Terapian tarvetta
Alkujakson teemojen kehittely jatkuu. Pikkupojan eli
nuoriherran, kuten palvelijatar häntä kutsuu, äitisuhde
on todella ongelmallinen. Voisi puhua jo psyykkisestä ongelmasta,
joka nykyisin edellyttäisi terapiaa. Swannin vierailun johdosta äidin
iltasuukkorituaali jää suorittamatta, sillä isoisä
patistaa väsyneeltä näyttävän pojan nukkumaan
ennen aikojaan ja syyllistyy näin tietämättään
julmuuteen. Poika on niin poissa tolaltaan, että hän lähettää
äidin suuttumista ja mykkäkoulua uhmaten palvelijattaren mukana
äidille kirjelappusen. Siinä hän pyytää tekosyyhyn
vedoten äitiä käymään huoneessaan. Tämä
ei lue viestiä, eikä tule.
Isä
yllättää positiivisesti
Vielä vaarallisempi on seuraava suunnitelma,
sillä poika arvioi tulevansa lähetetyksi sisäoppilaitokseen
moisen tottelemattomuuden johdosta: hän valvoo ja aikoo mennä
äitiä vastaan kun tämä saapuu vieraan poistuttua yläkertaan
makuuhuoneeseensa. Äiti ja isoäiti ovat aika tylyjä kasvattajia,
sillä he koettavat "karaista" hermoherkkää poikaa välttämällä
mahdollisuuksien mukaan tämän edellyttämää hempeilyä.
Pojan kokemuksen mukaan sinänsä epäjohdonmukainen isä
tuottaakin nyt positiivisen yllätyksen: hän näkee pojan
olevan paniikissa, joten äidin olisi hänen mielestään
syytä nukkua pojan seurana tämä yö. Pienen Marcelin
- näin voinee huoletta sanoa - luonteeseen kuuluu, että tämä
voittokin sisältää tappion, sillä poika suree tätä
käännettä äidin kannalta kielteisenä asiana. Jos
on poika itseensä käpertynyt, niin on hänessä suurta
empatian kykyäkin, aivan liioiteltua tosin.
Kiittämisen
vaikeus
Toinen teema, se sosiaalinen, pyörii edelleen
Swannin vierailun ympärillä. Pojan äidin sisaret, joiden
suhtautuminen Swanniin on torjuva, sotkevat parhaansa mukaan isoisän
ja Swannin keskustelua. Arvon naiset ovat saaneet Swannilta lahjaksi laatikollisen
viiniä, mutta he eivät kykene kunnolla kiittämään.
Heidän pienet vihjeensä Swannille ovat heidän mielestään
kiitoksia, mutta isoisä puuskahtaa oikeutetusti, että ovatko
nämä muka kiitoksia.
Luottamussuhde
Swanniin
Herra Swann on tietysti pojalle hyvin tärkeä
henkilö, mikä näkyy tämän niteen ja eräiden
muidenkin teossarjan niteiden alaotsikoista, mutta nyt paljastuu, että
poika ja Swann tulevat joskus myöhemmin olemaan hyvin luottamuksellisissa
suhteissa keskenään. Mistä hän muuten tietäisi,
että Swannilla on (tai tulee olemaan) aivan samanlaisia hylätyksi
tulemisen kokemuksia, lähinnä uskottoman vaimonsa kanssa, kuin
pojalla nyt äitisuhteessaan. Swannilla ja Leopold Bloomilla on siis
jotakin yhteistä.
Kuuluisa madeleine-kakku
Yksi harvoja asioita, joita muistan edelliseltä
lukukerralta on madeleine-kakun tarina. Kertoja ihmettelee onnentunnetta,
joka joskus aikuisiällä kerran yllättäen syntyi teen
ja kakun nauttimisen yhteydessä. Kestää aikansa, ennen kuin
alitajunnasta nousee tietoisuuteen syy tähän tunteeseen. Aikaisemmin
kertoja muisti Combraysta vain ikävään nukkumaanmenoon liittyvät
asiat ja paikat. Lopulta hän muistaa, että isoäiti tarjosi
teetä ja kakkua, ja tunnelma oli ilmeisen onnellinen. Samalla nousee
muistin kätköistä monta Combrayta koskevaa unohtunutta asiaa:
talon muutkin osat, kirkko, koko kylä, kauppamatkat ja niin edelleen.
Erikoinen esimerkki muistin toiminnasta: useinhan jokin näkö-
tai kuulohavainto nostaa siihen jotenkin liittyviä merkityksiä
maailmankuvan alitajuisista syövereistä tietoisuuden valokeilaan,
mutta Proust todistaa meille, että pelkkä maku- tai tuoksuaistimuskin
voi tuoda mieleen laajoja ja rikkaita unohtuneita muistoja, joilla ei ole
varsinaisesti mitään välitöntä yhteyttä kyseiseen
makuun tai tuoksuun.
|
Palautetta
asta
manner: Tunteet on vaikea asia
| asta: |
Olen kokenut tuon äiti – lapsisuhteen itse
asiassa osittain myös äidin ristiriitaisten tunteiden vyyhteeksi.
Äiti elää valtavan ristiriidan paineessa. Kasvatuksellisesti
tuohon aikaan hellyyttä ei saanut näyttää ja varmasti
äidin sisällä jyllää. Hän on itse saanut
tietynlaisen kasvatuksen ja tiettyä kasvatustapaa häneltäkin
odotetaan. Tätä oikeastaan esimerkiksi tarkoitin edellisen viikon
kommentilla, jolloin puhuin, että osa tunteista kätketään
henkilöiden taakse. Minun mielestäni tämä kirja on
aivan mieletön ! (positiivinen adjektiivi tässä kohtaa).
Kiittämisen vaikeus minullekin nousi tästä
pätkästä esille aika voimakkaana. Olit löytänyt
asiasta vielä sen aspektin, että jokainen kokee kiittämisen
eri tavalla – eli tapa kiittää on jokaiselle henkilökohtainen
”ominaisuus” ja myöskin tapa tulkita.. Ymmärsinkö oikein?
Minullekin alkaa nyt hahmottua se, että tämä
kirja on todella esittely moneen erilaiseen kokonaisuuteen, jota tuleman
pitää (tämä kommentti tuli Swann – kommentistasi).
|
Pekka
Pihlanto: Tiukkaa kasvatusta ja "kiittämättömyyttä"
| Pekka: |
Kiitokset kommenteista! "Kasvatuksellisesti tuohon
aikaan hellyyttä ei saanut näyttää ja varmasti äidin
sisällä jyllää. Hän on itse saanut tietynlaisen
kasvatuksen ja tiettyä kasvatustapaa häneltäkin odotetaan."
- Näin voi minunkin mielestäni päätellä. Traagista
vain on, että tämä poika on yliherkkä, jolle kysinen
linja ei oikein sovi. Havaitseekohan äiti sen vai ei? Ehkä hän
katsoo, että karaisemalla yliherkkyys häviää?
"Olit löytänyt asiasta vielä sen
aspektin, että jokainen kokee kiittämisen eri tavalla – eli tapa
kiittää on jokaiselle henkilökohtainen ”ominaisuus” ja myöskin
tapa tulkita. Ymmärsinkö oikein?" - Kyllä ymmärsit:
tämä näkemys sopii hyvin yhteen omaksumani tulkitsevan näkemyksen
ja ihmiskäsityksenkin kanssa. Äidin sisarten "kiittämättömyyttä"
ilmeisesti vahvisti heidän kielteinen näkemyksensä Swannista.
- Nykyisin muuten kiitoksen esittäminen yleisessä kanssakäymisessä
ja työpaikoillakin näyttää käyneen harvinaiseksi
hyödykkeeksi. Jopa konsulttien täytyy neuvoa esimiehiä tässä
suhteessa.
|
Asko Korpela:
Swann ja Bloom
| Asko: |
"Swannilla ja Leopold Bloomilla on siis jotakin
yhteistä." Ihan oikein! Hieno huomio. Pekka ei näköjään
heti unohda lukemaansa.
|
Asko
Korpela: Kommenttien kommentteja
| Asko: |
"että jokainen kokee kiittämisen eri
tavalla – eli tapa kiittää on jokaiselle henkilökohtainen
”ominaisuus” " Mainio havainto Astalta. Tuntuu, että juuri näin
on.
Samoin Pekalta: "poika on yliherkkä, jolle
kyseinen linja ei oikein sovi. Havaitseekohan äiti sen vai ei? Ehkä
hän katsoo, että karaisemalla yliherkkyys häviää?"
- Tässä evästä jatkoon. Jäämme odottamaan,
miten tämä poika - äiti suhde kehittyy. Erikoiselta vaikuttaa.
|
Pirjo: Kasvatuksesta
| Pirjo: |
Pekka: "Havaitseekohan äiti sen vai ei? Ehkä
hän katsoo, että karaisemalla yliherkkyys häviää?"
Ainakin äiti tietää mitkä hänen
toimensa aiheuttavat tuskaa pojalle ja kasvatuksen periaate tuntuu olevan
juuri tuo kairaisu, esim. s. 46 "... miten onneton minä olin joka
ilta, minkä äiti ja isoäititiesivät hyvin : he rakastiva
minua niin paljon, etteivät suostuneet sääästämään
minua tuskalta, he halusivat opettaa minua hallitsemaan sitä..." Äiti
mainitaan myös ihanteelliseksi ja isoäiti periaatteen ihmiseksi.
|
asta: Innolla jatkoa odotellen !
| asta: |
Poika-äiti teema jatkuu varmaan vielä ja toivottavasti palaillaan siihen. Myös isän rooli kiinnostaa. Käisttääkseni ajatellaan usein, että äiti on lapselle se "hellä ja ymmärtäväinen" aikuinen ja isä joutuu kasvattamaan kovalla kädellä. Mahtaakohan se näin olla? Onkohan usein niin, että isä loppujen lopuksi näkee lapsensa tarkemmin kuin äiti, joka elää usein "liian" lähellä ja osaa useammin katsoa kumpaa kasvatusmetodia (jos tällaista kahtia jakoa vain noudatetaan) tulee käyttää? Isät hei - miten on ?
|
Pekka Pihlanto: Kasvatus on vaikea laji
| Pekka: |
Kiitokset kaikille kommenteista! Pirjon kommentoima karaisu oli ilmeisesti ennen yleinen kasvatusmetodi, mutta nykyisin ei ehkä haluta "kiusata" lasta edes asettamalla tarpeellisia rajoja - ja tulokset nähdään. Teoksessa pojan äiti kyllä tuntuu mielestäni julmalta: voiko äiti todella tietää, että pojan kärsimykset ovat n i i n kovat kuin ne kuvauksen mukaan ovat?
Astan toteamuksessa, että isä voi nähdä lapsen tarkemmin kuin "liian" lähellä oleva äiti, on varmasti usein perää. Moni muukin tekijä tietysti vaikuttaa suhtautumiseen - esimerkiksi vanhempien persoonallisuus ja omat kokemukset lapsena.
|
|
o AJK kotisivu o Proust