Verdurinien piiri pyörii
Lukujakso alkaa ilman mitään pohjustuksia Verdurinien pienestä
sisärenkaasta, piiristä, joka kokoontuu säännöllisesti.
Piiriin kuuluu muun muassa nuori pianisti, tämän kaiken todennäköisyyden
mukaan portinvartijana toiminut täti, taidemaalari sekä tohtori
Cottard vaimoineen. Piirillä on kummalliset sääntönsä:
muiden eli "ikävien" tilaisuuksiin ei saa mennä, eikä muutoinkaan
suhtautua niihin suopeasti. Lisäksi frakki on Verdurineilla julistettu
pannaan. Rouva Verdurin pitää kiinni vieraistaan niin mustasukkaisesti,
että nämä eivät saisi olla poissa edes juhlapyhinä.
"Ei kai teidän äitinne siitä, kuole, vaikkette söisikään
päivällistä hänen luonaan uudenvuodenpäivänä
niin kuin jotkut maalaiset!" hän huomauttaa kylmästi. Herää
kysymys, kuolisiko rouva, jos vieras menisi piirin illanvieton sijasta
joskus sukuloimaan. Verdurinien piirissä käy myös puolimaailman
väkeä, muun muassa Odette de Crécy, jolla on jatkossa
keskeinen rooli Swannin vilkkaassa rakkauselämässä.
Swannin naisjutut
Swannin naisjutut saavatkin heti Verdurinien piirin esittelyn jälkeen
keskeisen roolin, ja näiden tiimoilta hänen tiensä leikkaakin
vähän myöhemmin Verdurinien piiriä. Swann ottaa rakastajattarikseen
tavalliseen rahvaaseen kuuluvia naisia, keittäjätärkään
ei ole liian alasäätyinen. Swannilla on sellainen tapa, että
hän hankkii suosituskirjeen päästäkseen vierailemaan
perheessä, jossa on häntä kiinnostava naishenkilö -
vaikkapa vain palveluksessa. Aina kun Swannin kierrokseensa saama nainen
lakkaa kiinnostamasta, hän hylkää kyseisen perheen ja vierailut
loppuvat selitystä antamatta. Melko ikävän itsekäs
luonne. - Kirjailijan isoisä inhoaa Swannin suosituspyyntöjä
ja torjuu ne, sillä hän aivan oikein arvaa, että takana
on jokin Swannin naisjuttu - ja niihin isoisä ei halua sekaantua.
Kun isoisä ei esittele Swannia Verdurineille, Odette suorittaa sen
itse ja niin Swann on piirissä mukana.
Swannin "rakastumisprosessi"
Varsin herkullinen on kuvaus Swannin ja Odetten vähä vähältä
tapahtuvasta tutustumisesta. Nainen ei ulkomuotonsa eräiden puutteiden
takia aluksi kiinnosta Swannia lainkaan, mutta kun nainen ihailee Swannia
ja imartelee tätä, käynnistyy vähitellen psykologinen
prosessi, jossa Swannin aikaisempien rakkauksien kokemukset alkavat vaikuttaa
ja sulautua yhteen tämän naisen kuvan kanssa. Täytyy taas
ihmetellä kirjailijan tarkkaa psykologista silmää tässä
kuvauksessa. Kyseinen "rakastumisprosessi" muistuttaa aika paljon sitä,
jonka poika koki "Swannin tiessä": ulkonäöltään
tavanomaisen Guermantesin kreivittären kuva samaistuu pojan mielessä
olevaan naisen ihannekuvaan ja lopputuloksena on "rakastuminen" kreivittäreen
- tai pikemminkin häntä koskevaan mielikuvaan.
Täysin arvostelukyvytön
tohtori Cottard
Tohtori Cottard osoittautuu sosiaalisesti lahjattomaksi, ja "arvostelukyky,
jota hän luuli omaavansa kaikissa tilanteissa, puuttui häneltä
täysin". Hän ei pysty ajoissa päättelemään,
onko hänen keskustelukumppaninsa tosissaan vai ei. Siksi hänen
täytyy säilyttää kasvoillaan epävarman hymyn aavistus,
joka sopii kumpaankin vaihtoehtoon. Cottardilla on taipumus ottaa kaikki
lausumat sananmukaisesti. Verdurinit oppivatkin pian läksynsä:
sen sijaan, että olisivat antaneet hänelle kolmentuhannen frangin
rubiinin väittäen sitä rihkamaksi, herra Verdurin ostaa
kolmella sadalla frangilla jäljennöksen vihjaillen, että
sen kauniimpaa jalokiveä saa harvoin nähdäkseen. Miten tällainen
tomppeli voi toimia lääkärinä?
Swann kuin kala vedessä
Tähän hullunmyllyyn siis paremmissakin piireissä seurusteleva
Swann tulee Odettensa takia. Tohtori Cottard onnistuu tietämättään
loukkaamaan heti ensi näkemältä tätä sulavaa ja
kohteliasta herrasmiestä, joka kiinnittää positiivista huomiota
seurueen mitättömimpäänkin jäseneen. Swann arvelee
aluksi, että Cottardin moukkamainen silmänisku merkitsee sitä,
että tämä on nähnyt hänet jossakin ilotalossa
(joissa hän tosin kävi kovin harvoin, koska ei ollut mikään
elostelija). Joka tapauksessa Swann on sosiaalisine taitoineen Verdurineilla
heti kuin kala vedessä.
Omituisia sosiaalisia
kommervenkkejä
Aloitettu teos poikkeaa edellisestä siinä, että se ei vaikuta
juuri lainkaan omaelämäkerralliselta. Minämuoto esiintyy
vain muutaman kerran. Jos kertoja-kirjailija on saanut jostakin tietoja
Verdurinien ja näiden vieraiden "todellisista" esikuvista, niin ehkä
isoisältään ja itseltään Swannilta, jonka kanssa
hän edellisen niteen mukaan myöhemmin ystävystyi. Lapsuuden
kesien valoisat näkymät ovat tässä vaihtuneet omalaatuisten
sosiaalisten kommervenkkien kuvaukseen, joista kyllä saimme esimakua
jo "Combrayssa". Erityisesti minua miellyttivät tässä lukujaksossa
herkulliset ihmistyypit, joista edellä toin pienenä näytteenä
esiin tohtori Cottardin, ja miksei itse Swanninkin. Suorastaan koominen
hahmo on rouva Verdurin, "joka istui orrellaan aivan kuin hehkuviiniin
nokkansa kastanut lintu, nyyhkyttäen pelkästä rakastettavuudesta".
Nyyhkytys ei suinkaan ole itkua vaan teeskenneltyä pidätettyä
naurua, jonka hän taitavasti esittää jonkin seurueessa heitetyn
pilan johdosta. Todellinen nauru väsyttäisi hänet ennen
aikojaan.
|
o AJK kotisivu o Proust2