09 Teoksen ydin: muisti ja muistot
"Ei neronkipinää!"Vaikka nyt luetuksi saadun niteen alaotsikkona on Swannin tie, saa Guermantesin tie yhtä paljon huomiota osakseen kuin ensin mainittu. Guermantesin tie personoituu herttuapariin ja erityisesti herttuattareen. Poika uneksii, että herttuatar on jostakin oikusta äkkiä ihastunut häneen ja he viettävät aikaa yhdessä - välillä jopa käsi kädessä. Samalla lukijalle selviää, että poika on aikonut kirjailijaksi. Koska hän ei kykene keksimään sopivaa aihepiiriä hän kuitenkin katsoo, että hänessä ei ole "neronkipinää". Siksi kirjallisuudesta oli luovuttava "ikuisiksi ajoiksi", vaikka Bloch häntä rohkaisi. Kuten tiedämme, kipinää oli sittenkin ja kirjoittamisen aihekin oli lähempänä kuin poika saattoi kuvitella. Tulee mieleeni - anteeksi vaan vertailukohde - nuoren Kalle Päätalon tuskaiset pohdinnat kirjoittamisen aihepiiristä: Kalle tajusi lopulta, että hänen olisi kirjoitettava omasta kokemuspiiristään. Hän oli kuitenkin aluksi onneton kun siinä ei ollut mitään "hempeää" ja kaunista, kuten kaunokirjallisuudessa piti hän en käsityksensä mukaan olla. Mika Waltarin opaskirja "Aiotko kirjailijaksi" auttoi häntä alkuun.Poika rakastuu taas kerranPojalle sattuu onnenpotku kun hän onnistuu näkemään Guermantesin herttuattaren kirkossa. Pieni näppylä nenän pielessä, nenän suuri koko ja punaiset kasvot osoittavat konkreettisesti, että herttuatar on lihaa ja verta kuten muutkin ihmiset, ei kuvitelmien tai gobeliinien ja lasimaalausten ylevä historiallinen hahmo. Kuin ihmeen kautta kuitenkin todellinen herttuatar ja pojan haaveiden luoma ideaali alkavat pian olla yksi ja sama henkilö: "Miten hän on kaunis! Miten ylhäinen!" poika huudahtaa. Ja niinpä siinä sitten taas käy: poika "rakastuu" häneen, lähinnä siis oman tajuntansa luomukseen. Jälleen korostuu ihmisen havaintojen subjektiivisuus!Nuori filosofi tarkkailee kellotornejaKävelyretkillä poika alkaa analysoida näkemiään kohteita ja tuntemiaan tuoksuja, sillä hän kuvittelee niiden taakse kätkeytyvän jotakin tuntematonta, minkä hän saisi pohdiskelemalla esiin. Poika omaa selvästi filosofin taipumuksia. Hän vieläpä "kantaa" näitä havaintoja mielessään kotiin, voidakseen siellä rauhassa syventyä niihin. Hyvin erikoiselta vaikuttaa tähän havainnointiin liittyvä paluumatka kävelyretkeltä tutun lääkärin vaunuissa. Poika tarkkailee laskevan auringon valossa näkyviä kellotorneja, joiden keskinäinen asema muuttuu tien mutkitellessa, samoin niiden värit ja muodotkin. Muistan joskus lapsena tarkkailleeni linja-auton ikkunasta muun muassa ohi viliseviä aidan pylväitä ja muitakin kohteita. Taisin kuvitella niistä jotakin epätodellista, mutta en sentään läheskään mitään näin syvällistä. Muistelen, että lapsena kiinnitin tällaisissa tilanteissa huomiota kaikenlaisiin pieniin yksityiskohtiin, aikuisena ehkä enemmän kokonaisuuksiin ja vain satunnaisesti detaljeihin.Vaikutelmia paperillePoika innoittuu näkemästään niin, että hän ryhtyy kesken hurjan vaunukyydin panemaan paperille vaikutelmiaan torneista. Kirjailija oli joskus myöhemmin tämän paperin sattumalta löytäessään tyytyväinen sen sisältöön. Se vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta (sivut 223-224) - ehkä osittain siksi, että tiedämme Proustin nerouden ja sen, että tällainen maisemaa personoiva kuvailu on hyväksyttävää kirjallisuutta. Miten mahtoi olla tekstin syntymisen aikoihin? - Kirkontornielämyksen paneminen paperille saa kirjailijanalun tuntemaan itsensä niin onnelliseksi, että hän puhkeaa laulamaan täyttä kurkkua. Itsekin jonkin verran kirjoittaneena voin vahvistaa tämän kokemuksen - tuota lauluvaihetta tosin lukuun ottamatta.Ympyrä sulkeutuuTeos tuntui päättyvän ilman sen kummempia loppukorostuksia, mutta kirjailija saa kuitenkin ympyrän sulkeutumaan: palataan taas siihen, mistä lähdettiin eli nukkumaan menon tuskaan silloin, kun talossa oli vieraita, eikä äiti siksi tullut toivottamaan hyvää yötä. Tämä ikävä ajatus pudottaa riemuissaan laulaneen pojan taas karuun todellisuuteen. Myös madeleine-kakkuun ja sen muistia avaavaan vaikutukseen palataan nyt uudelleen. Ikään kuin yhteenvetona molemmat tiet saavat kirjailijan mielessä syviä filosofisia merkityksiä - ne ovat hänen "sielullisen maaperänsä pohjimmaisia kerrostumia". Guermantesin tie opetti hänet tunnistamaan nämä mielentilat, jotka hänessä päivittäin näin suuresti vaihtelivat. Pojan muistot, jotka liittyvät pieniin havaintoihin kahdella tiellä - kuten orapihlajan tuoksuun ja kuplaan, jonka joen vesi on tehnyt vesikasvin kupeeseen - saavat havaintojen kohteet "jäämään eloon". Tässä lienee eräs tekijän omaan elämään pohjautuvan kirjallisuuden motiivi: saada itselle tärkeät muistot jäämään eloon, vielä kirjailijan jälkeenkin. Tämä oli käsittääkseni eräs Joycen motiiveista, hänen orjallisesti kirjatessaan taakseen jättämiään Dublinin katuja, rakennuksia ja ihmisiä.Muistot ja todellisuusCombrayn ja erityisesti näiden kahden tien muistot ovat uppoutuneet kirjailijan maailmankuvaan (toisin sanoen muistiin), joka on säilönyt ne pysyvästi - tai niin pysyvästi kuin ihmistajuntaan voi säilöä. Juuri sieltä nousi madeleine-leivoksen ja teen maku, käynnistääkseen muistojen ketjun. Samoin orapihlajan muisto sai kirjailijan kiinnostumaan henkilöstä, joka toi tämän kasvin hänen mieleensä. - Kuten niteen takakannessa osuvasti todetaan, kirjan "ytimenä on muistin toiminta, muistojen ja todellisuuden erottamattomuus, menneisyyden sulautuminen nykyisyyteen". Ihmisen tajunnallisuuden ihmeistähän tässä on kysymys, sillä siellä sikiävät ja heräävät taas eloon merkitysten muodossa niin nykyiset kuin jo ammoin tehdytkin, maailmankuvaan uponneet, todellisuutta koskevat havainnot.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20040421 (20040421) o 
o AJK kotisivu o Proust