Korpela Asko 
10 Swann pohtii suhdettaan Odetteen

Swann vastoin tahtoaan konsertissa. Ajatukset palaavat Odetteen. Odetten kotikadun nimi mainitaan. Vinteuilin sonaatti soitetaan. Sen tietty osa palauttaa mieleen muistot Odettesta, pinen pilkahduksen rakkaudesta, onnesta, jonka oli lullut ikuisesti menneen. Hän näki uudelleen Odette hänelle vaunuihin heittämien krysanteemien jäätyneet terälehdet, joita hän oli ptänyt huuliaan vasten. "Ma main tremble si fort en vous écrivant" - "Käteni vapisee niin kovasi Teille kirjoittaessani" Hän tunsi jopa piippausraudan Odetten hiuksiin jättämän tuoksun. "Voin aina tavata Teitä, olen aina vapaa." - Kaikki nämä asiat palautuvat musiikin myötä Swannin mieleen. Ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä. Tahtomattaan hän huulillaan teki liikkeen kuin suudellakseen menneisyyttään. Tänään hän pikemminkin tunsi lähes hilpeätä luopumisen suloutta. 
 

Swann pohtii Vinteuilin sonaatin fraasia. 

Se kantaa soinnillaan muistoa hänen rakkaudestaan Odetteen. Se edustaa tnnetilaa, jotakin inhmillisyyden ulottuvuutta tulevaisuuteen, sielun todellisuutta, jonka erikoislaatuisimpia koristeita se on. Ehkä se on sitä oikeata todellisuutta ja kaikki unelmamme ovat olemattomia, vaikka tunnemme että päinvastoin musiikki ei muka ole mitään. Musiikki johtaa jumalaiseen maailmaan, antaa meidän kokea muutaman kirkkaan hetken oman maailmamme yläpuolelta. Ja Swann uppoaa pohtimaan viulun ja pianon vertauskuvallsia merkityksiä ja merkityksiä todellisuuden ilmetäjinä. 
 
 

Odetten tunteet eivät enää koskaan palaisi

Nyt hän tajuaa, etteivät Odetten tunteet häntä kohtaan enää koskaan palaisi. Jos hän nyt asuisi kaukana Odettesta, hän olisi tyytyväinen, että Odette lähtee Pariisista ainiaaksi ja hänellä olisi rohkeutta jäädä, mutta hänellä ei ollut rohkeutta itse lähteä. Tätä hän oli usein ajatellut. Nyt kun hän on paneutunut uudelleen Ver Meeriin, hänellä olisi tarve lähteä Haagiin, Dresdeniin, Braunschweigiin. Mutta lähteä Pariisista, kun Odette on siellä - tai vaikka olisi vain tilapäisesti poissa sieltä, on niin julma ajatus, ettei hän voi stä sietää, koska hän tietää, ettei koskaan voisi sitä toteuttaa. Ja kuitenkin hän jatkuvasti raastaa itseään tällä ajatuksella, ajatuksella että hän itse lähtisi Paiisista. 

Joskus hän toivoi, että Odette kuolisi tuskattomasti onnettomuudessa. Mutta niin ei käy. Eikä Odette lähde Pariisista. Lähtisi kyllä helluntaiksi matkalle Egyptiin Forchevillen kanssa. Lähettäisivät pyramiideilta kortin. Ja sitten oli se kirje, jossa nimetön henkilö paljastaa, että Odette on ollut useiden nimeltä mainittujen rakastajatar. Kuka senkin kirjeen on voinut lähettää? Charlus, d'Orsan, Laumes Rémi, Lorédan? Epäilyksenalainen on myös Proustin isä. Että hän olikin voinut liittyä näiden seuraan! Pitäisikö lopettaa kanssakäyminen näiden kaikkien kanssa? 

Entä sitten tämä kahden vuoden takainen Odetten sana? "Oh! Mme Verdurin, en ce moment il n'y en a que pour moi, je suis un amour, elle m'embrasse, elle veut que je fasse des courses avec elle, elle veut que je la tutoie." Oliko siis naisten kesken olemassa muutakin kuin pelkkä lämmin ystävyys? Vai olisiko Odettella muitakin tällaisia naisystäviä? Swann on sitä kysynytkin, mutta selvää vastausta ei ole saanut. Odette on kyllä kieltänyt, mutta ei ole valmis vannomaan sitä kalleimman medaljonkinsa kautta.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



Asko Korpela 20040712 (20040712) o o AJK kotisivu o Proust2