Koskela Pirkko
09 Tie vie

Ei koskaan Guermantesiin Idoli uusiksi pikakelauksella Tiet ja elämänhallinta Palautetta Lähetä palautetta!   Ei koskaan Guermantesiin Guermantes on kertojalle saavuttamaton, aivan kuin Harry Martinsonin kulkurien Klockrike. Viis siitä, miten lähellä se fyysisesti todellisuudessa sijaitsi, pienelle pojalle paikka oli kuin eri planeetalta tai eri aikakaudelta. Haaveissa sekottuvat laterna magican historialliset henkilöt, kirkon lasimaalausten hahmot ja heidän jälkeläisensä silloisessa nykyhetkessä, joka nyt on mennyttä maailmaa sekin. Mielikuvituksessa kaikki on mahdollista, jopa taimenenkalastus seudun valtarouvan seurassa. Juuri hän eikä kukaan muu ymmärtäisi varmaan myös nuoren kirjailijanalun luomisentuskaa, tämä kun ei vielä oikein tiedä, mistä kirjoittaisi, ja on siksi altis suistumaan myös epätoivon syviin syövereihin. Mukanaan hän kuitenkin kuljettaa kauniita kuvia, unohtumattomia hetkiä, vaikka ei pystykään tavoittamaan niitä filosofisia merkityksiä, joita uskoo jokaisen valon heijastuksen ja katon viivan kätkevän. Tätä ristiriitaa ei edes kaikkivaltias isähahmo pysty järjestämään: poika on selvästi aikuistumisen kynnyksellä.   Idoli uusiksi pikakelauksella Kaukorakkauden kohde ilmestyykin yllättäen kotikirkkoon tohtorin tyttären häihin. Todellinen Guermantesin herttuatar onkin lihaa ja verta, silkkihuiveineen ja punaisine poskineen kuin kuka tahansa porvarismatami. Näppyläkin nenän pielessä! Alkujärkytyksen jälkeen poika kehrää kuitenkin kokoon uudenlaisen idolin, joka rakentuu valikoiden vanhasta ja silmien edessä olevasta uudesta visiosta. Taikatemppu onnistuu, ja kas: rouva de Guermantes onkin taas kaunis ja ylhäinen alamaistensa keskellä, ja hänen lempeä kaseensa valikoi väkijoukosta juuri tämän poikasen palvovan katseen. Poika haluaa tallentaa tämän hetken muiston, itse tilanne saa mielellään mennä nopeasti ohi, ettei muistoon tartu liikaa häiritseviä yksityiskohtia! Onko tämä nyt sitten taiteellista visiointia, sielunruokaa - vaiko rakkauden harjoitustunti, kuten äitiin tarrautuminenkin?   Tiet ja elämänhallinta Martinvillen pomppivat kellotornit, Vivonne-joen lumpeiden kuplat ja orapihlajien tuoksu Swannin tiellä ovat kaikki tärkeitä läksyjä elämänkoulussa. Niiden avulla poika oppii asioita, jotka edistävät hänen henkistä kasvuaan ja avaavat uusia teitä kohti uusia näköaloja. Kaikki myöhemmin koettu rakentuu näiden varhaisimpien lapsuusmuistojen päälle, ja siksi niillä on aivan erityinen, "elämää suurempi" merkitys. Omaa äitiä ei voi korvata kauniimmalla ja viisaammalla ja lapsuuden ukonilman tuoksu voi tuntua nenässä läpi kaikkien maailman myrskyjen. On siinä vissi perä. Aivan lopussa palataan alkuun - huoneeseen, jossa aamu sarastaa. Muistin kerrostumien läpi on kuljettu, hiukan annetaan vihiä myös siitä, mitä tuleman pitää. Keskeiset teemat kerrataan, valonsäde on läpäissyt pimeän, asiat asettuvat paikoilleen.

Palautetta

Lähetä palautetta!  Kirjoita otsikko palautteelle Kirjoita palauteteksti tähän Kirjoita nimesi tähän ..ja sähköpostiosoitteesi Tämän palauteviestin saa Pirkko Koskela ja kopion Asko Korpela

Asko Korpela 20040429 (20040429) o o AJK kotisivu o Proust