Kirkontorni
maamerkkinä
Viime lukujaksossa tapahtunut pojan näkökulman
laajeneminen Combrayn maisemiin ilmenee nyt alkaneessa luvussa II. Saavuttaessa
pääsiäisen alusviikolla junalla tähän pikkukaupunkiin
kirkon torni viestitti kohta tapahtuvasta perille tulosta. Samaan tapaan
Pasilan televisiotorni kertoo, että pian ollaan perillä ja Turkuun
ainakin Tampereelta päin tultaessa Pääskyvuoren linkkitorni
on ensimmäinen viesti kaupungista.
Sukuvika
kun juttu luistaa
Léonie täti, jonka äidin talossa
Combrayssa ollaan, pääsee päähenkilöksi lukujakson
alkupuolella. Hän on linnoittautunut huoneeseensa, jossa poika saa
käydä toivottamassa hyvää huomenta - lyhyen kaavan
mukaan. Täti puhuu koko ajan, olipa hän yksin tai seurassa. Koska
hän elää täysin jouten, hän kokee pienimmätkin
aistimuksensa äärimmäisen merkityksellisinä, niin että
hänen on vaikea pitää niitä omana tietonaan. Sukuvika,
voisi sanoa, sillä kertoja selostaa teoksessa samaan tapaan pienimmätkin
yksityiskohdat ympäristöstään. Tädin tarjoaman
lehmuksenkukkateen kukkien ja lehtien yksityiskohdat täyttävät
lähes sivun verran. Samalla tarjotaan sitä viime lukujakson madeleine-kakkuakin.
Ympäristön
tarkkailua
Vuoteeseen sidottu tai sitoutunut täti on äärimmäisen
kiinnostunut kaupungin tapahtumista, joita hän tarkkailee ikkunastaan.
Tuttujen ihmisten menemiset ja tulemiset saavat osakseen suurta huomiota.
Naapurin mahdollinen myöhästyminen messusta näyttää
skandaalilta. Ja on suorastaan katastrofi, jos täti tai joku muu on
nähnyt tuntemattoman henkilön! Palvelustyttö saatetaan lähettää
ottamaan asiasta selkoa. Tällainen uteliaisuus on käsittääkseni
yleistä suljetuissa yhteisöissä. Muistan hyvin, miten Velkualla,
missä vietin lapsuudenkesiäni, isovanhempani ja tätini tarkkailivat
ohikulkijoita arvaillen mihin naapuri oli menossa tai mistä tulossa,
ja kuka mahtoi olla tiellä näkyvä tuntematon. Kerran näimme
rantaan johtavalla tiellä lampaan papanoita. Isoisäni ja tätini
kesken syntyi ankara pohdiskelu siitä, kenen lampaita ne olivat voineet
olla. Selkoa ei saatu ja isoisä totesi harmistuneena asian jääneen
arvoitukseksi. Samalla tavalla, jos Léonie oli nähnyt esimerkiksi
koiran, jota ei tuntenut, hän ajatteli tätä la kkaamatta
ja käytti kaiken päättelytaitonsa asian selvittämiseksi.
Tämä "uteliaisuus" saattaa olla suomalaisilla geeneissä.
Vieras oli menneinä aikoina mahdollinen uhka yhteisölle. Tuttujen
ihmisten määränpään tarkoituksen arvaaminen saattoi
palvella turvallisuuden tunnetta: normaalit menemiset ja tulemiset viestittivät,
että kaikki oli hyvin.
Täti
kuluttaa palvelustytön aikaa
Léonie täti on melkoisen "passattava"
henkilö. Poika saa lähtiessään tehtäväkseen
ilmoittaa palvelustytölle, että tulee "pikapuoliin katsomaan
tarvitsenko minä mitään", siis vain varmuuden vuoksi. Vanhusten
huolto toimi erinomaisesti ainakin näissä piireissä. Palvelustyttö
Françoise on uskollisuuden perikuva. Pojan perhe kiinnittää
hänen asioihinsa poikkeuksellista huomiota. Äiti on siis empaattinen
ainakin tässä tapauksessa, vaikka hän ei nukkumaanmenorituaalien
kohdalla oikein tunnu ymmärtävän tai hyväksyvän
pojan suurta hellyydentarvetta. Täti on palvelustytölle aika
riesa, mutta hän osaa myös itse tuoda sen esiin: "Mutta tässä
minä vain kulutan teidän aikaanne." Siitä on todella kysymys
esimerkiksi silloin, kun Françoisen täytyisi lähteä
hakemaan hyppysellinen suolaa, jotta selviäisi, kuka oli se pieni
tyttö, joka rouva Goupililla oli mukanaan.
Pitkästyneitä
kirkossa
Loppujakso meneekin sitten kirkon interiöörin
ja eksteriöörin selvittelyyn. Poika on ilmeisesti pitkäpiimäisen
messun aikana tarkkaillut lasimaalauksia ynnä muuta mielenkiintoista
ja kuvaa ne nyt piinallisen tarkasti. Muistan itsekin Velkuan kirkossa
tutkineeni alttaritaulua ja katossa riippuvaa votiivilaivaa hyvin intensiivisesti
ja laskeneeni kirkon katossa olevia lautarivejä, laudoissa näkyviä
oksia sekä kirkkolaivan kanuunoita. Kirkko on maamerkki, joka näkyy
matalarakenteisessa Combrayssa kaikkialle - aina hieman erilaisena. Jokaisella
on varmasti samanlaisia kokemuksia vaikkapa ulkomaisista kaupungeista,
joiden vanhoissa osissa matala rakentaminen sallii kirkontornien käytön
maamerkkeinä. Kirjailijalle on myöhemmillä matkoillaan kirkontorneja
pikkukaupungeissa nähtyään tullut mieleen juuri Combrayn
kirkon torni. Näin merkittäviä monet lapsuuden kokemukset
ovat, ilmeisesti havainnon intensiteetin, ainutlaatuisuuden ja tietysti
lapsen hyvän muistin ansiosta.
|
Palautetta
Asko Korpela:
Hyvä, Pekka!
| Asko: |
Ehdin jo kuvitella, ettei Pekka kuitenkaan näihin
henkilökohtaisiin kokemuksiin 'sorru'. Itsellä kun on vähän
huono omatunto tämän tapaisen aineksen runsaudesta. Mutta eikö
vain: lampaan papanat ja Velkuan kirkko! Upea yhteensattuma muuten: juuri
kun Velkuan kirkosta luen, se pomppaa esiin viereisen tietokoneen ruutuun.
Kovin mieluisia muistoja herättävät kesäkuvat Velkualla
vuonna 2001.
|
Pekka
Pihlanto: Ihmiskuvauksen yleispätevyyttä?
| Pekka: |
Kiitokset kommentista! Tässä lukujaksossa
kirjan kuvaus oli niin lähellä omia kokemuksiani, että oli
pakko kommentoida. Eikö tämä yhteensopivuus osoita kirjailijan
ihmiskuvauksen tiettyä yleispätevyyttä? Lisättäköön
vielä, että nykyisinkin tätini keskeyttää oman
tai toisen puheen kesken lauseen, kun auto ajaa ohi: se vaatii välitöntä
kommentointia.
|
Asko
Korpela: Ja vielä tätikin!
| Asko: |
Toden totta! Sinullahan on vielä aivan ihastuttava
aito isotätikin. Että pääsi makeat naurut, kun luin.
Terveisiä!
|
Pirjo:
Kasvatuskeskustelun jatkoa
| Pirjo: |
Tässä on nyt kommentteja niin Pekan
tämän viikon juttuun kuin viime viikon jutun komentteihinkin.
Pekka:"Äiti on siis empaattinen..." Minusta Äiti on henkilöistä
yksi herkimmin muiden ihmisten tunteita ja tilanteita aistivia ihmisiä,
esimerkkeinä Francoise sekä Swann. Poikaansa hän kohtelee
ehkä tarpeettoman tiukasti ja kasvatusoppien kirjaimen mukaan. Jos
tuntee itsensä epävarmaksi - ja niinhän moni vanhempi varmaan
tekee ainakin hetkittäin - on tietysti helppo nojautua erilaisiin
oppeihin, vaikka oma maalaisjärki monesti olisi parasta luomukasvatusta
ja tarjoaisi kultaisen keskitien.
Viitaten erityisesti Astan kommenttiin: Ulkopuolisen
on ehkä helpompi hahmottaa tilanne puhtaasti sen perusteella mitä
itse näkee, ilman asianosaisten tunnehhistoriaa ja sen tuottamia käyttäytymiskoodeja,
ja tehdä siksi joissakin tilanteissa parempia ratkaisuja. Pojankin
iltaepisodissa isä katsoi tilannetta sellaisena kuin se oli ja yksittäisenä,
ei yhtenä jaksona pojan karaistuskoulutuksessa. Mitään taas
jatkotapahtumiin tulee. Ehkä Äitikin voi kokea onnistumisen tunteita
tilanteesta, jos hän tajusi pojan suunnattomaan iloon liittyneen pienen
murheen. Poika oli kuitenkin tajunnut opetuksen, vaikka säännöstä
nyt tehtiinkin poikkeus.
|
Pirjo:
Tuntemattomia Velkualla
| Pirjo: |
Pirjo: Kerroin Hoemroksen kommentoinnin yhteydessä
jo tarinan siitä miten Velkualla vieläkin pidetään
tarkaa lukua tiellä kulkijoista - oma kohtaiseia muistoja parin kesän
takaa. Mutta niin se on monessa muussakin paikassa, jos kulkijoita vain
on hallittava rajallinen määrä.
|
|
o AJK kotisivu o Proust