|
Kertoja on kasvanut. Hän ei enää odota äidin hyvänyönsuukkoja, vaan kaipaa maalaistytön syliä. Kuvaus on herkkää ja kaunista. Nykykirjailija ei sanoisi "voi juku, juku, juku", vaan kyllä siinä vilistäisi v:llä alkavia sanoja.
Lukiessa tuli mieleen monet ranskalaisen kirjallisuuden kuvaukset erotiikasta ja miksei myös sadismista. Proustin kuvaus nuoren pojan heräävästä seksuaalisuudesta on kaunis ja uskottava. Hänestä puiden kauneus on tytön kauneutta. Hän toivoi pääsevänsä kirjojen salaisuudesta selville suudellessaan. Hänen tyttönsä suli yhteen luonnon kanssa, hän oli itsekin paikallinen kasvi. Turhaan minä rukoilin Roussainvillen tornia lähettämään luokseni yhden lapsistaan, kirjailija toteaa. Haaveet jäävät kuvitelmiksi.
Sadismi
Kertoja jää lepäämään kerran Montjouvainissa neiti Vinteuilin talon lähelle, josta hän tiesi olevan näköyhteyden talon sisälle. Tämä kohta haiskahtaa kyllä tirkistelyltä, mutta sopivasti päästään kuvaamaan sadismia. Neiti Vinteuilin isä on kuollut ja tytär elää jo aikaisemmin kuvatun huonomaineisen ystävättären kanssa. Kirjailijan näkemästä kohtauksesta on vaikea tajuta, mitä todella tapahtui ja mitä tapahtui katsojan mielikuvituksessa. Epäilemättä naiset eivät ole haaveitten maalaistyttöjä vaan lihaa ja verta, lesboja, joita elämä on kolhinut. Kirjailija filosofoi, että elämässä vain sadismi yleensä on melodraaman estetiikan takana.
Varrella virran
Guermantesin tielle saattoi lähteä silloin, kun ilmat olivat kauniit. Maisemaa leimasi Vivonne-joki ja sen rannoilla kasvavat kukat. Jälleen on upeata luonnonkuvausta ja tuntuu, että on vähintään jossakin Claude Monetin lummetauluista.
Joki on runsasvetinen ja siinä voi kulkea veneellä ja onkia rannalta. Vesikasvit kuitenkin tukkivat paikoitellen joen. Meikäläisen kaltaista jokamiehenoikeutta ei ole, mutta maanomistaja päästää kävelijät mailleen. Aivan lopussa puhutaan huvilasta ja sen asukkaasta. Nainen on lähtenyt pakoon jouduttuaan hylätyksi. Saapa nähdä oppiiko kertoja tuntemaan hänetkin.
|
o AJK kotisivu
o Proust