| Pekka: |
Itse asiassa kirjoitin seuraavan vastauksena Astan kolmannessa lukuosuudessa esittämään otsikkokysymykseen rakkauden synnystä, mutta täytin jo tilan vastauksella minulle suoraan osoitettuun kysymykseen.
Proust on mestarillinen rakkauden synnyn kuvauksessa. Yleensähän ajatellaan, että rakastuminen tapahtuu noin vain yht’äkkiä, ja siinä se sitten on, mutta se onkin prosessi, joka etenee vähä vähältä. Kun yhdistän Proustin näkemyksen ja holistisen ihmiskäsityksen, lopputulos eli selitys on seuraavanlainen.
Odette ajautuu Swannin situaatioon ja Swann alkaa kokea elämyksiä – niitä edustavia merkityksiä – Odettesta ja tämän kanssa yhdessä olemisesta. Swannin maailmankuvasta nousee esiin aikaisempia nais- ja taidekokemuksia, jotka sekoittuvat Odettea koskeviin. Vähitellen kokemukset Odettesta alkavat olla yhä miellyttävämpiä, ja Swann tottuu tapaamisiin. Sitten yllättäen, kun ilta ei toistukaan saman kaavan mukaisena, Swann alkaa oivaltaa, että miellyttävät odotukset uhkaavat jäädä siltä illalta toteutumatta eli hänen tajuntaansa syntyy tätä tarkoittava merkitysjoukko. Nyt Swann kokee menetyksen pelkoa, vaikka tietääkin, että jo viimeistään huomenna hän tapaa Odetten, ja odotettu nautinto toteutuu. Se ei enää riitäkään, vaan nautinnon kokemus on saatava heti. Sillä hetkellä Swannin tajunnassa kypsyy merkitys Odetten korvaamattomuudesta ja hän myös tajuaa olevansa rakastunut tyttöön.
Kuten edellä esittämästäni kuvauksesta näkyy, suhdetta Odetteen edustavat merkitykset Swannin tajunnassa ovat paljolti tunnemerkityksiä. Järkeä edustavilla merkityksillä on siinä sivurooli. Järki sanoisi (kuten ajuri esittääkin), että Swann lähtisi kotiin, sillä huomenna kuitenkin tavataan, mutta omistamista ja tyydytyksen kokemisen odotusta koskeva tunne sivuuttavat Swannilla järjen äänen suvereenisti. Proust kuvaakin, miten järki alkaa joskus nostaa päätään Swannin tajunnassa ja hän ihmettelee, miksi hän uhraa niin paljon aikaa tämän naisen seurassa, mutta pikku teeman herättämä tunnemerkitysten ryöppy hukuttaa sen alleen. Tämä on hyvä esimerkki siitä tajunnan toimintaan liittyvästä piirteestä, jota Lauri Rauhala kuvaa seuraavasti: ihmisen tajunnassa erilaiset merkitystyypit (esimerkiksi juuri tunnetta ja järkeä edustavat) saattavat kilpailla keskenään, ja vain aivan hienoisesti jokin niistä voittaa ja johtaa sen mukaista tahtoa edustavan merkityksen syntymiseen, mikä saa! ihmisen toimimaan sen edellyttämällä tavalla. Rauhala on myös todennut tunteen ja järjen ”työnjaosta” ihmistajunnassa, että kummankin olisi oltava ”täysivaltaisia omassa asiassaan”. Tämä tarkoittaa, että silloin kun pyritään tekemään rationaalisia päätöksiä, tunteiden osuus olisi pidettävä minimissään, ja taas esimerkiksi taide-elämysten yhteydessä tunteille voidaan antaa täysi valta. Tämän työnjaon toteuttaminen ei kuitenkaan ole aina lainkaan helppoa.
|
o AJK kotisivu o Proust2