Koskela Pirkko
09 Seuraelämää

• Swann sivullisena
• Kutsuvieraiden joukossa
• Suku on pahin
• Laskelmointi ja luonnollisuus
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Swann sivullisena

Markiisitar de Saint-Euverten kutsuille mennessään Swann palaa muukalaisena entisiin piireihinsä. Rakkaus Odetteen on vieraannuttanut häntä siinä määrin, että hän tarkastelee kaikkea ulkoapäin, kuin suurena visuaalisena spektaakkelina, josta puuttuu keskeinen sisältö, koska Odette ei ole siellä. Jo portaille ryhmittynyt palvelusväki näyttää hänen silmissään taideteoksista lainatulta, ja sisällä herrojen monokkelit ja daamien koristeet ja elkeet saavat symbolisisia merkityksiä. Swann huomaa asioita, joita hän ei koskaan ennen ole tullut havainneeksi: koko myöhässä saapuvan vieraan käynnistämä ruljanssi tunkeutuu hänen tajuntaansa samalla kun hän kaihoisasti muistelee Odetten vaatimattoman ystävättären nukkavierua portaikkoa, jota hän astelisi maitopullojen lomitse paljon mieluummin kuin näitä mahtavia askelmia loistaviin saleihin.

Kutsuvieraiden joukossa

Koko miehinen rumuus paljastuu Swannille hänen katsellessaan vierasjoukkoa. Entiset sidokset eivät nyt merkitse hänelle mitään, aluksi hän vain katselee ja rekisteröi asioita, joita ei koskaan ennen ole vanhoissa tuttavissaan huomannut. Herrat monokkeleineen ovat kuin marionettinukkeja, ja "suruisan ivallisesti" Swann tarkastelee myös daamien kotkotuksia ja keikailua. Taustalla soi sinänsä laadukas kamarimusiikki, jota paikalla olijat käyttävät salonkikelpoisen kanssakäymisen pohjamateriaalina. Proust piirtää varsin tuoreita henkilökuvia, jotka kuitenkin nähdään karikatyyrimaisesti Swannin silmin. Lukiessa tulee sellainen tunne, kuin itse silmäilisi väkijoukkoa, jossa tietyt yksityiskohdat välillä herättävät mielenkiinnon: kuka lyö tahtia päällään, kuka sorauttaa ärrää, kuka muistuttaa fasaanipaistia.

Suku on pahin

Tarkempaan syyniin joutuvat paikalle yllättäen saapuva des Laumesin prinsessa ja tämän sosiaalisesti alemmaksi rankattu sukulainen Mme de Gallardon, joka oitis rientää keräämään itselleen irtopisteitä ja arvonantoa änkeytymällä prinsessan juttusille tuttavalliseen sävyyn. Edellinen tuntuu olevan jokseenkin varma yhteiskunnallisesta asemastaan ja sen suomista eduista, jälkimmäisellä taas on kunnianhimoa enemmän kuin itsevarmuutta. Niinpä kohtaus, jossa molempien naisten luonnetta valaistaan monitahoisesti, päättyy Mme de Gallardonin julkiseen nöyryytykseen tämän kiinnitettyä prinsessan huomion Swannin läsnäoloon. Rouvaparka yritti käyttää yhteistä tuttavaa koskevaa rumaa juorua oman asemansa vahvistamiseen, prinsessalla taas oli varaa puolustaa vanhaa ystävää säälimättä rasittavan sukulaistädin tunteita, varsinkin kun hänet saa samalla kätevästi ravistettua liepeistään.

Laskelmointi ja luonnollisuus

Kovin laskelmoitua tuntuu kaikki olevan tässä seurapiirissä. Prinsessa esiintyy korostetun vaatimattomasti, mutta on silti täysin tietoinen asemastaan. Hän on tullut vain pistäytymään, ilahduttamaan emäntää läsnäolollaan, mutta Swannin tapaaminen saa kenties hänet viipymään vähän aiottua pitempään. Vielä ei ole kiire seuraavaan tapaamiseen, aviomieskin on tahollaan visiitillä omien tuttaviensa luona, joita rouva "ei tunne". Sivulauseesta käy ilmi, että avioliitto ei ole kovin onnellinen, ehkäpä siksi Swannin taiten asetellut sanat ilahduttavat prinsessaa.

Swann palaa illan edistyessä sivullisen asemastaan vanhaan totuttuun maailmanmiehen rooliinsa. Hän seurustelee jo ihan sujuvasti seurueen kiinnostavimpien tyyppien kanssa: nuorirouva de Cambremer, jolla on erilainen musiikkimaku kuin anopillaan, mutta hyvä reaktiokyky kynttilän valuttaessa talia on hänestä tervehtimisen arvoinen. Rouva on muuten omaa sukua Legrandin: linkki Combrayhin löytyy tästä. Prinsessa on vanha ystävä, Guermantesin sukua: maaseudun muistot yhdistävät, ja lisäksi liikutaan samoissa älyllisissä sfääreissä. Puheen tasolla Swann tuntee jopa jonkinlaista sielujen sukulaisuutta - prinsessa ei vaikuta liian iloiselta, mikä vastaa hänen omia tuntojaan. Myös seuraelämään prinsessa tuntuu suhtautuvan yliolkaisesti, mutta kutsuu Swannia käymään Guermantesissa. Ajatus on houkutteleva, mutta sitä seuraavan kutsun lähteä yhdessä Parman prinsessan vastaanotolle Swann torjuu oitis. Hänenhän on oltava valmiustilassa,mikäli Odette sattuisi ottamaan yhteyttä!

Mitä Swann siis hyötyy tästä illanvietosta? Hän näyttäytyy, viestittää olemassaolostaan, saa kuulla varsin tasokkaita musiikkiesityksiä, keskustelee nuorehkojen ja sinänsä viehättävien naisten kanssa jossain määrin kiinnostavista asioista, tarkkailee seuraelämän erilaisia ilmiöitä. Samalla hän kuitenkin antautuu arvosteltavaksi. Hänen rakkausjuttunsa tuntuu olevan kaikkien tiedossa, hänen kurjaa ulkonäköään surkutellaan ja jopa ystävät arvioivat hänen sokean kiintymyksensä itseään alhaisempaan Odetteen naurettavaksi. Luonnollisuus ja spontaanius eivät ole kurssissaan, seurapiireissä arvostetaan ihan muita asioita. Julman tuntuista peliä.

Palautetta 

Lähetä palautetta!