Erilaisista sivunumeroinneista johtuen olen kakkoskolumnissa edennyt jo
kolmosen puoliväliin. Asian nyt selvittyä joudun käsittelemään
jakson loppuosan muutamia sivuja päästäkseni muiden kanssa
samaan rytmiin. Aineiston suppeudesta johtuen täytyy palstantäytteeksi
kommentoida kirjaa yleisemminkin alkuvaikutelman perusteella.
Jälleen musiikkia
Toistaiseksi on jäänyt epäselväksi, mistä Odette
leipänsä hankkii. Edes Swann ei ole tässä vaiheessa
ollut kovin kiinnostunut asiasta. Naisella on ainakin Piano ja nuotinlukutaito.
Soitto on ainakin tekstistä päätellen amatöörimäisellä
tasolla. Mielikappaleina Ruusuvalssi ja Tagliaficon Pauvres fous. Todellisia
sävellyksiä vai mielikuvituksen tuotetta kuten edellisen osan
kirjailija, mikä hänen nimensä nyt olikaan?
Vinteuil´n sonaatin pikku teema ruokkii kumppanusten keskinäistä
kiintymystä. Eipä tarvitse kauaa kuunnella erimerkkisten sävelradioiden
toivekonsertteja, kun joku pyytää soitettavaksi tietyn romanttissävyisen
tuotteen, johon liittyy ihania muistoja mielitietyn kanssa vietetyistä
hetkistä ruotsinlaivalla tai ravintola Jortsumestarissa. Tällaiset
sävelmuistumat vaikuttavat kuin Vinteuil Swanniin, kun Odetten avut
eivät riitä selittämään hänen seuransa arvoa,
musiikki muuttaa sielun mittasuhteet.
Onko kirjan sävy ikävä?
Jotkut lukijatoverit ovat kokeneet tämän opuksen vähemmän
miellyttäväksi kuin edellisen. Mielestäni kirjailijan ote
näissä on kyllä huomattavan erilainen. Ykkösosassa
koin koko ajan sääliä tietyssä umpiossa kasvavaa poikaa
kohtaan, vaikka teksti oli kuin vaeltelua kukkivassa puutarhassa. Tämä
osa näyttää paljon suorasukaisemmalta, kuin kulkua pitkin
hyötykasvitarhan käytäviä. Tässä on ironialla
kuvattua ranskalaiselämää, jossa Swann on näin ensialkuun
selviytymisen mestari. Edellinen osa katseli Swannin myöhempiä
vaiheita sivultapäin eikä mies enää vaikuta elämänhallinnan
nerolta. Kyseiseen kauteen ajoitettu vahva miesnäkökulma varmaan
kiduttaa naispuolisia lukijoita.
|
o AJK kotisivu o Proust2