Pihlanto Pekka
08 Sadismia ja kaunista luontoa

Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä

 

Epäselvä ilmaisu elämyksestä

Poika on sen verran varttunut, että hän tekee nyt kävelyretkiä Swannin tielle yksin. Hän pohdiskelee muun muassa ristiriitaa, joka vallitsee ihmisen elämysten ja niiden tavallisen ilmaisumuodon välillä. Monitahoisen luonnonelämyksen johdosta poika huudahtaa innoissaan: "Voi juku, juku, juku." Tämä on hänestä liian epäselvä ilmaisu elämyksestä: hänen olisi pitänyt selvittää itselleen tarkemmin ihastuksensa. Sen ymmärrän, että jos paikalla olisi ollut joku muu, pojan olisi pitänyt tarkemmin selittää, mikä häntä innosti. Useimmille ihmisille itselleen riittäneekin, että tietää olevansa innostunut jostakin, tarvitsematta ryhtyä sen kummempiin analyyseihin. Pojan filosofinen ja analyyttinen luonne paljastuu tässäkin.

 

Elämykset yksilöllisiä

Poika oppii muun muassa vastaantulijoiden kylmistä reaktioista, että samat elämykset eivät synny yhtä aikaa kaikissa ihmisissä ennalta määrätyn säännön mukaisesti. Niinpä niin. Tästä havaintojen subjektiivisuudesta ja yksilöllisestä ainutlaatuisuudesta on ollut puhetta aikaisemminkin Combrayn yhteydessä, joten ei siitä sen enempää.

 

Maalaistyttöä kaivataan

Poika kokee kävelyretkellään voimakasta hurmiota. Se liittyy kuviteltuun maalaistyttöön, jonka hän haluaisi puristaa syliinsä, jos tämä sattuisi tulemaan vastaan, kuten poika toivoo. Hän analysoi asiaa ja havaitsee, että luonnon viehätys laajensi tytön muutoin liian rajoittuneeksi jäävää viehätystä: puiden kauneus oli hänen kauneuttaan. Tästä samasta ihmisen situaationsa kokemiseen liittyvästä ilmiöstä on sanottu, että rakastunut näkee kaiken ruusunpunaisten silmälasien läpi. Eri kokemukset siis saattavat yhtyä toisiinsa ja samalla vahvistaa toisiaan. Omalaatuisella tavalla poika vielä kytkee ajattelemansa maalaistytön juuri siihen maisemaan, jossa hänet voisi tavata. Kyseisestä nautinnosta ei ole vielä tullut hänelle - pitäisikö sanoa, onneksi - yleistä käsitettä. Hyvä, että tyttö ei tule vastaan, sillä hän saattaisi reagoida syleilyyn toisin kuin poika otaksuu.

 

Vinteuilin tyttären viha

Samalla tiellä poika kokee muutamaa vuotta myöhemmin omituisen ja epäuskottavankin tapahtuman, josta paljon sen jälkeen muodostui pojan (tai pikemminkin miehen) oma käsitys sadismista. Poika joutuu todistamaan ikkunan takaa edesmenneen herra Vinteuilin tyttären ja tämän ystävättären kohtaamista. Poika kuvittelee näkemänsä perusteella V:n tyttären monimutkaista ajatusmaailmaa. Tämä on täysin epäuskottavaa, jos nyt yleensäkään uskomme tämän teoksen kuvauksen "todenperäisyyteen" tai realistisuuteen. Kumpikin naisista herjaa herra V:ta ja tämän kuvaa. Hyvin epämiellyttävä kohtaus. Minulle jäi käsittämättömäksi, miksi tytär vihasi huolehtivan isänsä muistoakin niin armottomasti. Ironista on, että tyttäressä on paljon vihaamansa isän piirteitä ja tapoja. Seuraa analyysi tyttären hyvyydestä ja sadismia lähentelevästä pahuudesta. Minusta tuntuu siltä, että amatööripsykologi Proust sotkeutuu tässä omaan näppäryyteensä.

 

Tuttua Proust-laatua

Kun siirrytään Guermantesin tien kävelyretkien kuvaamiseen, äskeinen synkkä vaikutelma muuttuu päinvastaiseksi. Tälle tielle lähdetään vasta huolellisen harkinnan jälkeen, sillä reitti on pitkä ja sade ei saa yllättää. Joenvarren kuvaus on jälleen tuttua Proust-laatua. Esimerkiksi virran edes takaisin heiluttama lumme kirvoittaa pojassa yllättäviä mielleyhtymiä. Kirjailija palauttaa mielessään tien siihen asuun, jossa se silloin joskus oli. Maiseman muuttuminen rakentamisen myötä näyttää olleen tuttua silloinkin. Tiheiden kullerokenttien kuvaus herättää uteliaisuutta: vieläköhän niitä kasvaa tällä seudulla, vai ovatko maanviljelys, kestopäällyste tai rakennukset ne kokonaan tuhonneet.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20040413 (20040413) o o AJK kotisivu o Proust