Koskela Pirkko
08 Sairaus nimeltä Swannin rakkaus

• Kasvain kehittyy pahanlaatuiseksi
• Tuokiokuvia menneisyydestä
• Luottomiesten luotettavuus ja Odetten oikut
• Onnellisten päivien muistot
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Kasvain kehittyy pahanlaatuiseksi

Swannin tila pahenee. Odette on käynyt hänelle pakkomielteeksi: fyysinen Odette alkaa olla jo eri asia kuin häneen kohdistuva kiihkeä omistushalu. Rakkaus on muuttunut kasvaimeksi Swannin kupeella, se elää omaa elämäänsä hillittömästi paisuen. Synkimpinä hetkinään Swann toivoo vuoroin oikean sairauden ja kuoleman tuomaa ulospääsyä pattitilanteesta, vuoroin taas rakkauden loppuunpalamisen tuomaa helpotusta. Kun roihuavat tunteet olisivat tieltä poissa, olisi faktat helpompi selvittää, ja mieli pääsisi vihdoin lepoon. Kumpikaan toive ei vaikuta kovin realistiselta, vaiva jatkuu.

Tuokiokuvia menneisyydestä

Taitavasti Proust väläyttelee meille tuokioita pääparin entisestä elämästä. Swann saa hiukan lohtua ajoittaisista kontakteista sukulaisiin ja tuttaviin, jotka jatkavat rauhallista varakkaan porvariston arkielämäänsä hedelmiä valikoiden ja järjestyksestä nauttien. Toisaalta myös hänen aatelistuttaviensa ylelliseen elämään sisältyvä luontainen hienostuneisuus viihdyttää ja rauhoittaa häntä. Tällaisia tapaamisia on vain liian harvoin: rakkautensa kovissa kourissa Swann pitää sosiaalisia suhteitaan yllä vain minimitasolla. Suurin osa hänen ajastaan ja energiastaan kuluu Odetten edesottamusten pähkäilyyn ja kartoittamiseen.

Odette puolestaan jatkaa huvituksiaan. Käy ilmi, että hän on jo vuosia osallistunut silloisen jetsetin hauskanpitoon: talvella Nizzassa, kesällä Baden-Badenissa. Kenen kanssa, kenen rahoilla? Miten voi olla, että tällaista elämää viettänyt nainen ei nyt suostu tapaamaan häntä missään julkisessa tilaisuudessa, ei edes teatterissa tervehtimään?

Luottomiesten luotettavuus ja Odetten oikut

Epätoivossaan Swann yrittää urkkia yksityiskohtia kaiken maailman elostelijoilta, mutta päätyy pyytämään apua uskotuilta ystäviltä. Kertojan isosetä (sekö, jonka luona pikkupoika tapasi kokotin koko suvun mieliharmiksi?) on vanha Nizzan-tuttu, mutta hän kehottaakin Swannia pysymään vähän aikaa loitompana - vain käyttääkseen itse hyväkseen tilaisuutta lähenellä Odettea! Tämä tieto on peräisin Odettelta itseltään, ja Swann ei sitä epäile, vaan on valmis vaikka kaksintaisteluun.

Paroni de Charlus tuntuu olevan täysin riskitön luottomies Swannin kannalta, hänet voi aina laittaa asialle turvamieheksi tai tietojen hankkijaksi. Vaan kuinkahan lienee: eivätkö Combrayn kyläläiset ykkösosassa olleet tietävinään, että Swann lähetetään pois tieltä, että rouva saisi olla kaksistaan rakkaan Charluksensa kanssa? Niin tai näin, Charlukseen Swann luottaa lujasti, mutta hänen raporteissaan ei koskaan ole mitään huolestuttavaa. Forchevilleä sen sijaan epäillään jatkuvasti, syystä tai syyttä. Proustin tekniikka on ovelaa: lukijakaan ei oikein tiedä, missä mennään.

Odette itse ei myönnä mitään, vaan kehittelee taitavan kulissin Swannin sulattamien seuralaisten tapaamisista; vanhoja naisystäviä Swann ei pidä kovin vaarallisina kilpailijoina, vaikka vaihtaisikin mielellään osia heidän kanssaan vain saadakseen tavata Odettea vähän useammin. Satunnaiset vieraiden herrojen tervehdyksetkin voi kuitata selittämällä heidät näiden tuttavien tuttaviksi. Varsin törkeästi neiti de Grécy livahtaa nyttemmin jopa intiimeistä tapaamisista kesken kaiken huveihinsa, jos kutsu vain käy. Monet Swannin ominaisuudet ovat alkaneet ärsyttää häntä, eikä hän enää vaivaudu viehkeäksi, vaan antaa mielipiteidensä myös kuulua. Vähiin käyneestä yhteisestä ajasta suurin osa tuhlautuu näihin joutavuuksiin.

Onnellisten päivien muistot

Swann turvautuu rituaaleihin. Lipastonlaatikossa on tallella kuihtunut kukka ja muutama kallis kirje: niitä ei voi edes katsoa, ettei onnellisten päivien muisto pääsisi haalistumaan. Satunnaiset hellät ilmeet, asennot ja sanat talletetaan myös muistojen lippaaseen, niillä elää monta päivää. Moitteet ja kärsimättömät tiuskaisutkin voi aina tulkita mielenkiinnon osoituksiksi, siis viestiksi halusta jatkaa suhdetta. Tämä toimii aikansa, mutta ilmeisesti lukujakson lopussa myrskypilvet alkavat nousta taivaalle. Pelkkää alamäkeä on Swannin rakkaus kulkenut alun romanttisista huippuhetkistä tähän murheen ja alennuksen alhoon. Siinä hän nyt taas värvää ystäväänsä houkuttelemaan Odettea suomaan edes hetken ajastaan, valmiina vastaanottamaan viestejä vaikka puoliltaöin omista menoistaan piittaamatta. Tähän Swannin piinaan kai poika vertasi äidistä erossaolon tuskaansa ensimmäisessä osassa. Poika keksi uhkarohkean ratkaisun ongelmaansa ja sai palkaksi äidin koko yöksi huoneeseensa - kuinkahan Swannin käynee?

Palautetta 

Lähetä palautetta!