|
Viattoman tuntuinen kysymys: Onko maailmassa
Viattoman tuntuinen kysymys: Onko maailmassa mitään tietoa, joka olisi niin varmaa, ettei kukaan järkevä ihminen voisi sitä epäillä? Arvata saattaa, että filosofi kääntää asian niin pahasti nurinniskoin, että vastaus on: 'Ei'. Lopulta joudutaan epäilemään omaa olemassa oloa. Tiukempi epäilys kuin Hamletin 'Ollako vai eikö olla?', jossa ikään kuin omasta tahdosta jäisi riippumaan: (Haluanko) olla vai enkö? Taidetaan siis olla rationalismin perustajan eli Descartesin jäljillä. Hän vastasi: 'Ajattelen, siis olen.'
Russell jakaa heti alkuun tiedon kahteen kategoriaan: näennäiseen ja todelliseen tietoon. Kysymys on lopulta siitä millä tavoin tieto syntyy. Hahmotamme maailmaa aistein: näkö, kuulo, tunto, haju. Näillä aisteilla muodostamme mielikuvan maailmasta, jossa elämme. Mutta maailmasta on niin monta mielikuvaa, toisistaan piirun verran tai paljonkin poikkeavaa kuin on mielikuvan muodostajaa eli ihmistä. Meillä on jokaisella oma mahdollisesti hyvinkin selvä mielikuva ja käsitys siitä mikä on esimerkiksi pöytä. Mutta mikä on todellinen pöytä?
Niin joudutaan uuteen kysymyksenasetteluun: Onko olemassa ainetta? Jos on, mikä on sen luonne? Näihin kysymyksiin on sitten piispa Berkeleystä lähtien annettu erilaisia vastauksia. Niiden perusteella filosofeja voidaan jakaa koulukuntiin: on rationalisteisteja, idealisteja, materialisteja.
Berkeleyn mukaan ihmiselle sitä ei ole itse asiassa ollenkaan, Leibnitzin mukaan se on kaikkien mielikuvien 'summa'. Missään tapauksessa todellinen pöytä, jos sellainen on olemassa, ei ole meidän tiedossamme sellaisenaan, vaan nimenomaan aistiemme välityksellä. Berkeley myöntää pöydän olemassaolon siten, että se on Jumalan mielikuva pöydästä.
Mielestäni ensimmäisen luvun ydin on se, että välitöntä tietoa tai totuutta ei ole vaan tietomme totuudesta perustuu aistihavaintoihin. Eli mikään ei ole sitä miltä se näyttää. Filosofia ei anna vastauksia kysymyksiin, vaan opettaa meitä kysymään.
|
o AJK kotisivu
o Russell