Pihlanto Pekka
03 Filosofi aineen vaikutuksen alaisena

 

Todellinen ja näennäinen avaruus

Missä määrin aineen "todellinen" luonne vastaa havaintojamme ja missä mielessä se on jotakin muuta kuin mitä havaitsemme? Miellämme näkevämme kaukaisen tähden, mutta valo osuu silmäämme myöhässä, joten periaatteessa tähti saattaa olla jo hävinnyt. Russell erottaa "tieteellisen, todellisen" avaruuden kenen tahansa havaitsemasta "näennäisestä" avaruudesta. On esitettävissä lukuisia muitakin esimerkkejä siitä, että havaintokoneistomme "pettää" - siitähän puhuimme jo viime lukujaksoissa. Mutta onko olemassa jokin "todellinen", "oikea" ja selvästi määriteltävissä oleva aineen luonne, joka "pysyy, riippumatta siitä, havaitsemmeko sen"?

 

Tieteen käsitys ei meille aina riitä

Tähtitieteilijä tietää koulutuksensa ja kokemuksensa perusteella esimerkiksi planeetoista paljon enemmän kuin satunnainen taivaalle tähyilijä, ja on siten enemmän "oikeassa" kuin tämä maallikko. Fyysikko sanoo, että valo on aaltoliikettä ja aine molekyylien liikettä. Hän lienee oikeassa fysiikan lakien mukaan. Tosin valoa tarvitseva kirjan lukija saattaa puolestaan "määritellä" valon sanomalla jotakin sen riittävyydestä hänen lukutehtävänsä suorittamisen kannalta. Vastaavasti musiikin kuulijalle sävelen määrittelyksi ei riitä sen syntymisen fysikaalinen selitys - siinä on jotakin oleellisesti muutakin, joka perustuu ihmisen kokemukseen. Tieteen käsitys ei siis meille useinkaan riitä, vaikka se olisi kuinka "oikea" ja "todellinen" tahansa.

 

Havaitsija aina mukana

On kuitenkin ehkä turhaa kuvitella, että tiede löytää aineen ainoan oikean ja yksiselitteisen luonteen, joka olisi havainnoitsijasta riippumaton. Aineen ja sen "todellisen" luonteen välissähän on aina tutkija vajavaisuuksineen, rajoittuneine tietoineen ja näkökulmineen. Onkin oikeastaan absurdia puhua aineen luonteesta sellaisena kuin se on silloin, kun sitä ei kukaan havaitse, sillä tutkijoidenkin käsitykset siitä perustuvat joka tapauksessa heidän havaintoihinsa ja teorioihinsa. Esimerkiksi se, mitä tiede tietää mammuteista, joita kukaan ei nähnyt (tai ainakaan jäänyt kertomaan), perustuu löydettyihin jäännöksiin ja niiden pohjalta tehtyihin rekonstruktioihin sekä arvauksiin. Samoin on olemassa olevan aineen luonnetta koskevien tieteellisten(kin) käsitysten laita. Avaruudesta - ja kaikkialta muualtakin - löytyy vain niin "lopullista" ja "todellista" kuin tutkija kykenee sillä hetkellä mittamaan, kuvittelemaan ja päättelemään.

 

Palautetta 

Asko Korpela: Tiede ja todellisuus

Asko: 

Niinhän se varmaan on: ei riitä tiede selvittämään aineen olemusta, mutta helppo on mieltää, että kuitenkin haroo yhä lähemmäs totuutta. Ensin oli maa ehkä tieteeksi hyväksyttävän käsityksen mukaan pannukakku, nyt tuskin kukaan epäilee pallon muotoa.

"On kuitenkin ehkä turhaa kuvitella, että tiede löytää aineen ainoan oikean ja yksiselitteisen luonteen, joka olisi havainnoitsijasta riippumaton." Minusta tuo on kiehtova lause. Vaikka kuinka vahvasti tuon mieltäisi, aina riittää yrittäjiä. Yhteiskunta oikein palkkaa maksaa, jopa asteikon yläpäästä, niille jotka kaiken karvaista perustutkimusta tekevät eli sinnikkäästi yrittävät tuota lausetta falsifioida.


 

Pekka Pihlanto: Tutkijan mahdollisuuksien rajallisuus

Pekka: 

"Vaikka kuinka vahvasti tuon mieltäisi, aina riittää yrittäjiä. Yhteiskunta oikein palkkaa maksaa, jopa asteikon yläpäästä, niille jotka kaiken karvaista perustutkimusta tekevät eli sinnikkäästi yrittävät tuota lausetta falsifioida."

Näinhän se on. On välttämätöntä tutkia kaikkia vastausta odottavia ongelmia. Haluan vain korostaa ihmisen roolia tässä toiminnassa ja nimenomaan hänen rajallisia kykyjään sekä mahdollisuuksiaan.


 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20041119 (20041119) o   o AJK kotisivu o Russell