|
Uudessa luvussa saamme lukea kirjailijan tarkkaa kuvausta lapsuudesta: Combrayn kaupungista, isotädistä, kirkosta ja kirkontornista. Esille tulee selkeästi kirjailijan perusväittämä, että Aika on neljäs ulottuvuus. Tuhatvuotinen goottilainen kirkko on näin neliulotteinen. Upea kuvaus kirkon koristeellisuudesta toi mieleen häivähdyksen Notre Damesta, johon tein pikaisen käynnin vajaa pari vuotta sitten.
Jos olisin silloin jo tuntenut Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksen, olisin varmasti käynyt museossa, jossa on Proustin makuuhuone.
Isotäti kiinni elämässä
Sata vuotta sitten suvun vanhukset asuivat loppuun asti kotona. Kehitys on mennyt pitkälle, kun nykyajan mummot elävät laitoksissa unohdettuina. Marcelin isotäti vietti vuoteessakin mielenkiintoista elämää: hän katseli ikkunasta, mitä kadulla tapahtui ja palvelija joutui ottamaan selvää, jos jokin asia ei ollut "hanskassa" tai jos kaupunkiin tuli uusi ihminen. Henkilö jota ei tunnettu oli yhtä uskomaton olento kuin muinaistaruston jumala.
Isotädin huone kuvataan tarkasti. Vuoteen lisäksi kalustuksesta mainitaan rukousjakkara sekä lipasto ja pöytä, jotka ovat hänen apteekkinsa ja alttarinsa. Apteekkiin kuuluvat myös lehmuksenkukat, joita otettiin pussista teetä varten.
Monta kasvattajaa
Marcel-poika kasvaa naisvaltaisessa ympäristössä. Hän saa vaikutteita monelta taholta. Äiti on hyvä esimerkki siitä, miten kohdellaan palvelijoita. Francoise tekee mitä tahansa, että pariisilaiset viihtyvät Combrayssa.
Hyvästä mausta ja tyylistä tietoinen isoäiti puolestaan opettaa poikaa katsomaan kellotornin kauneutta. Hänen mielestään maailmassa on arvokkainta luonnollisuus ja hienostuneisuus. Tutulta tuntui kuvaus naakkojen parveilusta tornin vaiheilla. Niitä, Vakka-Suomessa kirkhakkisiksi sanottuja lintuja, on jokaisen vanhan kirkon asukkaina. Niiden ääntely kuuluu hautausmaan miljöön hiljaisuuteen.
Läksymme lopussa tutustumme herra Legrandiniin. Hän antaa pojalle hienon elämänohjeen: yritä aina säilyttää kaistale taivasta elämäsi yllä.
Kirkko kuvaraamattu
Kirkon lasimaalaukset viihdyttivät kirjailijaa tämän ollessa lapsena messussa vanhempiensa kanssa. Tämä sama askare on tuttua suomalaiselle lapselle, joka "joutui" olemaan mukana kirkossa. Käsittämättömän saarnan aikana oli kiva katsella kalkkimaalauksia, joita pidetään nykyään taiteemme aarteina. Kotikirkostani lempiaiheeni oli Kristoforus, joka kantaa Jeesusta virran yli.
Kirkon lasimaalaukset tai ruusuikkunat ovat jokaisen kirkossa kävijän muistoissa. Nykyisen kotikirkkoni lasimaalaukset olivat 15 vuotta varastossa saneerauksen jälkeen, mutta ne tuotiin takaisin kirkkokansan toivomuksesta.
Proust on todella kaunosielu. Hän kertoo kullan kimaltavasta lasisesta lemmikkimatosta eli Combrayn kirkon lasimaalauksesta. Myöhemminkin kirjailijan elämässä kirkkojen arkkitehtuuri mm. alttarisyvennykset eli absidit kiinnittävät hänen huomiotaan. Kiinnostus asiaan syntyi jo lapsuudessa.
|
o AJK kotisivu
o Proust