Pihlanto Pekka 
05 Tuttua ja kuvattua tietoa

"Tuttuus" ei paras mahdollinen termi

Russell analysoi edellisessä luvussa jo mainittuja tuttuuteen perustuvaa tietoa ja kuvaukseen perustuvaa tietoa. Tuttuuden perusteella tunnemme kaiken sen, mistä olemme suoraan tietoisia. Ainakin suomenkielessä termi "tuttuus" ei ole tässä paras mahdollinen. Tuttujahan meille voivat olla vaikkapa dinosaurukset, jos olemme niistä lukeneet. Sanakirja antaa sanalle "acquaintance" merkitykset "tuttavuus" ja "tuntemus". Jälkimmäinen sopisi mielestäni paremmin kuin tuttuus. Viime jaksossa ehdotin "ensikäden tietoa" - yhtä hyvä voisi olla "havaintoon perustuva tieto". Kyseinen tieto (merkitys) on peräisin suoraan situaatiossamme olevasta todellisesta objektista - esimerkiksi pöydän väri. 
 
 

Ei varmaa tietoa pöydän olemassaolosta!

Tähän asti selvää, mutta sitten Russell toteaa, että tieto pöydästä fyysisenä esineenä ei olekaan välitöntä tietoa, vaan kuvaukseen perustuvaa. Tämä kanta liittyy siihen, että aistinsisällöt ovat välitöntä siis tuttuuteen perustuvaa tietoa, ja niiden olemassaoloa ei voi epäillä, mutta pöydän olemassaoloa fyysisenä esineenä voi. Minä taas en sitä voi sitä epäillä, ja tässä loppuu hyväksyntäni Russellin argumentaatiolle. Jotta tietäisimme jotakin pöydästä, meidän on tiedettävä totuuksia, jotka kytkevät sen meille tuttuihin seikkoihin, sanoo Russell. Tunnemme siis vain tietoa totuuksista, mutta itse esineestä, pöydästä meillä ei ole tiukasti ottaen lainkaan tietoa; tunnemme kuvauksen, joka vastaa kyseistä esinettä, mutta emme itse esinettä välittömästi! Sen sijaan että puhuisin pöydän olemassaolosta fyysisenä esineenä, tyytyisin vain niihin sitä koskeviin "totuuksiin", joita tunnemme. Tämän Russellin epämääräisen "fyysisen esineen, josta meillä ei ole tiukasti ottaen lainkaan tietoa" unohtaisin kokonaan. Pöytä olisi siis vain sitä, mitä siitä voidaan tietää. 
 
 

Muisti ja "minä"

Tuttuus perustuu R:n mukaan paitsi aistinsisältöihin, myös muistiin. Itse sanoisin, että muisti on vain maailmankuvaan varastoituneita aistinsisältöjä, merkityksiä. Siten muistia ei tarvitsisi määritellä R:n tapaan aivan eri kategoriaan kuuluvaksi kuin suoraan havaintoon perustuvia aistinsisältöjä/merkityksiä. Lisäksi tuttuus voi R:n mukaan perustua itsetajuisuuteen: olemme tietoisia siitä, että tiedämme. Rauhala kutsui tätä ihmisen henkiseksi kokemiseksi erotuksena välittömästä psyykkisestä kokemisesta. Henkisessä kokemisessa kykenemme ikään kuin asettumaan ajattelumme ulkopuolelle sitä tarkkailemaan ja arvioimaan. Yllätyksekseni tarkasteluun putkahtaa myös "minä", joka tuntee tunteemme ja kokee ajatuksemme. Meditaatiossa pyritään käsittääkseni tavoittamaan juuri tämä "minä" - puhtaan kokemisen, siis pelkän olemassaolon tunne. Myös tätä minää koskeva näkemyksemme perustuu muuten merkityksiin. Minän tarkastelu johtaa kuitenkin R:n omituiseen pöheikköön: "Kun siis olen tuttu auringon näkemiseni kanssa, niin koko se seikka, jonka kanssa olen tuttu, on 'itse-tuttu-aistinsisällön-kanssa'." Ja: "Jossakin mielessä näyttää siis siltä, että meidän täytyy tuntea tuttuuden perusteella oma itsemme vastakohtana yksityisille kokemuksillemme." Taidatkos sen selkeämmin sanoa? 
 
 

Kuvaukseen perustuvan tiedon tärkein merkitys

Kuvaukseen perustuva tieto onkin sitten suhteellisen järkeenkäypä: tiedämme, että on olemassa esine, joka vastaa määrättyä kuvausta, vaikkei meille ole tuttu mikään sellainen esine. Tämä on siis sitä toisen käden tietoa. Voin yhtyä R:n - sinänsä triviaaliin - toteamukseen, että kuvaukseen perustuvan tiedon tärkein merkitys on siinä, että kykenemme sen avulla ylittämään henkilökohtaisten kokemuksemme rajat. Meillä on siis tajunnassamme henkilökohtaiseen havaintoon perustuvista kokemuksista syntyvien (ja itsehavainnointiin perustuvien) merkitysten lisäksi muiden tekemien havaintojen ja lausumien kuvauksista syntyviä merkityksiä. Mitkä näistä sitten ovat meille totuuksia ja mitkä eivät, riippuu paljolti siitä, miten ne arvioimme ja miten uskomme arviointimme tuloksiin. 

 

Palautetta 

Asko Korpela: Ensi käden tieto

Asko:  Jo tämä mielestäni hyvä käsite unohtui ja puhun 'omakohtaisesta tiedosta' - ei hullumpi sekään. Tuttuutta tässä yhteydessä vierastan minäkin, siis pidän heikkona käännöksenä.

Seuraavaa lainausta pidän omalta osaltani tärkeänä selvennyksenä. Tämä nyt ainakin (myös) erottaa ihmisen eläimestä. Vai miten tosiaan on? (Tapion Eläimet filosofeina).
"Lisäksi tuttuus voi R:n mukaan perustua itsetajuisuuteen: olemme tietoisia siitä, että tiedämme. Rauhala kutsui tätä ihmisen henkiseksi kokemiseksi erotuksena välittömästä psyykkisestä kokemisesta. Henkisessä kokemisessa kykenemme ikään kuin asettumaan ajattelumme ulkopuolelle sitä tarkkailemaan ja arvioimaan." 
 

 

Pekka Pihlanto: Eläimellä henkistä kokemista?

Pekka: 

Asko kirjoitti: "Tämä nyt ainakin (myös) erottaa ihmisen eläimestä. Vai miten tosiaan on?"

Näin myös Rauhala, joka totesi, että psyykkiseen kokemiseen kykenee eläinkin. Psyykkinen kokeminen on vaistonvaraista. Esimerkiksi, jos kosketamme kuumaa keittolevyä, vedämme sen psyykkisen reaktion ansiosta pois. Emme ryhdy reflektoimaan, että mitä jos vetäisin käteni pois, mikä olisi henkistä kokemista. Viime aikoina tosin tutkijat ovat alkaneet arvella, että joillakin eläinlajeillakin saattaisi olla jotakin sellaista harkintakykyä, jota voisi kutsua henkiseksi kokemiseksi. Tämä olisi kuitenkin varsin vaatimatonta ihmisiin verrattuna.


 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20041206 (20041202) o  o AJK kotisivu o Russell