|
Unelias sunnuntai-iltapäivä jatkuu. Rauhan rikkoo silloin tällöin ohi ratsastava sotilasosasto. Sitä katsomaan kerääntyvät portin pieliin niin palvelijat kuin isäntäväetkin. Pölypilvi leijuu kaduilla vielä pitkään joukko-osaston jo mentyä ohitse ja kirvoittaa keskusteluja varmasti muidenkin kuin Francoisen ja puutarhurin välille - ainakin sunnuntaikävelijöiden määrä on tavallista suurempi. Niin kuin tänään keväinen sää sai ainakin täällä meillä päin ihmiset liikkeelle niin kävelemään kuin pyöräilemäänkin.
Bergotte
Poika lukee kastanjan varjossa Bergottea (minulle täysin tuntematon suuruus). Sitä hänelle on suositellut ystävänsä Bloch, joka näsäviisailla kommenteillaan on saanut porttikiellon pojan kotiin. Tuntuu kuitenkin edelleen olevan pojalle eräänlainen mielipidevaikuttaja - hän itse kun on kovin epävarma. Bergottea lukevat muutkin, äidin ystävätär ja tohtori du Boulbon, selvästi arvostetummat ja hyväksyttävämmät Bergotten ihailijat kuin Bloch. Myös herra Swann on Bergottea lukenut, ja mikä vielä parempaa tuntee hänet. Poika alkaa kadehtia ja ehkä salaa ihaillakin Swannin tytärtä jonka tuttavapiiriin Bergotte kuuluu. Itse Swann poikaa ihmetyttää, Swann puhuu halveksien juhlista ja tanssiaisista, joissa itse kuitenkin käy. Tuhlaako hän elämäänsä?
Poika on kovin itsekriittinen, hän antaa muiden mielipiteiden vaikuttaa ja on hämmnetynyt, mutta myös kiitollinen kun löytää omia ajatuksiaan ihailemansa Bergotten sivuilta. Omien tekstiensä suhteen itsekritiikki on yleensä kova ja on tietysti helpotus saada hyväksyntä löytämällä samoja ajatuksia arvostetun tekijän lausumina. Vaikken kaunokirjallisia tekstejä tuotakaan, tutulta tuntuu pojan (tai varmaan myöhemmmän nuorukaisen tai miehen) huoli siitä miten saisi lauseensa heijastamaan täsmälleen sen mitä ajattelee. Kovin se on vaikeaa asiatekstienkin osalla, saati sitten paljon laveamman vivahdekirjon kaunokirjallisissa teksteissä.
Kirkkoherran vierailu
Isotädin iltapäivän järkyttää vieraiden tulva. Odotettu Eulalie saapuu myöhään, mutta pahaksi onneksi samaan syssyyn tulee vieraaksi myös kirkkoherra. Täti ei ole ollenkaan tyytyväinen, lääke on otettu jo väärään aikaan ja mielenkouhu on niin valtava, että hän unohtaa pääasian eli kysyä Eulalielta ehtikö rouva Goupil messuun. Järisyttävät tapaukset jatkuvat, kun keittiötyttö synnyttää ja poika näkee Leonie-tädin nukkuvan.
|
o AJK kotisivu
o Proust