
"Russell on vain luonut tällaisen "todellisen esineen"". Minun
käsittääkseni tämä ei ole Russellin luoma, vaan
paljon vanhempi asia. Eikö jo Platonin jaottelussa ole 'idea' eli
sittemmin 'luokaksi' nimitetty juuri tätä samaa asiaa?
Totuudet ovatkin "totuuksia" Näin mielestäni on ja tämän
takia ensimmäisen kappaleen lause '3) niihin, joita ei tunneta tuttuuden
eikä kuvauksen perusteella' onkin käsitettävä 'luulluksi
tiedoksi' eli erheeksi, kuten suomentaja tuntuu niin mukavasti sanovan.
Mikä sitten lieneekin 'erheen' ja 'virheen' ero.
|
Pekka
Pihlanto: Saivartelua ja "todellisia esineitä"
| Pekka: |
Kiitokset Asko kommenteista. Tässä pari näkökohtaa
niihin:
"...mutta eikö 'harmaa alue' ole vähän asiassa kuin asiassa
saivartelua?"
Tähän en osaa vastata, mutta Russellin esimerkissä koin
näin.
"Minun käsittääkseni tämä ei ole Russellin
luoma, vaan paljon vanhempi asia. Eikö jo Platonin jaottelussa ole
'idea' eli sittemmin 'luokaksi' nimitetty juuri tätä samaa asiaa?"
No, sama kommenttini sopii Platoniin ja muihin. Russell joka tapauksessa
"uudistaa" tämän idean, jota kritisoin.
|
Asko Korpela: Siis kiellät
koko eron
| Asko: |
Siis kiellät koko eron: esine - havainto esineestä? Siitähän
on kysymys. Silloinhan varmaan neljännes koko filosofiasta menee roskikseen
saivarteluna. Sitähän se kyllä tietysti on koko disipliini.
Entä sitten uskontojen, ainakin kristinuskon haarojen dogmatiikka?
Se nyt on ainakin saivartelua. Mutta sitähän on kaikkialla. Politiikassakin.
Eikö vain NATO-keskustelussakin?
|
Pekka
Pihlanto: Uskon esineen ja havainnon olemassaoloon
| Pekka: |
"Siis kiellät koko eron: esine - havainto esineestä?"
En suinkaan, mutta korostan sitä, että emme voi saada esineestä
tietoa muulla tavoin kuin omien (ja muiden henkilöiden tekemien) aina
enemmän tai vähemmän vajavaisten sekä subjektiivisten
havaintojen kautta. Tiedämme, että esine on, mutta mikä
on se objektiivisesti "oikea" esine, sitä emme voi mielestäni
sanoa. Jokainen näkee sen omalta kannaltaan ja oman kokemuksensa nojalla.
Pöytä on jollekin työskentelyn apuväline, jollekin
myyntituote tai molekyylien(?) koostuma jne. Sen väristä ja muista
ominaisuuksista voidaan keskustella ja olla eri mieltä, jne. Mutta
mikä on se oikea ja todellinen pöytä, jonka tiedän
kyllä olevan olemassa? Sitä en ainakaan minä pysty sanomaan.
|
|
o AJK kotisivu o Russell