|
Edellinen luku päätyi siihen käsitykseen, että
Edellinen luku päätyi siihen käsitykseen, että jotakin todella on olemassa, vaikkei ihan täydellä varmuudella. Kun olemassaolo-oletuksen hyväksyy, pohdittavaa ja filosofoitavaa riittäkin. Millainen on esine tai aine joka aiheuttaa aistisisältömme? Tämän kysymyksen asettelua olen itse jo edellisten lukujen ajan kovasti odottanut. Onhan aineen luonteen selvittely paljon monipolveisempaa ja mielekkäämpääkin pohdittavaa kuin pelkän olemassaolon todistelut.
Russell käsittelee pääasiassa aistien, erityisesti näön, tunnon ja kuulon avulla saatavia havaintoja aineesta. Tällöin valo on erityisen merkityksellinen. Niinpä Russell pohdiskelee valoa ja aaltoliikettä ja päätyy siihen että aallot ovat valoaistimuksen fysikaalinen syy, mutta että valo on muutakin. Onko kuitenkaan niin relevanttia pohtia mitä valo on? Valohan on ennen kaikkea olosuhde, jonka avulla saamme tietoa muista aineista ja esineistä. Valo heijastuu pöydästä ja näemme sen ruskeana, pimeässä sitä taas ei näy ollenkaan. Aaltoja tai paremminkin aallonpituuksia on tietysti muitakin ja niihin perustuvat tekniikat ovat sitten Russellin mahdollistaneet aineen tutkimisen myös niiltä osin, kun se ei ole silmälle näkyvää. Valo on tietysti muutakin, siihen kuten myös esineisiin liittyy myös merkityksiä, joita fysiikka ei selitä. Toinen kirja on parempi kuin toinen eikä se riipu esim. sivumäärästä.
Sitten uppoudutaan pitkään pohdiskeluun avaruuksista, paikasta, ajasta ja havaintojen ja toisaalta niiden aiheuttajien järjestyksestä ja suhteista toisiinsa. Päädytään olettamukseen, että vaikka absoluuttista paikkaa ei tunnettaisikaan, havaitsemamme suhteet vastaavat esineiden todellisia suhteita. Tässä voisi varmasti puhua havaitsijan paikallisesta lokaalista koordinaatistosta ja toisaalta globaalista koordinaatistosta ja niiden välisestä muunnoksesta. Toisessa kolikko näyttää soikealta ja toisen mukaan se on pyöreä. Kolikkoesimerkissä oikeaksi avaruudeksi valitaan, se jossa kolikko on pyöreä ja sen muoto on yksinkertaisin kuvata.
Koko luvun ajan Russell perustelee hiensti kuinka voimme uskoa aistisiältöjemme ja aineen ominaisuuksien välillä olevan vastavuuden. Lopuksi hän kuitenkin yrittää vetää mattoa jalkojen alta - vaikka oletusta ei kokonaan pystyttäisi kumoamaan se voidaan kuitenkin osoittaa perusteettomaksi. Esimerkkinä hän käyttää jälleen valoaaltoja ja ilman aiheuttamia häiriöitä niiden kykyyn välittää esineen todellinen väri. Näin ollen ei siis voi otaksua että fyysisellä esineellä olisi väri. No ei ehkä absoluuttista väriä, mutta …
|
o AJK kotisivu
o Russell