|
Olemme jälleen tutustumassa yhteen maailmankirjallisuuden
edustajaan ja romaanin uudistajaan. Me pitkäikäisimmät lukupiiriläiset
olemme tutustumassa nyt jo kolmanteen ns. tajunnanvirtatekniikkaa käyttävään
kirjailijaan. Volter Kilpi ja James Joyce ovat kumpikin saaneet vaikutteita
Marcel Proustilta. Kaikilla kolmella on yhteistä myös luomistyötä
haittaava sairaus: Kilvellä kuulovamma, Joycella silmäsairaus
ja Proustilla astma. Uudentyylisten romaanien kustantamisessa oli kaikilla
kolmella vaikeuksia. Juutalaisuus yhdistää Joycen sankarin ja
Proustin kirjailijaminän.
Kadonnutta aikaa etsimässä on eri lähteiden
mukaan 7-16-osainen romaanijärkäle, josta viimeisin osa ilmestyy
suomeksi 2006. Swannin tie, Combray on alku omaelämäkerralliselle
muistelulle. Ensimmäisessä jaksossamme ei paljoa tapahdu ulkoisesti,
mutta sitäkin tarkemmin Proust kuvaa omia sielun liikkeitään
ja muistikuvia lapsuudesta.
Aristokratian arvoja
Teksti on verkkaista, pitkiä lauseita. Alkujaksossa
ei ole vieraskielisiä lainauksia, joita Joyce viljeli runsaasti. On
mielenkiintoista siirtyä tavallaan uuteen kulttuuriin, aristokraaattiseen
ja ranskalaiseen aikana, jolloin ei viedä tiedetty 1900-luvun tulevia
kauheuksia. Proustin perhe elää omaa elämäänsä,
pitää kiinni tavoistaan.
Kirjailija muistelee lapsuuttaan, jossa suurimpia
murheita oli se, ettei äiti tullut antamaan hyvänyön suukkoa
vuoteeseen silloin, kun herra Swann oli kylässä. Hän oli
nousukas, jonka isä vielä oli arvostettu, mutta Swann nuoremman
vaimoa ei kutsuttu Proustin piireihin.
Ensitutustumisen jälkeen ei voi vielä
paljon sanoa, mutta muisti ja sen tajunnasta nousevat kuvat ovat etusijalla.
Muistia virkistävät konkreettiset asiat, kuten äidin asu,
makuuhuoneen kalustus tai isoäidin kävelyt puutarhassa. Jokainen
voi kaivaa muistista samanlaisia, mutta on toinen asia, paneeko ne kaikki
paperille tuhansin sivuin.
|