02 Ikävistä mukavampiin muistoihin
VieraskoreuttaHerra Swannin saavuttua kukin talonväestä alkaa toteuttaa omaa käsitystään sivistyneestä seurustelusta. Äiti yrittää lähestyä henkilökohtaisella tasolla tiedustellen omaisten vointia, isoisä haluaisi keskustella suurmiehistä, tädit pudottelevat sirostellen irrationaalisia lausahduksia, joista Swann-poloisen on määrä ymmärtää, että hänen viinilaatikkolahjansa on kiitollisuudella otettu vastaan. Ehkä hän maailmanmiehenä ymmärtääkin, ehkä ei. Sivulauseista me saamme tietää, että hän ei suinkaan ole mikään pikkuvirkamies, vaan taiteenkeräilijä, joka seurustelee hyvinkin ylhäisissä seurapiireissä. Hyvin hän hallitsee tämänkintyyppisen seuranpidon vuosien kokemuksella. Puolivahingossa hän tulee lausahtaneeksi ironisen kommettinsa sanomalehtien suhteesta kirjallisuuteen, mutta korjaa kohta kurssiaan kohti turvallisempia vesiä.Liian aikaisin nukkumaanNiinhän se on, että lapsena koetut suuret vääryydet muistaa kaikkein selvimmin, paljon kirkkaammin kuin mansikka-ahot sun muut. Mieleen tulee nyt ainakin viltiltäpoistumiskielto sen takia, että lapsenvahdiksi pantu vanhamamma ei olisi päässyt ilman apua perään. Niin, ja serkkusota vaaleankeltaisesta kampausviitasta - puhumattakaan siitä, että koko luokan (4 päätä) piti kansakoulun ensimmäisellä jäädä jälki-istuntoon, kun yksi ei oppinut, että luvut yhdestä yhdeksään ovat peruslukuja, ja niissä on vain yksi numero. Me muut kyllä muistamme sen varmaan vielä kuolinvuoteellammekin, kuten sanonta kuuluu. -Äitiinsä lopen lujasti kiintynyt nuorimies puolestaan passitetaan petiin ilman hyvänyönsuukkoa. Hätä keinot keksii, vaikka hän ei suorastaan kosto- ja rangaistustoimiin ryhdykään. On siinä kyllä pientä häirinnän sivumakua, kun hän lähettelee viestejään ja valvoo uhallakin aikuisten nukkumaanmenoon asti. Hänellä ei vain ole suomalaista sisua, joten operaatiossa on myös paniikin ja hysterian aineksia. Ei nyt niin kovin epätavallista käytöstä sellaiselta lapselta, jolla ei ilmeisesti ole sisaruksia, ja joka on tottunut tiettyihin siitä seuraaviin etuihin. Aikuisiahan on kiva pompottaa. Mutta terveen lapsen lailla hän tajuaa itsekin, että kaikki ei ole ihan kohdallaan, kun selkeästi sopimattomasta käytöksestä saakin lottovoiton tasoisen palkinnon: isä määrää äidin nukkumaan pojan kanssa. Myös äiti yrittää protestoida, mutta isäntä on herra talossaan, joten hänen mielivaltainen päätöksensä toteutetaan. Poika itsekin arvelee, että isä ei tätä ennen edes ole tajunnut hänen henkisiä kasvukipujaan, vaikka herkempivaistoiset äiti ja isoäiti ovat häntä yrittäneet hellästi vieroittaa pois pikkulasten tavoilta.Tilanne on lapsen kannalta hirveän ristiriitainen ja purkautuu
hillittömänä itkuna. Äitikin on vähällä
mennä mukaan tunnekurimukseen, poika on todellakin hermoherkkä
ja ylireagoiva. Tilanne rauhoittuu kuitenkin yhteiseen ääneenlukuhetkeen,
vaikka kirja olisi voinut olla sopivampikin kuin aikuisille kirjoitettu
teos. Nalle Puh tai Petteri Kaniini olisi voinut olla paremmin paikallaan,
mutta ranskalaisilla ei taida olla ihan englantilaista vastaavaa lastenkirjaperinnettä.
Kyseessä on isoäidin korkeamoraalisesti valitsema nimipäivälahja,
joka näin tulee avatuksi etuajassa. Olisikohan äidillä kuitenkin
piilossa jotain hauskempaa varsinaiseksi merkkipäiväksi? Myös
tämä ensimmäisen, varmaan aika käsittämättömän
aikuisten kirjan lukeminen muutenkin ainutlaatuisessa tilanteessa on omiaan
syövyttämään juuri tämän illan tapahtumat
pojan varhaisimmiksi lapsuusmuistoiksi.
Erilaisia aikatasoja, erilaisia muistojaTätä yhtä iltaa muistellaan koko ajan ikään kuin aikuisen näkökulmasta, onhan se ollut pitkään kertojan ainoa selkeä muisto isovanhempien talosta. Jutut isoäidin omalaatuisista lahjavalinnoista, ja tauluvalinnoista ovat ihan eri aikatasolta kuin pikkupojan suunnitelmat suukonkuljetuksesta tai tarkat muistumat siitä, mitä vanhemmat juttelivat keskenään illan ruokatarjoilusta portaita noustessaan. Nämä on sidottu yhteen ikään kuin kertomukseksi muistosta. Mutta varsinainen veret seisauttava puhtaan kokemisen hetki tulee tietenkin kuuluisan madeleine-leivosepisodin myötä. On mahdollista kertoa itselleen ja ystävilleen tarinoita omasta lapsuudestaan, koska useimmat säilyttävät siteet mummolaan tai syntymäkotiin vielä aikuisenakin. Kuitenkin myös niin sanotut elävät muistot ovat mahdollisia, kuten varmaan kaikki ovat itse kokeneet.Ystäväni kertoi ohimennen palanneensa lapsuuskotinsa saunan pukuhuoneen penkin alle piiloon riiteleviä vanhempiaan haistettuaan tietyn saippuan tuoksun. Proustin lapsuus avautuu laajeneviksi kehiksi madeleinenmurusten ja teen yhteismaun vaikutuksesta. Tällaisia aistien kytköksiä on varmaan vaikka kuinka. Viime viikolla istuin pelimannikonsertissa, ja kesken Johanneksen poikain sottiisia muististani pulpahti yksityiskohtaisen tarkkana Kaustisen tanssipaviljonki vuonna 1972, oma käteni naputtamassa tahtia Järvelän pelimanneille, isoisältä perityn ruutupaidan rispaantunut hihansuu jne. Oma kokemukseni ei kylläkään tunne tuollaista viivettä, jota Proust kuvaa. Pikemminkin muistot nousevat esiin jostain aivojen uumenista ihan itsestään, etsimättä. Mahdottoman mielenkiintoinen juttu tämä joka tapauksessa on. Pääsisipä käsiksi niihin reserveihin tahdonvoimalla, niin ei tarvitsisi jatkuvasti etsiskellä hukassa olevia papereita! Päästäänköhän nyt paremmin asiaan. Edelleen tekstissä on ollut keinotekoista koukerointia, joka ehkä loppusivuilla sittenkin sai selityksensä. On varmaan myös totta, että vaikka kertojan ääni on pikkupojalla, tapahtumia kuvataan samanaikaisesti useista näkökulmista. Oliko se näihin aikoihin, kun kubismiin johtavat kokeilut alkoivat ranskalaisissa taiteilijapiireissä?
|
||||||
PalautettaAsko Korpela: Mitä opimme?
Pirkko P: Robert-veli
Pirkko P: Merci
|
||||||
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20040310 (20040308) o 
o AJK kotisivu o Proust