|
Edellinen kirja päättyi kauniisiin maisemakuvauksiin ja muutenkin hyvin positiiviseen henkeen. Se ikään kuin kertasi kirjan tapahtumat ja antoi lukijalleen varmuuden siitä, että Proustin elämä kaiken kaikkiaan oli sittenkin siihen asti tasapainoista. Hermoherkän pojan nuoruus tietenkin tuntui vaikealta ajoittain ja lähipiirissä olevan Vinteuilin (tai miten se nyt kirjoitettiinkaan) tyttären epäsovinnaiset elämäntavat ehkä poikkeuksena leppoisaan eloon.
Tämä kirjasarjan toinen kirja alkoi mielestäni kyynisyydellä. Proust etäännytti itsensä taas kuvattavista ja ehkä pyrki objektiivisuuteen omalla tavallaan. Kuitenkin kyynisyys silloiseen elämäntapaan näkyi kirjan ensimmäisillä sivuilla - sivun 30 jälkeen kuitenkin tyyli muuttui tai ainakin palasi hetkeksi Proustin tutumpaan tyyliin.
Ihmisen ikä
Oliko tässä kuvaus siitä, että jossain vaiheessa ikää rakastumisen tavoittelusta, siinä mielessä kuin nuoruudessa asia koetaan, oli luovuttu ja todettiin, että kunhan nyt jotakin … Kirjassa annettiin ymmärtää, että Swann ei oikeasti ollut rakastunut vaan leikki leikkiä . Sivulla 17 sanottiin lisäksi: "Tosin Swann ei ollut enää kaukana siitä hieman väsähtäneestä iästä, missä itse kukin osaa olla rakastunut rakastumisen ilosta vaatimatta liikaa vastapuolelta … ". Jos Proust olisi kuvannut asiaa samalla tyylillä kuin hän kirjoitti ensimmäistä kirjaa, tyyliin olisi kuulunut positiivinen kaiku. Nyt olin aistivinani todella rankkaa kyynisyyttä. Kyynisyyttä lähinnä siinä, että ihminen ehkä vanhempana luovuttaa helpommin tai oikeastaan alistuu.
Toinen kohta, jossa ihmisen iän mukainen käyttäytyminen tuli esille oli tohtori Cottardin käytös. Pääsääntöisesti (käsittääkseni !!) ajatellaan, että kun ihminen tulee vanhemmaksi ja viisastuu hän joko on hiljaa tai ilmaisee oman mielipiteensä. Varttuessa ikään kuin katsoo oikeudekseen sanoa mitä mieltä on asiasta ja ei enää teeskentele. Taidan olla väärässä. Tohtori Cottardista sanotaan mm. hän ei koskaan ollut varma siitä mihin sävyyn hänen olisi pitänyt vastata ihmisille. Mielestäni Proust kuvasi kyynisesti Cottardin käyttäytymistä.
Tutumpaa Proustia
Lukujakson loppupuolella kuitenkin kyynisyys hävisi. Yhtäkkiä. Kuvaus siitä miten nuoren taiteilijan esitys oli tehnyt Swannin vaikutuksen. Hän oli löytänyt menneisyydestä jonkun kauniin muiston, jonka läpikäyminen toi hänelle takaisin hänen nuoruuttaan. Seuraavassa lukujaksossa näemme, jatkuuko tämä toisenlainen tunnelma vai palataanko kyynisyyteen vai kenties johonkin muuhun. Tunnelman luojana Proust on osoittautunut todella oivaksi.
|
o AJK kotisivu
o Proust2