03 Swannin rakkaus ruokkii itseään
Menetyksen taikavoimaKehkeytyvä rakkaus testaa itseään. Kyllästymisen ehkäisemiseksi Swann lähettää Odettelle silloin tällöin kylmäkiskoisen ja syyttävänsävyisen iltapäiväkirjeen toivoen tunteellista vastausta tai hellää kohtaamista illalla Verdurinien luona. Kerran resepti ei toimikaan toivotulla tavalla: pitkäksi venähtänyt armastelu pikku ompelijattaren kanssa viivyttää miestä siinä määrin, että Odette ehtii jo lähteä matkoihinsa. Siitäkös lempi roihahtaa: Swann sääntää mielettömästi etsimään naistaan bulevardien ravintoloista, vaikka ajuri pudisteleekin epäilevästi päätään ja suosittelee herralle kotiinlähtöä. Vastoin kaikkea todennäköisyyttä Odette lopulta löytyykin, ja pian päästään jo asettelemaan orkideoja daamin rinnuksilla. Kohtaus tuo ihan mieleen entisaikojen Sydänsarjat sun muut halpislukemistot, joissa sankarittaren puvun yksityiskohdille ja poven huokailuille uhrattiin palstatilaa vähän samaan tapaan kuin tässä. Lopputuloskin on ihan sama: esileikin jälkeen päädytään petiin, mutta yksityiskohdat jäävät lukijan mielikuvituksen varaan. Tunteiden kuohuntaa kylläkin kuvaillaan monisanaisesti.Suhde muuttuu, Swann muuttuuVinteuilin sonaatin tavoin myös katleijoiden asettelusta tulee "meidän juttumme", mutta se symbolisoi fyysistä rakkaussuhdetta siinä missä pianokappale kuvaa suhteen henkistä ulottuvuutta. Tämä on Odette, eikä kuka tahansa nainen: Swann alkaa muuttaa tapojaan. Muodollinen seurapiiritapaaminen jatkuu iltaisin yhä useammin kahdenkeskisenä, aina ei edes viitsitä mennä Verdurineille. Ystävät panevat toki tapahtuneen merkille, hehän saavat seurata tilanteen kehitystä aitiopaikalta. Sitä paitsi heillä on jo pitkään ollutkin mielipiteensä asiasta, suorastaan hiukan vedonlyöntihengessä: tällaiset afäärit varmaan rikastuttivat tylsänpuoleista kaavamaista seuranpitoa kovasti. Muutkin huomaavat, ettei Swann enää pyytele suosituskirjeitään: onko miekkonen mennyttä miestä?Swann kuitenkin antautuu rakkaudelle tietoisesti. Hänen kaavoihin
kangistunut elämänsä on äkkiä saanut uusia sävyjä.
Kuin ennen runoilijanurasta haaveilevana nuorukaisena hän ajelee vaunuissaan
Pariisin kuutamoisia katuja ja nauttii ilon ja kärsimyksen tunteistaan.
Ei hän tyhmä ole: kyllä hän älyllään
tajuaa, ettei Odette oikeastaan niin ihmeellinen ole, mutta kuitenkin vain
hänen avullaan mies pääsee tähän ihmeelliseen
hurmostilaansa. Siispä on nautittava nautinnosta itsestään
ja oltava kiitollinen naiselle, joka sen pystyy tarjoamaan. Swann ei taida
kuitenkaan olla ihan niin nuori kuin aluksi luulin: tässähän
on hiukan väsähtäneisyyden tuntua.
Odetten salattu elämäOdette taas on nuoresta iästään huolimatta kokenut kaikenlaista, mutta Swannin intohimo saa hänenkin parhaat ja vilpittömmimmät puolensa esiin. Swannista hän vaikuttaa jopa hiukan lapselliselta herttaisuudessaan, eikä puutteellinen soittotaitokaan häiritse yhtään.Swann ei juurikaan kiinnitä huomiota siihen tietämäänsä tosiasiaan, että Odette de Crécyllä on menneisyys, että häntä mainitaan puolimaailman naiseksi. Ei hän edes halua ajatella moista, hän ajattelee kaunista hymyä. Aivan lukujakson lopussa joku satunnainen tuttava kuitenkin onnistuu järkyttämään hänen mielenrauhaansa: toisen havainto naisesta väärään aikaan, väärässä puvussa, väärät kukkaset somisteenaan vasaroi lopulta perille tiedon siitä, että yhteisten iltojen ohella naisella täytyy olla muutakin elämää. Ketä hän on ollut menossa tapaamaan? Mustasukkaisuus nostaa rumaa päätään. Swann päättää kysyä asiaa Odettelta saadakseen rauhan. Tästä ei välttämättä hyvä seuraa. Näinkö nopeasti tämä suhde edistyy? Minä kun luulin, että Odettesta on tulossa se ensimmäisen kirjan arveluttava rouva Swann.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20040523 (20040523) o 
o AJK kotisivu o Proust2