05 Nenäkäs koulutoveri
"Tosi terävä otus"Combrayn talon kesänvietossa eräs huvi on ohi marssivien sotilaiden seuraaminen. Françoise osoittaa hieman pasifistin elkeitä surkutellessaan nuorukaisia, jotka "vähät välittävät elämästään". Oliko Ranskassa tuolloin siis vapaaehtoisista koostuva armeija? - Yleensä poika saa lukea rauhassa puutarhassa. Nyt on meneillään Bergotten teos. Koska sitä suositteli koulutoveri Bloch, päädytään riemukkaaseen kuvaukseen tästä nenäkkäästä kaverista, joka muuten pitää kirjailija Bergottea "tosi terävänä otuksena". Bloch on juutalainen, kuten useat pojan kotiinsa kutsumat toverit. Silloin kun näitä kavereita saapuu taloon, isoisä alkaa hiljalleen hyräillä aariaa oopperasta "Juutalaisnainen", sävelmää "Israel, riko kahleesi", "Tuon ujon israeliitan tännekö johdatti askeleet!" tai jotakin muuta vastaavaa. Ainakin lievää juutalaisvastaisuutta.Mehevä juoru isotädistäJuutalaisuus ei kuitenkaan saattanut Blochia epäsuosioon pojan kotona. Ensimmäinen käytösvirhe oli se, että isän kysyessä läpimärältä Blochilta, onko ulkona satanut, poika täräyttää: "Minun on täysin mahdotonta sanoa onko satanut vai ei. Minä elän niin tyystin luonnon olosuhteiden ulkopuolella, etteivät aistini vaivaudu ilmoittamaan niitä minulle." Toinen väärä kommentti tulee Blochilta tilanteessa, jossa hän saapuu päivälliselle puolitoista tuntia myöhässä loan ryvettämänä ja pyytämättä anteeksi: "Minä en anna koskaan ilmastollisten häiriöitten enkä tavanomaisen aikakäsityksen vaikuttaa itseeni." Hän lisää, että ottaisi mielellään uudelleen käyttöön oopiumpiipun ja malaijilaisen tikarin, mutta täysin tuntemattomia hänelle ovat näitä äärettömän paljon turmiollisemmat ja lattean porvarilliset välineet: kello ja sateenvarjo. Blochin vierailut katkeavat lopulta vasta siihen, että tämä oli sanonut pojalle kuulleensa ehdottoman luotettavalta taholta pojan isotädin eläneen nuoruudessaan varsin riehakkaasti ja ollee n yleinen nainen. Pojanlörppö kertoo tämän vanhemmilleen kuten viime lukujakson kokottijutunkin ja menettää - tosin hieman omituisen - ystävän.Swannin tytär kiehtooBergottin filosofinen kirja kiehtoo poikaa suuresti. Tässä kohdin tuntuu siltä, että poika ei ole voinut sen ikäisenä analysoida teosta niin syvällisesti kuin nyt kuvataan. Hän jopa löytää siitä omia ajatuksiaan, joita ei arvostanut lainkaan, ennen kuin huomasi Bergotten kirjoittaneen samoin. Swannista on tässä yhteydessä pojalle hyötyä, sillä tämä tuntee Bergotten oikein hyvin ja tarjoutuu hankkimaan omistuskirjoituksen sekä esittämään tälle kysymyksiä asioista, joista poika on kiinnostunut. Poika arvostelee itsekseen Swannia siitä, että tämä ei yleensä sano omaa mielipidettään, vaan viljelee tuskastuttavan tarkasti "asiatietoja". Tämäkin henkilöarvio lienee kirjailijan kypsän iän tuotetta. Ainekset siihen saattavat hyvinkin olla peräisin lapsen havainnoista. Poika "rakastuu" Swannin tyttäreen kuultuaan, että tämä on saanut matkustella Bergotten kanssa nähtävyyksiä katsomassa."Ehkä, ehkä" tarkoittaa "ehkä ei"Isotädin ja Françoisen väliset keskustelut ovat jälleen hauskoja, vaikka toistavat osittain aikaisempaa. Pienet asiat jaksavat taas kiinnostaa isotätiä, kuten rouva Goupilin liikkuminen kadulla ilman sateenvarjoa, vaikka sade saattaa olla tulossa. Sekin arvoitus on vielä ratkaisematta, myöhästyikö hän messusta vai ei. Françoise on silloin tällöin hieman eri mieltä isotädin kanssa ja ilmaisee sen sanomalla "Ehkä, ehkä", mikä tarkoittaa "ehkä ei". Ahvenanmaalla oli kerran verojohtaja, joka ollessaan eri kannalla lääninverotoimiston virkamiehen kanssa jostakin verotuslain tulkinnasta sanoi: "epäilemättä", mutta ollessaan samaa mieltä: "mainiota!"Pitkäpiimäinen kirkkoherraIsotädin kannalta tapahtuu epämiellyttävä yhteensattuma, kun Eulalie ja kirkkoherra tulevat yhtä aikaa vierailulle. Pitkäpiimäisempää puhujaa kuin kirkkoherra on vaikea kuvitella tämän kuvatessa katkeamattoman vuolaasti kirkkorakennuksensa tilaa ja sen yksityiskohtia. Ei ihme, että isotäti väsyy niin, että saa tuskin enää sanaa suustaan.Henkilöiden hullunkurisuusTässäkin lukujaksossa lukija joutuu ihailemaan kerronnan ja henkilökuvauksen syvyyttä ja nokkeluutta. Voi hyvin kuvitella näkevänsä Blochin, isoisän, Swannin, isotädin, Françoisen ja kirkkoherran omin silmin. Yhä vahvemmin ilmenee näiden hahmojen koomisuus, hullunkurisuus. Ainakin ensimmäistä lukujaksoa synkisti pojan nukkumaanmenon traumaattisuus.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20040324 (20040324) o 
o AJK kotisivu o Proust