Combray sunnutaiaamuna ja perhe valmistautuu messuun
lähtöön. Taitaa olla ainoa aamu perheessä kun ollaan
lähdössä jonnekin. Täysin päinvastainen tilanne
kuin esim. meidän perheessä - mikä taitaakin olla yksi syy
ettei kirkossa tule käytyä. Onpa edes yksi aamu (tai sentään
kaksi kun lauantaitakaan emme ole täyttäneet ajastetuilla harrastuksilla)
viikossa, jolloin ei ole kiire minnekään ja lukea Hesarin rauhassa.
Leonie-täti
Ennen messua pojan ohjelmaan kuuluu käynti Leonie-tädin
luona - ja hän saa maistaa siellä aina Madeleine leivosta. Täti
on tuominnut itsensä kahden huoneen vankilaan ja kahlinnut elämänsä
rutiineiihin. Hän ei liiku kuin huoneesta toiseen ja rasittuu vähimmästäkin.
Niinpä pojan vierailutkaan eivät kestä pitkään.
Kun televisiota ei vielä ollut ajankuluna, on tädin huvina seurata
Combrayn elämää ikkunastaan. Pieninkin poikkeavuus tai niin
kummallinen tapahtuma kuin tuntematon koira tai puhumattakaan tuntemattomasta
ihmisestä saa hänet suunniltaan. Francoisea soitetaan muilta
töiltään rauhoittelmaan tätiä, vastailemaan kysymyksiin
tai saapa hän vihjeen lähteä tiedusteluretkelle kauppaan
selvittämään asiaa. Vaikka tädin elämä tuntuu
tapahtumaköyhältä ja pieneen piiriin kutistuneelta, on hänellä
kuitenkin aikaa huomata pienempiäkin yksityiskohtien muutoksia tai
tuntemuksiaan. Tuntuu nykyajan kiireisessä elämässä
ylellisyydeltä, joskin täti on mennyt elämänsä
omaehtoisessa minimimalisoinnissa ehkä liiankin pitkälle.
Maiseman kiinnekohta
Kirkko on tietenkin kylän keskipiste ja erityisesti
sen torni hallitsee maisemaa - etenkin pojan mielessä. Ei torni, eikä
kirkkokaan ole mitään erityisen kauniita - poika on myöhemmän
elämänsä varrella näkevä monia kauniimpiakin.
Torni on kuitenkin niin tuttu, että sillä on pojan sydämessä
aivan erityinen sijansa. Poika tuntee millainen se on eri vuodenaikoina,
eri säillä, eri vuorokauden aikoina, sen mukaan hän suunnistaa
kaupungilla, se on ensimmäinen näky Combraystä heidän
tullessaan junalla Pariisista. Kellotorni sitoo paikan, kirkossa voi aistia
ajanvirran.
Olen vähän kateellinen pojalle, tällä
hetkellä minulla ei ole silmieni edessä mitään mitään
tuollaista kiinnekohtaa, johon sitoa vuodenaikojen ja säiden vaihtuminen.
Ei kotini ikkunoista eikä työhuoneeni ikkunasta avaudu sellaista
näkymä, jossa olisi mitään selkeää kiinnekohta,
johon katseensa suunnata, jotain mitä jaksaisi loputtomasti katsella.
Mutta lapsena minulla oli, katselin tuvan ikkunoista sitä kuinka Yrjänän
vuori laskeutuu Hellänlahdelle ja vielä kun vähän antaa
katseen vaeltaa osuu se Leinonkiveen. Muistan hyvin mihin kohtaan aurinko
laski milloinkin ja miten hieno sininen valo tuli pelloille talvella juuri
ennen auringon laskua tai kuinka merenpinnankorkeutta seurattiin siitä
kuinka paljon Leinon kiveä oli näkyvissä.
|
Palautetta
Asko Korpela:
Leinonkivi
| Asko: |
Riemastuttavaa! Maailmankirjallisuutta luetaan
ja omaa elämää sivuaa. Yrjänän mäki ja Leinonkivi.
Eikö sentään liene teiltäkin hyvän matkaa toista
kilometriä Leinonkivelle? Oliko se niin, että siihen on taottu
iso metallirengas alusten kiinnittämistä varten? Meiltä
kotoa ei kumpikaan näy, mutta teidän koti kyllä.
Meilläkin on Nilsiässä kaksi selvää
kiintopistettä: Itäniemi 400 metrin päässä ja
ystävämme Aunen (Pekka hic!) talo Sänkimäen huipulla,
n 2,5 km etäisyydellä järven toisella rannalla. Molemmin
puolin tarkkailemme valoja, nukkumaan menoa ja kotona oloa.
|
asta: Sunnuntai
ja maisema
| asta: |
Minusta tuo sinun otsikkosi sunnuntaiaamu tuli
hienosti tässä kirjan pätkässä kuvattua. Erilainen
kuitenkin kun teidän ja meidänkin sunnuntaiaamut. Sitä ihan
kaipaa sellaista rauhallisuutta, joka kirja tässä huokuu. Kaikilla
taitaa sunnuntai tarkoittaa aivan eri asiaa kuin kirjan aikalaisille.Meillä
viikot ovat niin hulinaa täynnä että pyhäaamun rauhaa
kaipaa totaalisesti. Toisaalta olisi se hienoa joskus kokea se tunne, jolloin
tehdään joitakin asioita porukalla, mutta ilman kiirettä
ja ilman paineita ehtiä jonnekin.
Olen itse maalta kotoisin ja siellä sunnuntaita
varten tehtiin aika paljon työtä, jotta sunnuntaina sai sitten
laiskotella. Asuin kirkonkylässä ja siinä kirkko ja sen
ympäristö todella olivat tärkeitä. Esim. ns. hiljainen
viikko tuntui hienolta ja itse asiassa osaa kunnan asukkaita yhdistävältä
"tapahtumaketjulta" - kaupungissa hiljaista viikkoa tuskin erottaa muusta
viikosta mitenkään: ainoastaan päivää lyhyempi
työviikko. Kiinnekohdat todella puuttuvat ...
|
Asko
Korpela: Olemmekohan lankeamassa
| Asko: |
Asta iskee naulan kantaan: Tämä sunnuntai
on yhteenveto kirjasta niinkuin kirkko Combraysta. ... ja puhe näistä
kiinnekohdista... Olemmekohan todellakin lankeamassa tämän kirjan
lumoihin, siltä alkaa tuntua.
|
Pirkko
K.: Talven sininen hetki
| Pirkko: |
Kylläpäs osasit oikein sanoa. Kaupungin
sateentuhruisessa illassa Hellän pellot nousivat minunkin silmieni
eteen kun luin lauseesi, tai ehkä ne olivat Vaalimaan pellot. Melkein
tuli koti-ikävä, vaikka vasta siellä kävin. Proustissa
ei vielä mikään ole noin kolahtanut.
PS. Happy St. Patrick's Day, everybody!
|
|
o AJK kotisivu o Proust